Sosiaaliohjaajan virka, lastensuojelu, Pori
Etsimme innostunutta ja kehittämisestä kiinnostunutta lastensuojelun sosiaaliohjaajaa Satakunnan hyvinvointialueen lastensuojeluun Poriin. Tässä tehtävässä pääset tekemään merkityksellistä työtä lasten ja perheiden hyväksi sekä osallistumaan lastensuojelutyön kehittämiseen yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on lastensuojelun perhehoidon vahvistaminen sekä kokemusasiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen nykyistä monipuolisemmin.
Tehtävänkuvasi tulee sisältämään lastensuojelun perhehoidon, kokemustoiminnan ja lastensuojelun edunvalvonnan kehittämisen lisäksi perhehoitajien tuen koordinointia ja työparityöskentelyä yhdessä lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden kanssa.
Edellytämme, että sinulla on kokemusta lasten ja perheiden parissa työskentelystä, tuntemusta lastensuojelun perhehoidosta sekä kokemusta kehittämistyöstä.
Me arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, aloite- ja yhteistyökykyä sekä kehittämismyönteistä työotetta, joka auttaa sinua löytämään uusia tapoja tukea lapsia ja perheitä. Työympäristömme on ammattitaitoinen ja innostava. Meillä arvostetaan uuden ideointia, rohkeutta ja innovatiivisuutta.
Tarjoamme sinulle esihenkilöiden ja työyhteisön tuen sekä säännöllisen työnohjauksen. Meillä on käytössä joustava työaika, etätyömahdollisuus ja kattava sisäinen koulutustarjonta. Tarjoamme sinulle liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä maksuttoman kuntosalin Raumalla, Harjavallassa, Porissa ja Ulvilassa.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 8 §:n mukainen sosiaaliohjaajan kelpoisuus. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ajokorttia ja mahdollisuutta liikkua Satakunnan alueella.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus SOTE-sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3200,00 €/kk. Säännöllinen työaika on 38,25 h/vko. Tehtävään valitun tulee lisäksi esittää rikosrekisterilaissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote.
Virkasuhteessa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Jos haluat olla mukana tekemässä tärkeää työtä ja kehittämässä lastensuojelun palveluita, lähetä hakemuksesi meille! Odotamme innolla yhteydenottoasi!
Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta "Hae tähän tehtävään" painikkeen kautta.
Lisätietoja antaa:
Johtava sosiaalityöntekijä Johan Nilsen puh. 044 701 3908, johan.nilsen@sata.fi
Vastuuyksikön päällikkö Leila Linnainmaa puh. 044 701 6147, leila.linnainmaa@sata.fi
Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi
Satakunnan Hyvinvointialue
Meillä työskentelee noin 9 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme myös laajasti tukipalveluita, ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Liity osaavaan joukkoomme!
Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista.