Sosionomi, Kuntoutuksen ohjaaja tai Toimintaterapeutti

 

Haluatko tehdä merkityksellistä työtä moniammatillisesti? – Tule meille työkaveriksi!

Etsimme Tampereen tiimiimme työelämän asiantuntijaa työskentelemään Taito-kuntoutuksen, LAKU-perhekuntoutuksen sekä mahdollisesti muiden ammatillisen kuntoutuksen palveluiden parissa. Työ sisältää sekä yksilö- että ryhmäohjausta, ja sitä tehdään Sarvijaakonkadun ja Hämeenkadun toimipisteillä sekä liikkuvana työnä Pirkanmaan alueella.

Taito-kuntoutuksen asiakasryhmänä ovat 18–64-vuotiaat henkilöt, joiden terveydentila vaikeuttaa työssä jatkamista, työhön pääsemistä tai arjessa selviytymistä. Toimimme heidän tukenaan ja ohjaajinaan muuttuneessa terveydellisessä tilanteessa, auttaen löytämään keinoja työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen. LAKU-perhekuntoutus on Kelan tarjoamaa moniammatillista kuntoutusta. Kuntoutus on tarkoitettu neuropsykiatrisen diagnoosin saaneille 7–15-vuotiaille lapsille tai nuorille ja heidän perheilleen.

Palveluita tuotetaan moniammatillisesti, joten pääset osaksi osaavaa ja lämminhenkistä tiimiä. Moniammatillisessa tiimissä opimme toinen toisiltamme ja toteutamme laadukasta kuntoutusta asiakkaidemme parhaaksi. Lähiesihenkilösi on kuntoutuksen ammattilainen ja huolehtii siitä, että arkiset asiat toimivat, jolloin sinä voit keskittyä asiakastyöhön.

Kyseessä on määräaikainen kokoaikainen työsuhde 20.3.2026 saakka. Työn aloitus mahdollisimman pian. 

 

Menestyäksesi työssä tarvitset: 

  • Sosionomin, kuntoutuksen ohjaajan tai toimintaterapeutin koulutusta sekä Valviran laillistusta. 
  • Kokemusta yli 16-vuotiaiden neuropsykiatrisesta (neurokehityksellisten häiriöiden) tai psykiatrisesta tai neurologisesta kuntoutus- tai hoitotyöstä vähintään 900 tuntia viimeisen 5 vuoden aikana. 
  • Ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. 
  • Riittäviä it-taitoja, jotta kirjalliset tehtävät sujuvat jouhevasti. Käytössämme on helppokäyttöinen asiakastietojärjestelmä, jonka käyttöön perehdytämme.  
  • Tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, sillä asiakkaidemme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää.
  • Tehtävään valitun on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote.

 

Hae tänään ja liity Coronarian tiimiin!

Työpaikka on haettavissa Coronarian rekrytointisivuston kautta: https://ats.talentadore.com/apply/sosionomi-kuntoutuksen-ohjaaja-tai-toimintaterapeutti/8VXdGX

Huomioithan että käsittelemme saapuneita hakemuksia jo hakuajan aikana, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Heräsikö kysyttävää? Lisätietoja tehtävästä antavat palvelupäällikkö Krista Hietanen puh. 040 614 8724. krista.hietanen@coronaria.fi sekä rekrytointiasiantuntija Sophia Ignatius p. 050 305 4149, sophia.ignatius@coronaria.fi

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen

Coronaria

Coronaria – Sinulla on väliä. 

Tarjoamme vaikuttavia ja korkeatasoisia kuntoutuksen, suun terveyden ja terveydenhuollon palveluja kaikkialla Suomessa. Olemme 100 % suomalainen yritys. Meillä Coronarialla tukenasi on ihminen, jonka asiantuntemukseen voit luottaa. Ja avulla, jonka saat, on aidosti vaikutusta omaan ja läheistesi elämään.  

Toimintamme on ISO 9001 -laatusertifikaatin mukaista. Meitä coronarialaisia on jo yli 3600, ja liikevaihtomme oli vuonna 2024 noin 413 miljoonaa euroa. Olemme Suomen 5. suurin terveys- ja hyvinvointialan yritys. Coronaria on osa Cor Group -konsernia, johon kuuluvat lisäksi Silmäasema, Kuntokeskus Liikku, Professio Group, Kotikatu365 ja Mectalent. 

Sijainti: Hämeenkatu 16, 4.krs, 33200, Tampere

 

Logo

Sosionomi, Kuntoutuksen ohjaaja tai Toimintaterapeutti

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!