Sosionomi

Haemme Coronaria Verve Vantaalle ammatilliseen kuntoutukseen suuntautunutta 
SOSIONOMIA TAI SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ


Tule tekemään mielenkiintoista ja antoisaa työtä ammatillisen kuntoutuksen parissa. Tehtävänäsi on ohjata ja tukea takaisin työelämään ihmisiä, joiden terveydentila vaikeuttaa työssä jatkamista tai sinne pääsyä. Asiakkaamme tulevat meille ammatilliseen kuntoutukseen pääasiassa Kelalta ja työeläkeyhtiöiltä. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa saamme aikaan ammatillisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat työnteon sairaudesta tai vammasta huolimatta. Teemme tiivistä yhteistyötä työnantajakentän, kuntoutus- ja hoitotahojen, oppilaitosten sekä muun verkoston kanssa.


Etsimme joukkoomme sosiaalityön ammattilaista työskentelemään Taito-kuntoutuksen parissa. Mahdollisuuksien mukaan työskentelet myös muissa palveluissamme. Tehtävänä on ohjata ja tukea asiakasta hänelle soveltuvan ja mielekkään työuran löytämisessä sekä työllistymisessä. Kartoitat myös asiakkaan sosiaalista tilannetta ja toimintakykyä sekä ohjaat häntä palveluiden ja etuuksien hakemisessa. Työskentelet osana moniammatillista tiimiä sekä yksilö- että ryhmäohjauksen keinoin. Työ vaatii aktiivista ja itsenäistä työotetta, mutta myös joustavia tiimityöskentelytaitoja.  

Arvostamme tuntemustasi kuntoutuksesta, etuuksista ja toiminta-alueemme palvelujärjestelmistä sekä työmarkkinoiden toimivuudesta. Työskentelemme ajoittain myös englannin kielellä. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Meillä on käytössä hybridityön periaatteet.


Tarjoamme sinulle näköalapaikan ammatillisen kuntoutuksen ohjaustyöhön alan johtavassa ja kehittyvässä organisaatiossa, jossa työtä yhdessä kehittämällä pidämme huolen sujuvista prosesseista ja laadukkaasta tekemisestä. Tukenasi on koko Coronarian valtakunnallinen verkosto ja moniammatillinen pääkaupunkiseudun työyhteisö. Työsuhde on vakituinen tai sovittaessa osa-aikainen. Työ alkaa syyskuussa 2022 sopimuksen mukaan. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Tikkurilassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. 


Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 21.8.2022 mennessä.


Lisätietoja saat puhelimitse tai sähköpostilla 
palvelupäällikkö Taina Vuorinen puh. 0404578357, taina.vuorinen@coronaria.fi 
 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: kokoaikainen

Coronaria Verve

Coronaria Verve on valtakunnallinen työelämää, yrityksiä ja kuntoutujia tukeva monipuolinen asiantuntija. Ammatillisen kuntoutuksen avulla tuemme ihmisiä pääsemään ja palaamaan työhön, sekä jaksamaan siellä paremmin. Terapiapalvelumme tuovat tukea heikentyneeseen toimintakykyyn. Työpaikoilla valmennamme yksilöitä ja esihenkilöitä liiketoiminnan uudistuvissa tilanteissa.

Olemme osa Coronariaa, joka on 100 % suomalainen terveyspalveluihin erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat monipuoliset kuntoutuksen, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut. Meitä coronarialaisia on jo 3000 ja liikevaihtomme oli vuonna 2021 noin 308 miljoonaa euroa. Olemme Suomen 4. suurin terveys- ja hyvinvointialan yritys.  Coronaria on osa Cor Group -konsernia, johon kuuluvat muun muassa Silmäasema, Kuntokeskus Liikku, TerveMedia, Professio, Mectalent ja Labquality.

Puhelin: 0404578357
Sijainti: Asematie 11 A
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!