Suunnitteluharjoittelija infrasuunnitteluun, Tampere

Haemme suunnitteluharjoittelijaa kesäksi 2026 infrasuunnittelun tehtäviin Väylä- ja asiantuntijapalveluihimme Tampereen toimipisteelle. Tämä on erinomainen mahdollisuus päästä kehittämään osaamistasi infra-alan suunnittelutehtävissä suurimmassa infra-alan palveluita Suomessa tuottavassa yhtiössä ja kasvaa osana asiantuntevaa suunnittelutiimiä.

💚 Millaista työtä olisi suunnitteluharjoittelijalle luvassa?

Suunnitteluharjoittelijana työskentelet osana Tampereen infrasuunnittelutiimiä ja osallistut käytännönläheisesti suunnitteluprojektien toteutukseen yhdessä kokeneiden suunnittelijoiden kanssa.

Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi:

  • infrasuunnitelmien laadintaan osallistuminen
  • tie-, katu-, alue- ja vesihuoltosuunnittelun hankkeiden avustavat suunnittelutehtävät
  • piirustusten ja mallien laatiminen ja päivittäminen
  • suunnitteluaineistojen käsittely ja dokumentointi

Työssäsi pääset hyödyntämään ja kehittämään osaamistasi mm. AutoCAD-, Tekla Civil- ja Microsoft 365 -ohjelmistoilla. Tulet osaksi 9 hengen osaavaa ja hyvähenkistä suunnittelutiimiä, jota johtaa esihenkilö Pete. Toimipisteesi sijaitsee Tampereella, uusissa toimistotiloissamme aivan keskustan tuntumassa. Työskentelemme joustavasti hybridimallin mukaisesti. Harjoittelu ajoittuu toukokuun alusta elokuun loppuun 2026, ja tarkempi ajankohta sovitaan yhdessä. Harjoittelijoiden palkkaus määräytyy Destian työehtosopimuksen, alan suositusten, suoritettujen opintopisteiden sekä mahdollisen aiemman kokemuksen perusteella.

🧰 Työkalut harjoittelussa menestymiseen

Meillä Destialla arvomme rehdisti, yhdessä, uudistuen ja menestyen ohjaavat kaikkea tekemistämme. Odotamme, että myös sinä jaat nämä periaatteet ja toimit niiden mukaisesti työssäsi.

Lisäksi toivomme, että sinulla on:

  • meneillään olevat soveltuvat tekniikan alan korkeakouluopinnot (esim. rakennustekniikka, infrasuunnittelu)
  • kiinnostusta suunnittelutyöhön ja infra-alan kehittämiseen
  • huolellinen ja suunnitelmallinen työskentelyote
  • hyvät perustason IT-taidot ja halu työskennellä suunnitteluohjelmistojen parissa

Arvostamme avointa ja innostunutta asennetta oppimiseen, oma-aloitteisuutta sekä halua työskennellä osana tiimiä ja jakaa osaamista muiden kanssa. Harjoittelijana saat tueksesi kokeneet kollegat ja mahdollisuuden kehittää osaamistasi monipuolisissa suunnitteluhankkeissa.

🌞 Kesä 2026 ja tulevaisuus Destialla?

Meillä pääset suunnittelemaan, rakentamaan ja ylläpitämään elintärkeää infraa suurimmassa infra-alan palveluita Suomessa tuottavassa yhtiössä. Olemme osa kansainvälistä Colas-konsernia, joka on maailman johtavia liikenneinfrastruktuurin rakentajia ja kunnossapitäjiä, eli pelit ja vehkeet meillä on kunnossa sekä työkavereita yli 50 maassa. Tämä tarkoittaa tulevaisuudessa myös uramahdollisuuksia kansainvälisesti!

Panostamme vahvasti vastuullisuuteen. Kesäharjoittelijana saat kattavan perehdytyksen, tukea ja kannustusta tavoitteidesi saavuttamiseen, ammatillista kasvua osaavien kollegoiden ja esihenkilösi johdolla sekä mahdollisuuden kehittyä haluamaasi suuntaan omalla alallasi. Me ymmärrämme työn ja vapaa-ajan tasapainon merkityksen ja tuemme sinua myös nauttimaan kesästä muutenkin kuin työn merkeissä.

Kurkkaa ilmoituksen alta löytyviltä videoilta, mitä tulevat kollegasi arjestaan ja työstään Destialla kertovat!

📱 Joko haet?

Hakeminen tapahtuu helposti ja näppärästi alla olevan hakulomakkeen alta. Kerrothan meille hakemuksessasi, miltä tällainen työ ja arki Destialla kuulostavat, mitä toivoisit harjoittelulta ja miksi juuri sinä olisit meille sopiva harjoittelija.

Etenemme ripeästi haastatteluvaiheeseen potentiaalisten harjoittelijoiden kanssa mahdollisesti jo hakuaikana. Kesähaut päättyvät 1.2., joten aktiivisin haastatteluaika on tammi-helmikuussa. Pyrimme tekemään valinnat helmikuun loppuun mennessä ja ilmoitamme jokaiselle hakeneelle päätöksestämme. Lisäksi pyydämme palautetta kehittääksemme toimintaamme.

📞Tästä tehtävästä saat tarvittaessa lisätietoja rekrytoivalta esihenkilöltä Pete Ahoselta (+358406575249 tai pete.ahonen@destia.fi).

Odotamme hakemustasi!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen

Henkilöstöedut

Kesäharjoittelijana sinulla on oikeus seuraaviin henkilöstöetuihin: 

  • Epassi:
    • Hammaslääkäri-, hieronta-, liikunta-, työmatka- ja kulttuurietu
    • 400 euron vuosietu jaetaan harjoittelukuukausien mukaan (esim. 3 kuukauden harjoittelussa etu on 100 euroa)
    • Huomioithan, että tarvittaessa töihin kutsuttavat eivät ole tämän edun piirissä
    • Lounasetu
  • Työterveyshuolto:
    • Laaja palvelutarjonta tukee hyvinvointiasi harjoittelun aikana

Vakinaistamisen yhteydessä sinulla on lisäksi oikeus seuraaviin etuihin:

  • Lomaosaketarjonta (mahdollisuus hyödyntää yrityksen lomaosakkeita)
  • Henkilöstörahasto (mahdollisuus kerryttää säästöjä henkilöstörahaston kautta)

Destia Oy

Destia on suurin infra-alan palveluita Suomessa tuottava yhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Luomme hyvän yhteiskunnan perustaa suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen liikenne- ja energiainfraa. Teemme sen noin 1 800 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli noin 630 miljoonaa euroa. www.destia.fi

----

Destia is the largest company providing infrastructure services in Finland and part of the global Colas Group. We create the foundations of a well-functioning society by designing, building and maintaining traffic and energy infrastructure for tomorrow. We do this with the unique sense of infrastructure of our approximately 1,800 professionals. Our revenue amounted to approximately MEUR 630 in 2024. www.destia.fi/en/

 

Sijainti: Tampere

 

 

Logo

Suunnitteluharjoittelija infrasuunnitteluun, Tampere

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!