Suunnittelupäälliköitä datakeskusrakentamiseen
Miltä kuulostaisi työskennellä erinomaisen työyhteisön ja reilun esihenkilön kanssa? Kiinnostaisiko toimiva arki ja kehittyminen merkittävien rakennuskohteiden parissa? Hienoa, meillä on sinulle paikka auki!
Haemme kokeneita suunnittelupäälliköitä rakentamis- ja/tai talotekniikkataustoilla datakeskusrakentamiseen koko Suomen alueelle.
Etsimme datakeskushankkeisiimme suunnittelupäälliköitä kahdella eri osaamisprofiililla: rakentamistaustalla ja/tai talotekniikkataustalla. Molemmissa tehtävissä vastaat oman vastuualueesi suunnittelun johtamisesta, ohjauksesta ja yhteensovittamisesta osana hankkeen kokonaisuutta. Varmistat, että suunnittelu etenee aikataulussa ja tukee rakentamisen, hankinnan ja projektin tavoitteita.
Työpisteesi voi sijoittua kalasataman pääkonttorille tai mille tahansa SRV:n aluetoimistolle, joita on suurimmissa kaupungeissa ympäri Suomen (esimerkiksi Oulu, Tampere, Jyväskylä).
Etsimme suunnittelupäälliköitä seuraaviin tehtäviin
- Suunnittelupäällikkö, rakennustekniikka
- Suunnittelupäällikkö, talotekniikka (suuntautuminen esim. sähköteknisiin tai LVIA-teknisiin töihin).
Näissä rooleissa vastaat rakennushankkeiden suunnittelun kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja yhteensovittamisesta. Johdat eri suunnittelualojen yhteistyötä ja varmistat, että suunnitteluratkaisut ovat laadukkaita, toteutuskelpoisia sekä tukevat hankkeen aikataulu-, kustannus- ja laatutavoitteita.
Toimit tiiviissä yhteistyössä projektinjohdon, hankinnan, työmaan, suunnittelijoiden, asiakkaan sekä muiden hankkeen keskeisten sidosryhmien kanssa. Tehtävässä olet merkittävässä roolissa varmistamassa hankkeen onnistunutta läpivientiä suunnittelusta toteutukseen.
Mitä odotamme sinulta?
Tehtävässä menestymistä tukevat:
- soveltuva tekninen koulutus (insinööri AMK, DI tai vastaava)
- kokemus vaativien rakennushankkeiden suunnittelun tai projektien johtamisesta
- vahva ymmärrys suunnittelun, hankinnan ja rakentamisen yhteensovittamisesta
- kyky hallita laajoja kokonaisuuksia kuitenkin yksityiskohdat huomioiden
- tavoitteellinen ja ratkaisukeskeinen toimintatapa
- erinomaiset yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot
- kokemus aikataulujohtamisesta ja eri osapuolten työn koordinoinnista
Arvostamme lisäksi:
- kokemusta datakeskushankkeista
- kokemusta kansainvälisistä rakennushankkeista
- käytännön kokemusta urakoitsijan organisaatiossa työskentelystä
- aiempaa työkokemusta suunnittelunjohtamisesta
- suunnittelutaustaa tai muuta vahvaa teknistä erityisosaamista rakennusalalta
Toivoisimme, että olet avoin, ihmisten kanssa toimeen tuleva ja asiakaslähtöinen tekijä, joka viihtyy itsenäisessä vastuullisessa tehtävässä, jossa työtä tehdään kuitenkin yhteistyössä eri hankeosapuolien kanssa. Sinulla on tehtävään soveltuva teknillinen koulutustausta (esim. RI AMK / DI tai arkkitehti) ja tehokasta työskentelyä tukevat tietotekniset valmiudet. Kommunikoit sujuvasti suomen kielen lisäksi englanniksi. Työ edellyttää matkustusvalmiutta tarvittaessa.
Mitä me tarjoamme sinulle?
⭐Meillä et varmasti kyllästy, sillä osaamisesi kehittyy mielenkiintoisten ja ainutlaatuisten hankkeiden parissa. SRV:llä pääset tekemään vastuullista ja palkitsevaa työtä ammattitaitoisten kollegoiden kanssa.
💪Pääset osaksi ammattitaitoista porukkaa, jossa on helppo kysyä ja saada apua titteleistä riippumatta. Työntekijämme antavat kiitosta erinomaisesta työyhteisöstä ja esihenkilötyöstä. Meillä johdetaan ryhdikkäästi ja hyvässä hengessä – lupaukset pidetään ja hommat ratkotaan yhdessä.
🚀Pidämme yllä ammattitaitoasi koulutuksilla ja sopivan haastavilla työtehtävillä.
🌭Tulet varmasti viihtymään työkavereidesi kanssa. Miellä vallitsee innostunut ja positiivinen yrittäjähenkinen kulttuuri. Pääset osallistumaan koko SRV:n viihdytyskerhon järjestämiin lajikokeiluihin ja pelivuoroihin.
💰Kuukausipalkan ja tuotantopalkkion lisäksi tarjoamme sinulle Smartumin liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedun, Edenredin lounasedun, SRV Viihdyksen toiminnan ja vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutuksen.
Keitä me olemme?
SRV:llä pääset tekemään töitä merkittävien rakennuskohteiden parissa, osaavien rakentamisen ammattilaisten joukossa. Työyhteisömme koostuu eri alojen ammattilaisista, jotka rakentavat yhdessä kestävää ympäristöä. Meidät tunnetaan joustavana ja tasa-arvoisena, yhteistyöhön innostavana ja kunnianhimoisena työyhteisönä. Menestyksemme ja kannattavuutemme kumpuavat sitoutuneista ammattilaisistamme. Meillä vaalitaan monimuotoisuutta, elämä saa näkyä ja nauru raikua. Meillä pääset käyttämään vahvuuksiasi ainutlaatuisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien projektien parissa ja näin kehittymään työtehtävissä, samalla pystymme tukemaan sinua oman uran suunnittelussa pidemmälläkin tähtäimellä. Haluamme pitää huolta henkilöstömme työkyvystä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, ja mittaamme työhyvinvointia säännöllisesti. Neljännesvuosittain tehtyjen pulssimittausten perusteella voimme ylpeästi kertoa, että työvireemme on erinomainen. Lisää SRV:n tarjoamista eduista voit lukea täältä.
Odotamme jo hakemustasi. Haethan tehtävää viimeistään 22.11.2026, mutta toimithan myös pian, sillä haastattelemme sopivia henkilöitä jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelujohtaja Susanna Hiltunen numerosta 040 617 4175 tai sähköpostitse susanna.hiltunen@srv.fi
Tarjoamme
- Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutus
- Henkilöstökerho SRV Viihdytys
- Tulospalkkiojärjestelmä
- Lounasetu
- Liikunta-, kulttuuri-, hieronta- ja terveysetu
- Puhelinetu
SRV
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimintamme keskittyy kasvukeskuksiin Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 705,6 miljoonaa euroa. Noin 700 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 2 900 kumppanin verkoston.