Taiteellinen johtaja
Oulun teatterissa tehdään korkealaatuista, kunnianhimoista, merkityksellistä ja alaa eteenpäin vievää teatteritaidetta rohkeasti uudistuen. Etsimme Oulun teatterille seuraavaa näkemyksellistä taiteellista johtajaa, jonka johdolla teatterin tulevaisuus on tasapainossa taiteellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti.
Taiteellisena johtajana vastaat teatterin taiteellisesta linjasta ja sisällöistä. Suunnittelet teatterin ohjelmiston ja johdat sen taiteellista toteuttamista. Annat taiteellisen työpanoksen yhteen teatterin produktioon vuosittain. Lisäksi toimit taiteellisen henkilöstön ja tuotantopäällikön esihenkilönä ja vastaat taiteellisen osaston toiminnasta, osaamisen kehittämisestä sekä taloudesta.
Kehität teatterin toimintaa strategian mukaisesti yhdessä teatterin toimitusjohtajan kanssa, toimit teatterin edustajana ja ylläpidät sekä vahvistat alan verkostoja. Teatterin viestinnässä sinulla on tärkeä rooli taiteellisen linjan esiin nostajana ja puolestapuhujana.
Kelpoisuusehtona tehtävään on alan korkeakoulutus ja/tai teatterijohtajan tehtävässä osoitettu pätevyys. Tehtävä edellyttää erinomaista teatterialan tuntemusta, ja hakijalla tulee olla vähintään kolme vuotta työkokemusta esittävistä taiteista.
Odotamme hakijoilta:
- Vahvaa taiteellista visiota ja kykyä perustella valitsemansa linja.
- Kykyä suunnitella korkeatasoista, monipuolista, rohkeaa ja inspiroivaa ohjelmistoa pohjoisissa olosuhteissa.
- Näyttöjä korkeatasoisesta taiteellisesta työskentelystä.
- Työssä osoitettuja erinomaisia esihenkilö- ja johtamistaitoja.
- Hyviä yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja.
- Ymmärrystä talouden seurannasta ja hallinnasta.
Eduksi katsomme:
- Kokemuksen ohjelmiston suunnittelusta.
- Teatterialalla sovellettavien työehtosopimusten tuntemuksen.
- Neuvottelu- ja sopimusosaamisen.
- Hyvät esiintymis-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot.
- Verkostoitumistaidot ja valmiit alan verkostot.
- Kokemuksen strategiatyöskentelystä ja strategian käytäntöön viemisestä.
- Kiinnostuksen alan tilastoihin ja kyvyn tiedolla johtamiseen.
- Aidon halun kehittää alan käytäntöjä.
Miksi Oulun teatteri?
Oulun teatteri tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden luotsata Pohjois-Suomen suurinta ammattiteatteria kasvavassa ja uudistuvassa Euroopan kulttuuripääkaupungissa.
Oulun teatteri on avoin ja utelias teatteri, jolla on vahvat tuotannolliset resurssit, sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä tahtoa ja kunnianhimoa jättää pysyvä jälki suomalaiseen teatteritaiteeseen. Intohimoisesti työhönsä suhtautuva henkilökuntamme haluaa johtajakseen visionäärin, joka uskaltaa haastaa ja yllättää pohjoissuomalaisen teatteriyleisön puhuttelevalla, koskettavalla ja yhteiskuntaa muuttavalla teatteriohjelmistolla.
Työ alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan. Johtajasopimus on aluksi kolmen (3) vuoden määräaikainen, jonka jälkeen mahdollisuus kahteen (2) optiovuoteen. Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Kiinnostuitko? Hae meille!
Lähetä vapaamuotoinen kirjallinen hakemus ja CV suosituksineen hakupainikkeen kautta 6.6. mennessä.
Haastatteluun valituille lähetetään kesäkuussa kutsut ja ennakkotehtävä, joka tulee palauttaa 25.7. mennessä. Emme julkaise hakijoiden nimiä.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
MPS-konsultti Riikka Vaaraniemi: 2.6. klo 14–16, 3.6. klo 14–16 ja 4.6. klo 14–16, puh. 040 557 5353.
Toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen: 7.5. klo 14–16, to 15.5. klo 8.30–10, ma 19.5. klo 14–16, ti 27.5. klo 8.30–10, puh. 044 703 7010.
Oulun teatteri
Oulun teatteri on pohjoisen teatteritaiteen koti, joka tarjoaa värikkäitä elämyksiä, oivalluksia ja unohtumattomia tarinoita. Olemme tulevaisuuteen suuntaava, kansallisesti merkittävä teatteri, joka uskaltaa nousta puheenaiheeksi myös kurottamalla kohti uusia yleisöjä ja toimintatapoja. Teatteri tekee vuosittain 7–8 ensi-iltaa ja työllistää vakituisesti lähes sata henkilöä.