Talousjohtaja

Haemme nyt Ruoveden toimipisteellemme talousjohtajaa johtamaan konsernin taloushallintotoimintoa ja sen kehittämistä sekä vastaamaan taloushallinnon strategisesta ja operatiivisesta toiminnasta. Raportoit ElmoNetin toimitusjohtajalle ja toimit johtoryhmän jäsenenä.

Vastuullesi kuuluvat ulkoinen laskenta, palkanlaskenta, kirjanpidon tekeminen yhdessä tiimin kanssa, tilinpäätöksen laadinta ja yhtiön hallinnollisia tehtäviä. Osallistut myös kontrollerityöhön. Lisäksi vastaat taloushallinnon kehitysprojektien vetämisestä (mm. prosessit ja järjestelmät) sekä taloushallinnon kumppaniyhteistyöstä. Toimit esihenkilönä osaavalle neljän henkilön taloushallinnon tiimille.

Odotamme sinulta 3-5 vuoden kokemusta taloushallinnon tehtävistä. Arvostamme aikaisempaa kokemusta konsernikirjanpidosta sekä toiminnon johtamis- ja esihenkilökokemusta. Järjestelmä- ja prosessikehitysosaaminen katsotaan tehtävässä eduksi. Hallitset työssäsi kokonaisuuksia, olet ratkaisukeskeinen ja päätöksentekokykyinen ja sinulla on tahtoa toimia myös operatiivisissa tehtävissä.

ElmoNet tarjoaa sinulle mielenkiintoisten ja monipuolisten työtehtävien lisäksi modernin työn tekemisen kulttuurin sekä itsenäisen työskentelymallin. Meillä työtä tehdään nykyaikaisilla työvälineillä, pääset myös vaikuttamaan taloushallinnon järjestelmävalintoihin. Itsenäisen työotteen rinnalla arvostamme vahvasti yhteisöllisyyttä. Tarjoamme sinulle työyhteisön, jossa viihdytään pitkään sekä kilpailukykyisen palkan ja kattavat henkilöstöedut.

Konsernimme päätoimipisteet sijaitsevat Ruovedellä ja Tampereella. Työhönottopaikkasi on lähtökohtaisesti Ruovesi. Tehtävässä on myös osittainen etätyön mahdollisuus.

Kiinnostuitko tehtävästä? Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Jarkko Oksala puh. 050 558 8958 torstaina 22.9. klo 8-10 ja 14-16 välisenä aikana sekä keskiviikkona 28.9. klo 9-11 ja 13-15 välisenä aikana. Muina aikoina voit olla yhteydessä MPS-konsultteihin, Riitta Kättö puh. 040 752 3233 ja Jarkko Sipiläinen puh. 040 700 8161. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si viimeistään 2.10.2022.

Paikka täytetään sopivan ehdokkaan löydyttyä, toivomme aloituksen tapahtuvan viimeistään 2.1.2023.

Jätä tietosi alkaen ja viimeistään
Työsuhteen tyyppi: Täysipäiväinen

ElmoNet

ElmoNet-konserni on hyväntyylinen joukko huippuosaavia ICT-asiantuntijoita, joiden tekemistä ohjaa luotettavuus, nuorekkuus, paikallisuus, reippaus ja innovatiivisuus. Konserniin kuuluvat valokuiturakentamisen erikoisosaaja ElmoNet Oy sekä ICT-palvelut yrityksille tarjoava tytäryhtiö ICT Elmo Oy. Olemme kasvaneet yli 150 asiantuntijan konserniksi ja kasvamme yhä. Konsernin liikevaihto on 22 M€.  

 

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!