Talousjohtaja

 

 

Talousjohtaja Alavuden kaupunkiin

 

Talousjohtajamme eläköityessä meillä jää paikka auki – olisiko se Sinun paikkasi?

Talousjohtajana tehtäväsi on johtaa kaupungin taloutta ja luoda edellytyksiä toiminnallemme. Vastaat kaupungin talouden suunnittelusta ja seurannasta, arvioinnista ja rahoituksesta sekä talouden prosessien johtamisesta. Johdat konsernin talouspalveluita ja toimit myös vastuualueellasi esihenkilönä (kirjanpito, palkkahallinto ja ICT).

Talousjohtaja kuuluu kaupungin johtoryhmään. Virka täytetään vakinaisesti 1.5.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.

 

 

Kelpoisuusvaatimukset

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus taloushallinnon johtamis- ja esihenkilötehtävistä. Eduksi katsomme myös julkisen sektorin, rahoitus- ja hankintatoimen sekä tietohallinnon tuntemuksen. Lisäksi arvostamme kykyä hallita kokonaisuuksia ja toimia joustavasti eri tilanteissa ja eri sidosryhmien kanssa. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä viestintä-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kehittävää ja innostavaa työotetta.

 

Palkkaus on KVTES:n mukainen. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Talousjohtajan virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemukset jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta 4.12. 2023 klo 12 mennessä.                   

 

 

Alavus on asukkaitaan varten

Kaupunkimme arvot ovat avoimuus, rohkeus, yhteisöllisyys ja vastuullisuus, ja ne näkyvät päivittäisessä toiminnassamme. Vuorovaikutus asukkaiden kanssa lisää päätöksenteon avoimuutta. Teemme rohkeita ratkaisuja ja investointeja tulevaisuuteen. Yhteisöllisyys nähdään kaupunkimme voimavarana, ja vastuullisuus ja kestävyys ovat tärkeitä tulevaisuutemme kulmakiviä. Kaupungissa on 11 000 asukasta, ja henkilöstöä n. 600.

 

Työyhteisömme on kehittyvä, eteenpäin katsova ja uudistamiseen kannustava. Käytössämme ovat mm. rekrylisä, uuden työntekijän vuosilomatakuu, ePassi ja mahdollisuus osaviikkoiseen etätyöhön.

Asuinympäristönä Alavus tarjoaa loistavat harrastusmahdollisuudet ja luonnon läheisyyttä. Voit valita kodin kaupungin keskustasta järven rannalta, tai jossain vireistä kylistämme.

 

Lisätietojen antajat:

Lisätietoja tehtävästä ja organisaatiostamme saa suoraan kaupunginjohtajaltamme Liisa Heinämäeltä, p. 050 409 0830 tai osoitteesta liisa.heinamaki@alavus.fi

 

 

Haku alkaa ja päättyy

Alavuden kaupunki

 

Sijainti: Alavus
Logo

Talousjohtaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!