Talouspäällikkö
Luottotiimiläisemme eläköityessä rekrytoimme vakituiseen työsuhteeseen.
TALOUSPÄÄLLIKKÖ
Olemme menestyvä ja matalahierarkinen perheyritys. Keskustelukulttuurimme on avoin ja välitön. Arvostamme työntekijöidemme ammattitaitoa, työssä viihtymistä, sitoutumista ja tekemisen iloa. Mikäli arvostat samoja asioita, saatat löytää mielenkiintoisen työpaikan Raumalta.
Saat vastuullesi konsernimme taloushallinnon. Vastaat itsenäisesti mm. sisäisestä laskennasta, konsernin kirjanpidosta tilinpäätöksineen, veroilmoituksista, reskontrista, kassanhallinnasta, budjetoinnista ja talouden raportoinnista. Pienessä yksikössä huolehdit myös monista muista käytännön asioista. Tarjoamme riittävän tuen ja perehdytyksen monipuoliseen tehtäväkokonaisuuteen, jotta työn aloittaminen sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Käytössämme on Visman L7 toiminnanohjausjärjestelmä – kokemus ohjelmistosta on etu, muttei välttämättömyys.
Odotamme hakijalta
- mielellään jo useamman vuoden kokemusta talouspäällikkötason tehtävistä
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai työkokemuksen kautta hankittua vastaavaa ammattitaitoa
- konsernirakenteen tuntemusta
- kohtuullista englannin kielen osaamista
- ennakkoluulotonta asennetta ja avointa mieltä.
Sisäisen laskennan parissa työskentelet johdon ja tuotannon kanssa tukien heitä töissään. Koet tiimityön mielekkäänä ja perustelet näkemyksiäsi numeroihin perustuvalla tarkkuudella.
Neuvottelemme sujuvan siirtymisesi palvelukseemme ja meillä on Ekstra Työterveysturva (Pohjola vakuutus) kaikille työntekijöillemme.
Rekrytointeja hoitaa puolestamme Talent Center. Luottamukselliset yhteydenotot ja lisätietoja tehtävistä saat soittamalla tai sähköpostilla. Mika Niininen 040 730 3327 tai mika.niininen@talentcenter.fi
Jätäthän hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään tiistaina 16.12.2025.
Oy LAI-MU Ab
Oy LAI-MU Ab on Raumalla toimiva metallialan yritys, joka valmistaa LM TRAC-monitoimikoneita ja työlaitteita sekä turvaohjaamoja erilaisiin työkoneisiin. Turvaohjaamojen valmistus on alkanut jo 60-luvun lopulla ja muodostaa edelleen merkittävän osan yrityksen toiminnasta. Monitoimikoneiden valmistus aloitettiin vuonna 1987 yhdellä mallilla, ja nykyään mallistoon kuuluu 4 erikokoista kiinteistönhoitokonetta. Yrityksen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 40 henkilöä.