Tekninen asiantuntija

Haemme joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen teknistä asiantuntijaa

Työssäsi tulet toimimaan viranomaishyväksytyn hälytyksensiirto- ja etähallintajärjestelmän teknisessä tuessa sekä ylläpidossa. Työskentelet osana palveluliiketoiminnan teknistä asiantuntijatiimiä, jonka vastuulla on palveluiden tekninen ylläpito ja toimittaminen. Työnkuvaasi kuuluu olennaisesti työskentely asentajien, asiakkaiden ja partnereiden kanssa. Lisäksi olet mukana kehittämässä palvelua esim. uusien ominaisuuksien osalta.

Työnkuvan ytimessä on ongelmanratkaisu, joten toivomme, että se innostaa sinuakin. Tiimin vetäjä Simo tykkää antaa tiimiläisilleen vastuuta ja vapautta. Simon sanoin: "Meillä arvostetaan oma-aloiteisuutta ja uskallusta ottaa vastuuta työstä, mutta kaveria autetaan aina tarvittaessa ja yksin ei tarvi ongelmien kanssa jäädä. Työ vaatii ajoittain kovaakin paineensietokykyä, koska asiat joiden kanssa työskennellään ovat kriittisiä. Luvassa on siis hyvin monipuolisia työpäiviä mukavassa työporukassa."  Työ vaatii lisäksi hyviä vuorovaikutustaitoja, koska siinä ollaan tekemisissä paljon sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa. 

Näiden lisäksi työssä onnistuminen edellyttää mm.:

  • ymmärrystä tuki- ja ylläpitopalveluista
  • positiivista asennetta ja ulospäinsuuntautuneisuutta tekniseen tukeen ja asiakaspalveluun
  • Perustason Windows- ja Linux-osaamista
  • valmiuksia ongelmanratkaisuun
  • osaamista kiinteistä ja langattomista tietoliikenneratkaisuista ja verkkotekniikasta
  • sujuvaa englannin kielen hallintaa, ruotsin kielen taito luetaan eduksi

Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen ja se alkaa mahdollisimman pian. Tarjoamme valitulle henkilölle loistavan työporukan tuen ja mahdollisuudet kehittyä monialaisesti. Saat myös käyttöösi monipuoliset liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut vuosittain sekä kattavan työterveyshuollon. Työpisteenäsi voi olla mikä tahansa Loihteen toimipisteistä ja myös etätyö on mahdollista. Lisätietoa tehtävästä antaa teknologiapäällikkö Simo Saarelma simo.saarelma@loihde.com. 

Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi saman tien tulemaan, koska aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja teemme päätöksen heti sopivan henkilön löydyttyä.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen ja kokoaikainen

Loihde Trust Oy

Loihde Trust Oy suojaa asiakkaan tiedon, ihmiset ja omaisuuden sekä fyysisen että digitaalisen turvan keinoin. Liiketoimintaamme kuuluvat kyberturva- ja tietoverkkopalvelut sekä sähköiset turvajärjestelmät kameravalvonnasta kulunvalvontaan ja lukitukseen. 21 toimipisteen ja yli 480 ammattilaisen voimin Loihde Trust rakentaa yritysten vaativimmatkin turvaratkaisut kaikkialla Suomessa. Asiakkaamme voi luottaa siihen, että me olemme aina paikalla. Ja kun me olemme läsnä, myös turvallisuus on.

Logo

Tekninen asiantuntija

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!