Tekninen johtaja

Järvi-Saimaan Palvelut Oy (JSP) tuottaa palveluita luonnonkauniissa Etelä-Savossa. Teemme yhteistyöllä sen, mitä on hankala tehdä yksin. Haemme nyt joukkoomme ja johtoryhmäämme teknistä johtajaa.

Teknisenä johtajana vastaat yhtiön kiinteistöihin, yleisiin alueisiin ja liikuntapaikkoihin liittyvästä palveluliiketoiminnasta.  Kehität omistajiemme kiinteistöomaisuutta, tuotat vaihtoehtoja sekä asiakkaan strategiasta nousevia ratkaisuesityksiä. Luot ympärillesi osaamista, jatkuvuutta ja ennen kaikkea kulttuuria, jossa huomenna tehdään pikkuisen paremmin kuin tänään.

Teknisenä johtajana:

  • Omaat laajan katsantokannan ja teknisen ymmärryksen kiinteistöomaisuuden kehittämiseen, ylläpitoon ja hallintaan.
  • Johdat noin 25 ammattilaisen yksikköä.
  • Toimit asiantuntijana erityisesti rakennuttamisen alkuvaiheen kysymyksissä ja suunnittelun ohjauksessa. Eli niissä vaiheissa, kun suurin osa kustannuksista ratkaistaan, mutta kuokka ei vielä osu maahan.
  • Vastaat prosessiomistajana JSP:n teknisen toimialan osaamisen ja käytäntöjen kehittämisestä saumattomassa yhteistyössä vesihuoltopäällikön, rakennuttamispäällikön, infrapäällikön ja aluekehitysjohtajan kanssa.
  • Olet joukkuepeluri. Haet aktiivisesti paikkakuntakohtaisia ja lisäksi paikkakunta-, organisaatio- ja palvelualuerajat ylittäviä yhteistyömalleja sekä tehtävänkuvia.
  • Vastaat teknisen toimialan varautumissuunnittelusta sekä häiriötilanteiden hallinnan käytäntöjen kehittämisestä tiivissä yhteistyössä omistajakuntiemme kanssa.
  • Sitoudut yhtiömme arvoihin avoimuus, rohkeus ja luottamus.
  • Raportoit toimitusjohtajalle ja tuot aktiivisen panoksen yhtiön johtoryhmään.

Odotamme sinulta:

  • Kiinteistöomaisuuteen, korjaamiseen, rakentamiseen sekä ylläpitoon liittyvää näkemystä.
  • Rakennuttamisen tai rakentamisen ja siihen liittyvien sopimusmallien tietämystä. Ala on voinut tulla tutuksi esimerkiksi palveluntuottajan, urakoitsijan, suunnittelijan, rakennuttajan tai tilaajan roolin kautta.
  • Soveltuvaa teknisen alan insinööri tai diplomi-insinööri tutkintoa.
  • Vähintään 5 vuoden kokemusta vaativista teknisen alan tehtävistä. Kokemus voi olla kertynyt esimerkiksi palveluntuottajan, suunnittelijan, rakennuttajan tai urakoitsijan näkökulmasta.
  • Vahvoja vuorovaikutustaitoja
  • Paineensieto- ja priorisointikykyä
  • Kykyä analysoida kriittisesti kiinteistöihin, hankkeisiin ja talouteen liittyviä tietoaineistoja.

Tehtävänkuvan painotuksissa huomioidaan mahdolliset erityisosaamisalueet. Erityisosaamista voi olla esimerkiksi kiinteistöalan tai rakennusalan erilliset pätevyydet, sopimus- ja hankintaosaaminen, digiosaaminen, talotekniikan tai automaation osaaminen.

Tarjoamme sinulle:

Merkityksellisen näköalapaikan pienten kuntien teknisen toimialan tulevaisuuteen. Saat tueksesi osaavan ja mukavan työyhteisön, jossa koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti. Meillä on näkemystä, kykyä ja taitoa uudistaa julkisia palveluita. Toivomme, että tuot oman erikoisosaamisesi mukaan Järvi-Saimaan Palveluiden osaamispalettiin. Näin voimme tarjota ylivertaista asiakaspalvelua ja kokemuksia asiakkaillemme ja kuntalaisille. Henkilöstöetuina meillä on käytössä Smartum liikunta-, hieronta- ja kulttuurietu sekä halutessasi polkupyöräetu.

Varsinainen työpisteesi sijaitsee Juvalla, Rantasalmella tai Sulkavalla. Osittainen etätyömahdollisuus. Tuotamme palveluita Etelä-Savon alueella.

Toimeen valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä hyväksyttävä huumetesti. Työsuhteessa noudatetaan 6kk koeaikaa. Tehtävään sovelletaan AVAINTES-työehtosopimusta. Hakija voi esittää palkkatoiveen.

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 8.10.2023 klo 23:59 mennessä. Hyödynnämme rekrytoinnissa apuna henkilöarviointia.

Lisätietojen antajat:

toimitusjohtaja Jyri Eskelinen, p. 044 417 5243

jyri.eskelinen@jarvisaimaanpalvelut.fi

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Toistaiseksi voimassaoleva työsuhde

Järvi-Saimaan Palvelut Oy

Järvi-Saimaan Palvelut Oy on Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kuntien sekä Eloisan omistama palveluyhtiö. Toimialojamme ovat ateriapalvelut, puhtauspalvelut kiinteistönhoito, kuntatekniikka, liikuntapalvelut, vesihuolto, rakennuttaminen ja maankäyttö. Työllistämme n. 200 henkilöä ja liikevaihtomme vuonna 2023 on 15 miljoonaa euroa.

Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n toiminta perustuu paikalliseen läsnäoloon,  yritys- ja toimialuerajat ylittävään yhteistyöhön ja skaalaukseen. Omistajakuntiemme kokoluokka on noin 2000 - 6000 asukasta. Omistajakunnillamme on lisäksi tytäryhtiöinä yli 25 erilaista kiinteistöjä omistavaa osakeyhtiötä. Minkälaista teknistä asiantuntemusta yksittäisessä kunnassa pitää, voi ja kannattaa ylläpitää? Tämän kysymyksen äärelle syntyi Järvi-Saimaan Palvelut Oy kymmenen vuotta sitten. Tekniikan skaalaus tarjoaa loistavat mahdollisuudet yhdistää pienen ketteryys ja laadukkaat toimintatavat.

Toimimme laajasti omistajayhteisöjemme teknisinä asiantuntijoina. Rakennutamme vuosittain noin 60 - 80 eri kokoluokan hanketta. Olemme vahvasti mukana omistajiemme varautumissuunnittelussa ja kokonaisturvallisuuden toteutuksessa.

Arvomme ovat:

Luottamus - Olemme sellaisia kuin lupaamme.

Rohkeus - Uskallamme kokeilla ja kehittää. Tehdä asioita, joihin uskomme.

Työnilo - Työntekeminen hymyssä suin. Ilolla ja innostuksella.

Arvot näkyvät työssämme siten, että jokainen on oman työnsä asiantuntija. Arvostamme työntekijöidemme näkemystä ja kokemusta sekä toiveita työn kehittämisen suhteen. Maailma ei ole vielä valmis ja siksi haluamme kehittää omalta osaltamme kuntatekniikan palveluita niin, että jokainen kohtaamamme asiakas kokee saavansa erityislaatuista palvelua.

Sijainti: Kauppatie 1, 58700 Sulkava
Logo

Tekninen johtaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!