Teologisten aineiden opettaja, Hongkong

Haemme

Teologisten aineiden opettajaa Luterilaiselle teologiselle seminaarille Hongkongiin.

Kiinnostaako teologisten aineiden opettaminen Hongkongissa, kumppanimme Luterilaisen teologisen seminaarin palveluksessa?

Teologinen koulutus ja sen kehittäminen on aina ollut keskeistä Suomen Lähetysseuran työssä. Lutheran Theological Seminary Hongkongissa hakee työyhteyteensä teologian tohtoria, joka vahvistaa kiinalaisen alueen teologista osaamista. Hakemamme teologian tohtori voi olla erikoistunut eri teologian aloihin. Etsimme tohtoria joko systemaattisen teologian alalta, esimerkiksi Luther-tutkimukseen erikoistuneena, tai uskonnonpedagokiikan, spiritualiteetin tai eksegetiikan alalta.

Teologisten aineiden opettaja luennoi ja ohjaa oppilaiden työtä Luterilaisella teologisella seminaarilla, mutta hänellä on mahdollisuus opettaa myös Mekong Mission Forumin yhteydessä, sekä Mekongin alueella syksyn ja kesän intensiivijaksojen aikana, ja mahdollisesti muualla kiinalaisella alueella. Hän osallistuu Lähetysseuran Teologisen opetuksen ja missiologian -käytäntöyhteisön työskentelyyn oman erikoisalansa ja alueen näkökulmasta. Hän myös tukee teologisen koulutuksen kehittämistä kiinalaisella alueella ja yhteistyössä Etelä- ja Kaakkois-Aasian kanssa.

Luterilainen teologinen seminaari on kansainvälinen oppilaitos, jonka opiskelijat tulevat niin Hongkongin itsehallintoalueelta, kuin Manner-Kiinasta, sekä Mekongin alueen maista.

Tehtävään valittavalta edellytämme:

  • teologian tohtorin tutkintoa
  • kokemusta opettamisesta yliopistossa
  • kokemusta hybridi-opetuksesta ja online-opetuksesta
  • kirkollisen elämän ja työn tuntemusta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja kulttuurisensitiivistä työotetta
  • sitoutumista Lähetysseuran organisaation identiteettiin, strategiaan ja kokonaisvaltaiseen työnäkyyn
  • Erinomaista englannin kielen taitoa, alueellinen kielitaito, erityisesti mandariini-kiina, luetaan eduksi
  • Kirkon kansainvälisen työn erityiskoulutusta soveltuvin osin tai sitoutumista sen suorittamiseen

Esihenkilösuhteet:

Esihenkilönä työsuhteeseen liittyvissä asioissa toimii kiinalaisen työalueen aluejohtaja, Ilse Paakkinen. Työn sisällöllisissä asioissa työntekijä vastaa oppilaitoksen johdolle.

Asuminen ja olosuhteet:

Lähetysseura avustaa asunnon hankkimisessa, sekä lasten koulupaikkojen hakemisessa. Lasten koulunkäyntimahdollisuudet ovat hyvät, Hongkongista löytyy useita kansainvälisiä kouluja.

Suurkaupungin ilmanlaatu on satunnaisesti heikko, pääasiassa kuitenkin kohtuullinen. Liikenteestä johtuen melu saattaa vaivata ajoittain. Ilmasto on kesäisin kuumaa ja kosteaa. Taifuunit ovat mahdollisia kesäkuusta lokakuuhun. Kiinalaisen alueen viestinnässä on huomioitava alueen kulttuurinen ja poliittinen tilanne. Infrastruktuuri, terveyspalvelujen ja muiden palvelujen taso on erinomainen.

Työn aloitus ja kesto:

Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan alkuvuodesta 2022. Ensimmäinen työkausi on määräaikainen 24 kk.

Lisätietoja tehtävästä antavat:

Aluejohtaja Ilse Paakkinen 26.10. klo 8-9 ja 1.11. klo 9-10, puh. +852 60636131 (Whatsapp -puhelut), tai sähköpostitse: ilse.paakkinen@felm.org.

Teologisen koulutuksen erityisasiantuntija Katri Härkönen 21.10. klo 10-11, puh. +358 40 843 0036.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi 7.11.2021 mennessä.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: määräaikainen

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta.

Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja järjestön kanssa.

Puhelin: 09 129 71
Sijainti: Maistraatinportti 2a, Helsinki
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!