Terminaalityöntekijä / Kuljettaja
Etsimme asiakkaallemme Kotkaan
TERMINAALITYÖNTEKIJÄÄ/KULJETTAJAA
Työtehtävät pitävät sisällään pääasiassa terminaalityöskentelyä, tavaroiden lajittelua ja käsittelyä sekä joissain määrin myös erilaisia kuljetustehtäviä. Työ on hyvin fyysistä ja nopeatempoista käsin tehtävää pakettien lajittelua, joten edellytyksenä on, että sinulla on hyvä peruskunto ja erinomainen rutiininsietokyky. Lajittelutyö on pitkälti eri kokoisten pakettien lajittelua oikeisiin rullakoihin, mutta työ voi sisältää myös muita tehtäviä aina tilanteen mukaan. Työssä käytetään myös erilaisia apuvälineitä, kuten pumppukärryjä, sähköpässejä ja pieniä trukkeja, joten aiempi kokemus näistä on plussaa.
Katsomme eduksi aiemman varasto-/terminaalityökokemuksen tai -koulutuksen, kuitenkin sitäkin tärkeämpää on reipas ja positiivinen, töihin tarttuva asenne. C-ajokortti ja ammattipätevyys katsotaan eduksi tehtävässä kuljetustehtäviä ajatellen. Työkielenä on suomi.
Työpäivät ovat ti-la ja työt alkavat aamuyöstä klo 03:00 jälkeen. Työmäärä n. 35 h / viikko.
Työt alkavat sopimuksen mukaisesti huhti-toukokuun aikana ja jatkuvat kesän yli, mahdollisuus jatkaa keikkatyöntekijänä myös kesän jälkeen. Palkkaus on AKT Kuorma-autoalan TES:n mukainen.
Jätäthän hakemuksesi sekä CV:si pikaisesti järjestelmämme kautta, aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Sähköpostitse tulleita hakemuksia emme valitettavasti käsittele lainkaan.
Odotamme hakijalta seuraavia asioita:
- B-ajokorttia
- Suomea työkielenä
- Oma-aloitteisuutta
- Hyvää fyysistä kuntoa
- Hyvää ajotaitoa
Tarjoamme
- Smartum-liikuntasaldo
- Työterveyshuolto
SOL Logistiikkapalvelut Oy
SOL Logistiikkapalvelut Oy
SOL Logistiikkapalvelut Oy auttaa kumppanina asiakkaitaan saavuttamaan omat liiketoiminnan tavoitteet vastuullisesti ja kustannustehokkaasti. Tarjoamme kattavaa varasto- ja terminaalilogistiikan ulkoistuspalvelua kaikkialla Suomessa. Tavoitteenamme on auttaa yrityksiä parantamaan kilpailukykyään ja vapauttaa henkilöstöresursseja mahdollistaen yritysten keskittymisen ydinliiketoimintaansa. Suomen. SOL Logistiikkapalvelut Oy on yksi logistiikka-alan suurimmista toimijoista.
Meillä on palveluksessamme tuhansia logistiikan ammattilaisia erilaisilla osaamispääomilla ja valmiuksilla. Haetpa sitten vakituista työpaikkaa, kesätöitä tai työtä opintojen ohelle – ammattitaitoiset rekrytoijamme ovat täällä juuri sinua varten! Työllistyessäsi perehdytämme sinut kunnolla SOLin tapaan toimia sekä tuemme sinua koko työsuhteesi elinkaaren ajan. Meille sinun työturvallisuutesi ja -hyvinvointisi on ykkösjuttu!
Liikevaihtomme oli noin 61 miljoonaa euroa vuonna 2024. Olemme osa SOL konsernia, joka on suomalainen perheomisteinen palvelukonserni työllistäen yli 14 000 aurinkoista SOLilaista kuudessa eri maassa.
SOL KONSERNI
Iloisiin SOLilaisiin kuuluu turvallisuusalan, kiinteistönhuollon, talotekniikan, puhtaanapidon ja tekstiilihuollon ammattilaisia. Lisäksi tarjoamme henkilöstövuokrauspalveluja sekä logistiikan ulkoistuspalveluja joustavasti eri toimialoille.
Arvostamme osaamista ja ammattitaitoa. Vahva osaaminen taataan räätälöidyillä perehdytyksillä, sisäisillä koulutuksilla sekä oppilaitosyhteistyöllä. Myös eteneminen on mahdollista erilaisten urapolkujen avulla. Työssäsi sinua kannustaa ja tukee oma esihenkilösi sekä koko tiimi.
Iloinen työn tekeminen ja kannustava ilmapiiri ovat meille SOLissa tärkeitä. SOL Life-ohjelman avulla kehitämme työhyvinvointia sekä panostamme työntekijöidemme työturvallisuuteen.