Tietosuojavastaava

 

Haemme Jyväskylän kaupungille TIETOSUOJAVASTAAVAA vakituiseen työsuhteeseen.

Tietosuojavastaava tukee, seuraa ja koordinoi tietosuojalainsäädännön toimeenpanoa ja toteutumista. Toimialueenasi on koko kaupunki ja osa tytäryhteisöistä. Sivistyspalvelut suurimpana toimialana tulee olemaan merkittävä osa tulevaa työsarkaasi.  Toimit riippumattomana asiantuntijana ja kaupungin tietosuojavastaavien ja yhdyshenkilöiden verkoston vetäjänä. Olet yhteyshenkilö rekisteröityihin ja valvontaviranomaiseen päin. Raportoit tietosuojan ja tiedonhallintalain toteutumisesta kaupungin johdolle ja osallistut poikkeamien seurantaan ja ratkaisuun tietosuojan osalta. Tehtävänäsi on tukea palveluita tietosuojan käytännön toteuttamisessa, riskienhallinnassa ja vaikutustenarvioinnissa sekä osallistua vaatimustenmukaisuuden määrittelyyn hankinnoissa ja projekteissa. Tehtävä sijoittuu konsernihallintoon riskienhallinta ja turvallisuus -yksikköön.

Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Odotamme sinun tuntevan tietosuojalainsäädännön ja sen soveltamisen kuin omat taskusi, eli sinulla on jo työkokemusta tietosuojan parissa. Osaat puhua tietosuojaa selkokielisesti ja ymmärrettävästi. Sinulla on kykyä johtaa itseäsi, tunnistaa olennainen ja rohkeutta tuoda asiantuntemuksesi esiin myös tiukassa paikassa. Tehtävässä menestyminen edellyttää ratkaisukeskeistä asennetta, erinomaista suullista ja kirjallista ilmaisua, yhteistyökykyä ja valmiutta työskennellä paineen alaisena nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Julkisen hallinnon toimintaympäristön, tiedonhallinnan ja tietoturvan tuntemus on tehtävässä eduksi.  Arvostamme aktiivisuutta ammatillisen osaamisen kehittämisessä ja jakamisessa.

Tehtävä tarjoaa näköalapaikan ison kaupungin toimintaan, mukavan työyhteisön sekä mahdollisuuden kehittyä asiantuntijana. Yksin ei tarvitse pärjätä, sillä tietosuojavastaavan työkavereina ovat toimialojen tietosuojavastaavien lisäksi mm. lakipalvelujen juristit, digipalvelujen asiantuntijat ja sisäinen tarkastus.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävän tasopalkka on 4 400 €/kk. Lisäksi maksamme KVTES:n mukaista työkokemuslisää, joka on aiemmasta työkokemuksesta riippuen enimmillään 8% tehtävän tasopalkasta. 

Työssä aloitus 1.2.2026 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

 Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista. 

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja tehtävästä antaa riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Liina Kuusela 050 431 4315 seuraavina aikoina: pe 5.12.2025 klo 13-15, ma 8.12.2025 klo 9-11 sekä pe 12.12.2025 klo 13-15.

Tehtävään liittyvät työhaastattelut on tarkoitus toteuttaa 19. - 23.12.. Haastatteluun kutsuttaviin hakijoihin ollaan erikseen yhteydessä hakuajan päättymisen jälkeen. Hakuaika päättyy 16.12. klo 12.00. Tehtävää haetaan sähköisesti "Hae tähän työpaikkaan" painikkeen kautta. Huomioithan, että mikäli liität hakemuksellesi CV:n, sinun ei tarvitse täyttää erikseen työkokemustietoja hakulomakkeelle. Hakulomakkeen käyttöön liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä rekrytointi@jyvaskyla.fi.

 

Haku alkaa ja päättyy

Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Puhelin: 050 431 4315
Sijainti: Vapaudenkatu 32, 40100 Jyväskylä
Logo

Tietosuojavastaava

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!