Tiiminvetäjä
Tiiminvetäjän työ pähkinänkuoressa
Tiiminvetäjät vastaavat varainhankintatiimin päivittäisten asioiden hoitamisesta, työkavereiden tsemppaamisesta ja tiimin työskentelyn raportoinnista. Tiiminvetäjän tehtävänä on edistää niin tiimin yhteishenkeä kuin tuloksellisuutta.
Tiiminvetäjän työssä pääset käyttämään omaa kokemustasi varainhankinnasta ja jakamaan osaamistasi eteenpäin uusille ja jo kokeneemmille varainhankkijoille. Tiiminvetäjänä työskentelet läheisesti koordinaattoreiden kanssa. Toimit koordinaattoreiden silminä ja korvina tiimin arjessa sekä toteutat yhdessä suunniteltua viikko-ohjelmaa.
Tiiminvetäjänä menestyminen edellyttää kykyä innostaa tiimiä, positiivisuutta sekä tulostavoitteellista asennetta. Tiiminvetäjältä edellytetään aikaisempaa kokemusta mieluiten kasvokkain tapahtuvasta varainhankinnasta tai myynnistä.
Saat mahtavien työkavereiden ja yhteisöllisen työilmapiirin lisäksi ainutlaatuisen mahdollisuuden pelastaa työsi kautta ihmishenkiä ja kehittää tiimityöskentely- ja johtamistaitojasi.
Ammattitaitoiset koordinaattorimme kouluttavat tehtävään kattavasti ja auttavat sinua onnistumaan työssäsi. Monesti onnistuneet tiiminvetäjät etenevät varainhankinnan koordinaattoreiksi.
Tiiminvetäjän työaika jakautuu tiimin kanssa tehtävään varainhankintaan sekä raportointiin ja suunnitteluun seuraavasti: noin 20-25h varainhankintaa ja 5 tuntia suunnittelua ja raportointia sekä tiimin päivittäisten asioiden hoitamista viikossa.
Etsimme tiiminvetäjiä seuraaville alueille: Pääkaupunkiseutu, Lahti, Tampere, Turku.
Työn luonteen takia edellytämme hakijoilta 18-vuoden ikää.
Tarjoamme
- Kiinteän 13,95€ tuntipalkan ja 12% lomakorvauksen (palkka yhteensä 15,62€). 18-21 välillä tehtävien työtuntien osalta maksamme lisäksi 15% iltalisän.
- Työaika 25-35 viikkotyötuntia.
- Mahdollisuuden kehittää omia tiiminvetäjätaitojasi.
- Kattavan koulutuksen tehtävään ja tuen työssä onnistumiseksi.
- Mahdollisuuden olla mukana kansainvälisen järjestön toiminnassa pelastamassa ihmishenkiä ja lievittämässä kärsimystä siellä missä apua eniten tarvitaan.
Edellytämme
- Aikaisempaa kokemusta mieluiten kasvokkain tapahtuvasta varainhankinnasta tai myynnistä.
- Tulostavoitteellisuutta.
- Tiimityöskentelytaitoja ja kykyä innostaa muita.
- Oma aloitteista otetta työntekoon.
- Vähintään 18-vuoden ikää.
Tiedusteluihin tiiminvetäjän työstä vastaa varainhankinnan koordinaattori Jaakko Klemettilä, Puh. +358 44 7565728 sähköposti: jaakko.klemettila@helsinki.msf.org
Lääkärit Ilman Rajoja pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta rekrytoinneissaan. Toivomme hakemuksia kaikenikäisiltä ja eri taustoista tulevilta hakijoilta. Toimitilat ovat esteettömät.