Toiminnanjohtaja

Yhdessä kohti ammatillisia unelmia!

 

HENRY ry on noin 3000 jäsenen valtakunnallinen johtamisen ja henkilöstöalan ammatillinen verkosto.  Tavoitteenamme on luoda parempaa työelämää. Haluamme tarjota jäsenillemme uudistuvaa ja innovatiivista osaamista, verkostoitumista sekä käytännön palveluja. Edistämme suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kilpailukykyä kehittämällä työyhteisöjen tuloksellisuutta, hyvinvointia ja uudistumiskykyä. Toimimme koko Suomen lisäksi aktiivisesti myös kansainvälisessä henkilöstöammattilaisten verkostossa.

Oletko hakemamme Toiminnanjohtaja, joka vastaa siitä, että HENRYn strategia, palvelut ja vaikuttavuus näkyvät kiinnostavina tekoina jäsenille, kumppaneille ja elinkeinoelämän toimijoille?

Työssäsi edistät aktiivisesti sitä, että johtamisen, esihenkilötyön ja HR:n kehittäminen tukee suomalaisten organisaatioiden ja työelämän uudistumista, tuottavuutta ja kilpailukykyä. Haemme sinua vahvistamaan HENRYn asemaa näkyvänä, rohkeasti uudistuvana ja yhteiskunnallisesti vaikuttavana toimijana. Rakennat HENRYstä johtamisen, esihenkilötyön ja HR:n ammattilaisten vetovoimaisen ja arvostetun kumppanin sekä viet yhdistystä määrätietoisesti kohti seuraavaa kehitysvaihetta. Rinnallasi on HENRYn kolmen hengen tiimi ja tukenasi sitoutunut hallitus.

Keskeiset vastuusi

  • Vastaat yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta, taloudesta, toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä. Johdat ja kehität yhdistyksen toimintaa tavoitteellisesti, uudistavasti ja vaikuttavasti
  • Teet strategian ja arvot näkyväksi
  • Kehität jäsenpalveluita ja luot uutta arvoa jäsenille
  • Rakennat HENRYstä vetovoimaista kumppania jäsenille ja sidosryhmille
  • Vahvistat HENRYn näkyvyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Onnistut tehtävässä, jos

  • Sinulla on kokemusta tulosvastuullisesta johtamisesta ja toiminnan kehittämisestä
  • Talouden ja yhdistystoiminnan tuntemusta
  • Osaat rakentaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa
  • Uudistat ja myös haastat totuttuja toimintatapoja
  • Viestit vaikuttavasti ja osaat tehdä HENRYn merkityksen näkyväksi eri kohderyhmille
  • Sinulla on markkinointi- ja viestintähenkinen ote sekä kyky ajatella toimintaa liiketoimintalähtöisesti
  • Yhdistät strategisen ajattelun ja käytännön toteutuksen
  • Olet tiimihenkinen, osallistava esihenkilö ja saat muut innostuksella mukaasi toimintaan
  • Sinulla on korkeakoulututkinto sekä suomen ja englannin kielitaito, ruotsin kielitaidosta on etua

Tehtävä on hybridityötä, jossa roolin vaikuttavuus edellyttää etätyön lisäksi säännöllistä läsnäoloa HENRYn toimistolla, jäsentilaisuuksissa ja sidosryhmäkohtaamisissa.

Tarjoamme tehtävään vastuullisuutta ja vaikuttavuutta vastaavan palkkauksen. Kokemuksesta ja osaamisesta riippuen palkkataso sijoittuu noin 6 000–7 000 euroon kuukaudessa.

Voit tutustua HENRYyn: https://youtu.be/luNpPb4JFEY

Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla HRS Advisors Oy:n konsultti Pia Paavilaiselle, puh. 050 305 9217. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkaodotuksineen viimeistään 23.7.2026 osoitteessa www.hrsadvisors.fi.

 

Haku alkaa ja päättyy

HENRY

Ihmisten kanssa huipulle - tule rakentamaan parempaa työelämää!

HENRY ry on noin 3000 jäsenen valtakunnallinen johtamisen ja henkilöstöalan ammatillinen verkosto.  Tavoitteenamme on luoda parempaa työelämää. Haluamme tarjota jäsenillemme uudistuvaa ja innovatiivista osaamista, verkostoitumista sekä käytännön palveluja. Edistämme suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kilpailukykyä kehittämällä työyhteisöjen tuloksellisuutta, hyvinvointia ja uudistumiskykyä. Toimimme koko Suomen lisäksi aktiivisesti myös kansainvälisessä henkilöstöammattilaisten verkostossa.

Sijainti: Aleksanterinkatu 17, 00100 Helsinki
Logo

Toiminnanjohtaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!