Tuotanto- ja logistiikkapäällikkö

Haluatko tömistellä kaupungin pölyt jaoistasi ja suunnata Ahvenanmaan saaristoon?
Miltä kuulostaisi elää luonnon äärellä ja nauttia upeista merimaisemista joka päivä?

Brändö Lax Ab sijaitsee ihanteellisissa maisemissa Brändön saaristokunnassa. Brändöstä löytyy kaikki tarvittavat palvelut sujuvaan arkeen ja juhlaan myös lapsiperheille. Kaupunkikaipuun yllättäessä on Turku vain kahden tunnin ajomatkan päässä, ja Maarianhaminaan pääset kolmessa ja puolessa tunnissa. Brändö Lax on kasvattanut kalaa vuodesta 1984 alkaen Ahvenanmaan saaristossa. Elämme ja teemme töitä luonnon kanssa harmoniassa ja siihen vahvasti kytkeytyen. Vuodenaikojen vaihtelu ja luonnonolosuhteet asettavat puitteet tekemisellemme. Tavoitteemme on toimittaa tuoretta, herkullista ja vastuullisesti tuotettua kalaa tukkureille 24 tunnin sisällä kalan perkuusta.


Vahvistamme tiimiämme ja etsimme tuotanto- ja logistiikkapäällikköä.

Tuotanto- ja logistiikkapäällikkö suunnittelee ja kehittää logistiikkaa sekä omalla esimerkillään luotsaa kalaperkaamon tuotantotiimiä. Sinulla tulee olla hyvät vuorovaikutustaidot, joustavuutta ja muutosvalmiutta. Olet innovatiivinen ja osaat hahmottaa isoja kokonaisuuksia.


Tehtäviin kuuluvat muun muassa:

- Logistiikan suunnittelu ja aikataulutus
- Tuotantopuolen henkilökunnan rekrytointi sesonkien mukaisesti
- Työvuorolistojen laatiminen
- HR-työn laadunvarmistus ja toteutus
- Viikoittainen osallistuminen johtoryhmän kokouksiin

Toivomme sinulta:

- osaamista teollisesta elintarviketuotannosta ja logistiikasta
- aiempaa kokemusta esihenkilön roolissa toimimisesta
- liiketalouden tuntemusta
- sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, englannin kielen taitoa
- ruotsin kielen taito katsotaan eduksi, ja jos taitoa ei ole niin halu oppia on tärkeä

Tarjoamme sinulle:

- vakaan, arvostetun ja pitkän historian omaavan työnantajan
- mahdollisuuden kehittyä ja halua kehittää ja kasvattaa yritystä entisestään
- työpaikan luonnon ääressä saaristomaisemissa
 

Työsuhde solmitaan suoraan Brändö Laxin kanssa ja työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa ja rekrytointiprosessista vastaa Eezy Personnel suorahakukonsultti Henna Pöri-Myllyniemi, 044 767 1365, henna.pori@eezy.fi. Haethan tehtävään oheisen linkin kautta viimeistään 22.5.2022.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vill du damma av stadsdammet och rikta dina steg mot skärgården?
Skulle det passa just dig att bo mitt i den fina åländska naturen och njuta av vackra havsvyer dagligen?

Brändö Lax Ab befinner sig i Brändös idylliska skärgård på Åland med all nödvändig service för en smidig vardag nära till hands. Åbo är överraskande nog endast på två timmars bilfärds räckhåll och in till Mariehamn tar man sig på tre och en halv timme.

Brändö Lax Ab har odlat fisk sedan 1984 i den åländska skärgården. Här är vi starkt kopplade till naturen och arbetar i harmoni med den. Årstidernas variationer och naturförhållanden präglar vår verksamhet. Vår målsättning är att leverera färsk, läcker och ansvarsfullt producerad fisk till grossister inom 24 timmar från det att fisken rensats.


Nu förstärker vi vårt team och söker en produktions- och logistikchef.

I rollen som produktions- och logistikchef hör det till dina främsta uppgifter att planera samt utveckla logistiken och leda vårt produktionsteam i fiskrenseriet. Du leder ditt team med gott exempel, är innovativ och har ett gott begrepp över helheter. Du har ett genuint intresse för människor och ledarskap och en förmåga att skapa god sammanhållning. Därtill önskar vi flexibilitet och en positiv inställning inför förändringar.
 

Ansvarsområden:

- Driva och ansvara för utvecklingen av logistikprocessen
- Rekrytering av produktionspersonal enligt säsong
- Planering av arbetslistor
- Kvalitetskontroll och förverkligande av detta inom HR-arbetet
- Deltagande i veckovisa ledningsgruppsmöten
 

Önskvärt:

- Erfarenhet från industriell livsmedelsproduktion samt logistik
- Tidigare erfarenhet av ledarskap
- Goda affärsekonomiska kunskaper
- Flytande muntlig och skriftlig kunskap i det finska språket, kunskap i engelska
- Kunskap i det svenska språket ses som en fördel, och framförallt vilja att lära sig svenska.

Vi erbjuder dig:

- En stabil och respekterad arbetsgivare med en lång historia bakom sig
- Möjlighet att utveckla dina egna kunskaper och vidareutveckla företaget
- En arbetsplats i skärgården
 

Anställningsförhållandet ingås med Brändö Lax Ab och arbetet påbörjas så snart som möjligt enlig överenskommelse.

Haku alkaa ja päättyy

Brändö Lax

Sähköposti: info@brandolax.ax
Sijainti: Åva 1, Brändö
Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!