Tuoteomistaja - Kapasiteettipalvelut

Haemme nyt joukkoomme tuoteomistajaa

Tehtävässä toimit kapasiteettipalveluiden tuoteomistajana ja vastaat keskeisimmistä ICT-infran palveluista. Sinulla on mahdollisuus myös kehittää uusia liiketoimintapalveluita nykyteknologian avulla tai tunnistettujen asiakastarpeiden perusteella. Moniosaava tiimimme tukee sinun perehdytystäsi ja ammatillista kehittymistä. Tiimissämme työskentelee useita tuoteomistajia ja vastuualueet ovat jaettu palvelukohtaisesti.

Tehtäviisi kuuluvat palvelun sisällön kehittäminen, palvelun elinkaaren hallinta, myynnin tukeminen, osallistuminen tarjouksien laadintaan sekä asiakas- ja alihankkijayhteistyö. Lisäksi vastuullasi on palveluun liittyvä operatiivinen ohjaaminen ja toiminnan kehittäminen yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa.

Roolissasi pääset ohjaamaan ja kehittämään hyvinvointialueiden ja yhteiskuntaa tukevien sektoreiden palveluita. Ammattitaidollasi on siis merkittävä rooli yhteiskunnan peruspalveluiden käytettävyyteen, turvallisuuteen, toimintavarmuuteen ja kehittymiseen.

Työssäsi menestyäksesi tarvitset:

  • Liiketoiminnallista kykyä ja osaamista
  • Vähintään 3 vuoden kaupallista tai teknistä osaamista palvelinvirtualisointi-, julkipilvi- tai konttiteknologioista
  • Kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja muodostaa tavoitteista konkreettisia toimenpiteitä
  • Hyvää suomen ja englannin kielen suullista sekä kirjallista taitoa
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja

Arvostamme myös:

  • Näyttöjä työssä menestymisestä
  • Julkisen sektorin toiminnan, vaatimusten ja tarpeiden tuntemus
  • Kykyä tuottaa tiimiin innostavaa ja motivoivaa kulttuuria

Tehtävä sisältää matkustamista säännöllisesti asiakas- ja organisaation toimipisteisiin.

Lisätiedot

  • Aloitus: Heti sopivan henkilön löydyttyä
  • Tässä työssä on etätyömahdollisuus ja työtä voit tehdä mistä päin Suomea tahansa. Toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa
  • Tähän tehtävään valittavalle henkilölle suoritetaan perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetesti

Lisätietoja antaa tarvittaessa Jyri Riepponen, p. 040 808 0877.

Soittoajat: perjantai 4.10. klo 11–12, maanantai 7.10. klo 12–13, tiistai 8.10. klo 13–14 ja keskiviikko 9.10. klo 9–10.

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemus 11.10.2024 mennessä ja liitä mukaan ansioluettelosi. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Valinta tehtävään suoritetaan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Miksi valitsisit meidät?

Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.

Lue lisää verkkosivujemme Uratarinoita-osiosta.

Lämpimästi tervetuloa Istekille!

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, kokoaikatyö, etätyömahdollisuus

Istekki Oy

Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!

Puhelin: 040 808 0877
Logo

Tuoteomistaja - Kapasiteettipalvelut

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!