Tutkijatohtori, kustannusvaikuttavuustutkimus
Jyväskylän yliopiston monialainen hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö (JYU.Well) hakee tutkijatohtoria terveyden ja hyvinvoinnin kustannusvaikuttavuustutkimukseen ajalle 3.8.2026-31.12.2028. Määräaikaisuuden syy on projektiperusteinen työ.
Tehtävä kytkeytyy Jyväskylän yliopiston Monialainen hyvinvointi -profilointialueeseen (Multifaceted Wellbeing) ja on osa monitieteisen hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisöä JYU.Well. JYU.Well vahvistaa Jyväskylän yliopiston strategiaa ”Osaava ja hyvinvoiva ihminen” integroimalla eri tieteenalojen yksilö-, yhteisö- ja yhteiskunnan tasoille kohdistuvaa tutkimusta kokonaisvaltaisen ymmärryksen lisäämiseksi hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tutkimuksen vaikuttavuuden lisäämiseksi JYU.Well pyrkii myös tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Tehtävässä painottuu kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimus, jonka tavoitteena on lisätä hyvinvointitutkimuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia analysoimalla, kehittämällä ja levittämällä tehokkaita näyttöön perustuvia interventioita, käytäntöjä ja politiikkasuosituksia. Hallinnollisesti tehtävä sijoittuu Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan.
Etsimämme henkilö
Tehtävään valittavalta odotetaan näyttöä tutkimuksesta, joka kontribuoi hyvinvoinnin kustannusvaikuttavuuden tutkimukseen sekä valmiuksia kytkeä kustannusvaikuttavuus–tutkimuksen näkökulmia JYU.Well -fokusalueeseen erityisesti yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla tehtävän päätöksenteon tueksi. Tehtävä tarjoaa erinomaiset yhteistyöverkostot. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus työskennellä aidosti tärkeiden ongelmien kanssa.
Tehtävään valittavalta edellytetään, hakuajan päättymiseen mennessä, tutkimusalueelle soveltuvaa tohtorin tutkintoa. Hakijalla tulee olla uravaiheeseen suhteutettuna aikaisempia näyttöjä hyvinvoinnin alueen kustannusvaikuttavuuden tutkimuksesta. Ansioksi katsotaan tutkimusmetodologinen osaaminen, näyttö monitieteisestä tutkimuksesta ja/tai monitieteisiin tutkimushankkeisiin osallistumisesta sekä käytännön kokemus tai yhteydet käytännön hyvinvointityöhön. Suomalaisen yhteiskunnan, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden tuntemus sekä suomen kielen taito ovat tehtävässä eduksi.
Tutkijatohtorin tehtävänä on tehdä korkeatasoista tutkimusta, tukea monialaista hyvinvoinnin tutkimuksen ja toiminnan kehittämistä, olla mukana opinnäytteiden ohjauksessa sekä osallistua täydentävän rahoituksen hankkimiseen. Tutkijatohtorin odotetaan osallistuvan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen yhdessä JYU.Well -yhteisön kanssa. Hän kehittää ja soveltaa kustannusvaikuttavuustutkimuksen menetelmiä erilaisilla hyvinvoinnin osa-alueilla (esimerkiksi terveys, kuntoutus ja sosiaalihuolto). Opetuksen osuus tehtävässä on pieni.
Tutkijatohtorin kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaidosta määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Kelpoisuusvaatimusten on täytyttävä hakuajan päättymiseen mennessä. Tehtävä edellyttää hyvää suomen tai englannin kielen taitoa. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tarjoamme
Tule osaksi innostavaa ja lämminhenkistä yhteisöämme!
Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen. Teemme merkityksellistä työtä ja vaalimme sivistystä. Monitieteisessä yliopistossamme saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen ja laadukkaaseen akateemiseen koulutukseen. Meille jokaisen hyvinvointi on tärkeää, ja tarjoamme kampuksella sekä sen läheisyydessä erinomaiset puitteet aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämäntapaan.
Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tutkijatohtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 5–6 mukaan. Palkkasi on noin 3600–4800 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
Hakeminen
Haussa edellytetään, että ORCID‑profiilisi (https://orcid.org) on ajan tasalla ja julkaisusi näkyvät julkisina (Set visibility: Everyone).
Hakemuksiin tulee liittää PDF-muodossa suomen- tai englanninkielisinä seuraavat dokumentit:
- Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje). Ansioluetteloon tulee liittää myös kahden akateemisen suosittelijan yhteystiedot.
- Lyhyt vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua) sisältäen tutkimusintressisi, uratavoitteesi ja aiemman kokemuksesi sekä ansiosi suhteessa tämän tehtävän vaatimuksiin.
- Numeroitu julkaisuluettelo Suomen Akatemian mallin mukaan, jossa on 5 tämän tehtävän kannalta tärkeintä julkaisua korostettuna. Kuvaa myös oma roolisi julkaisuissa.
- Tutkintotodistus (korkein tutkinto).
Hakemus tulee jättää viimeistään 13.4.2026 sähköisellä hakulomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon.
Lisätietoja antaa professori Jutta Viinikainen, jutta.i.viinikainen@jyu.fi, puh. +358 405767804.
Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.
Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Kaikissa valinnoissa huomioidaan tiedekunnan huolellinen ja sisäinen harkinta. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.
Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena. Työhakemuksen täyttämiseen on kuitenkin aikaa 6 tuntia ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta hakuajan päättymiseen asti.