Tutkimuskoordinaattori DETECTIVE-hankkeeseen

Etsimme erittäin motivoitunutta tutkimuskoordinaattoria virologian tiimiimme Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan biolääketieteen laitokselle määräaikaiseen tehtävään 30.4.2030 asti. Tutkimuskoordinaattorin toivotaan aloittavan 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian tämän jälkeen. Valitun henkilön toivomuksesta tehtävä voidaan täyttää myös osa-aikaisena.

Tutkimuskoordinaattori työskentelee pääasiassa Horizon Europe Marie Sklodowska-Curie Actions (MSCA) -tohtoriverkostossa hankenimeltään DETECTIVE (Data-driven Excellence in Training of Epidemiological, Clinical, Technological and Innovative Virus Experts). DETECTIVE-konsortiota johtaa professori Heli Harvala. DETECTIVE-hanke on monialainen verkosto, johon kuuluu useita arvostettuja yliopistoja, tutkimuslaitoksia sekä akateemisen maailman ulkopuolisia ja teollisia kumppaneita seitsemässä eri maassa.

DETECTIVE-konsortio kouluttaa 14 väitöskirjatutkijaa tunnistamaan uusia taudinaiheuttajia varhaisessa vaiheessa, arvioimaan riskiryhmiä sekä muuntamaan monimutkaista dataa reaaliaikaisiksi, näyttöön perustuviksi päätöksiksi. Ohjelma yhdistää huipputasoisen koulutuksen virologiassa, evoluutiogenomiikassa, epidemiologisissa tieteissä, biologiassa, diagnostiikassa ja kliinisessä työssä keskeisiin yleisiin taitoihin, kuten viestintään, yhteistyöhön ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Näin ohjelma vahvistaa Euroopan valmiuksia reagoida nopeasti uusiin terveysuhkiin.

Tehtävänkuvaus

Tutkimuskoordinaattori toimii keskeisessä roolissa hankkeen johtotiimissä ja vastaa hallinnollisten, sopimuksiin liittyvien ja taloudellisten toimintojen seurannasta ja raportoinnista sekä varmistaa hankkeen sujuvan toteutuksen ja raportoinnin MSCA:n vaatimusten mukaisesti. Tutkimuskoordinaattorina työskentelet tiiviisti yhdessä hankkeen johtajan ja varajohtajan, koulutusvastuuhenkilön, hankkeen muiden kumppaneiden sekä Turun yliopiston ja lääketieteellisen tiedekunnan hallintohenkilöstön, ja erityisesti tiedekunnan tohtorikoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

Tehtäväsi keskeisenä sisältönä on hankkeen kokonaiskoordinaatio, mukaan lukien raportointi Euroopan komissiolle sekä yhteistyö työpakettien tieteellisten vetäjien kanssa hankkeen johtamisessa, seurannassa ja toteutuksessa. Lisäksi työskentelet tiiviisti konsortiokumppaneiden ja väitöskirjatutkijoiden kanssa. Tehtävä kattaa laaja-alaisesti hankkeen toiminnalliset, hallinnolliset, taloudelliset ja sopimuksiin liittyvät tehtävät sekä konsortion sisäistä ja ulkoista viestintää ja yhteistyön koordinointia. Tutkimuskoordinaattori vastaa teknisten ja talousraporttien valmistelusta sekä mahdollisten tarkastusten ja auditointien koordinoinnista. Lisäksi toimit keskeisessä roolissa tukemassa työpakettien vetäjiä hankkeen koulutusohjelmien (esim. kurssit, työpajat ja muualla suoritettavat määräaikaiset tutkimusjaksot) toteuttamisessa väitöskirjatutkijoille.

Tutkimuskoordinaattori pääsee hyödyntämään konsortion laajaa tutkijaverkostoa ja saa ainutlaatuisen mahdollisuuden toimia yhteistyössä eri puolilla Eurooppaa sijaitsevien kumppanien kanssa sekä tehdä yhteistyötä useiden tutkimusryhmien kanssa. Tutkimuskoordinaattori työskentelee hankkeen tieteellisen koordinaattorin ohjauksessa ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden DETECTIVE-kumppaneiden kanssa mukaan lukien hankkeen koulutusvastuuhenkilön, tietohallintovastaavan ja viestintävastaavien kanssa. Tutkimuskoordinaattorin pääasiallisiin tehtäviin kuuluu:

  • DETECTIVE-hankkeen toimintojen sekä hallinnollisten ja taloudellisten asioiden hallinnointi sekä koulutusten ja tutkimusvaihtojen järjestämisessä avustaminen
  • auttaa hankkeen raportoinnissa Euroopan komissiolle
  • sisäisen viestinnän ja hallinnon käytäntöjen koordinointi, mukaan lukien johtoryhmän ja ohjausryhmän kokousten järjestäminen
  • ulkoisen viestinnän ja tietojen jakamisen koordinointi ja dokumentointi (esim. sosiaalinen media, nettisivujen päivitys ja lehdistötiedotteet)

Mikäli valittu henkilö työskentelee osa-aikaisesti, työtehtävien painottuminen kokonaisuudesta sovitaan yhdessä konsortion johtajan kanssa.

Etsimämme henkilö

Odotamme sinulta

  • ylempää korkeakoulututkintoa soveltuvalta alalta
  • kokemusta projektinhallinnasta ja hallinnollisista tehtävistä
  • kokemusta sisäisestä ja ulkoisesta projektiviestinnästä
  • erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
  • erinomaisia organisointi-, analysointi- ja ajanhallintataitoja
  • innostuneisuutta ja tehokkuutta sekä kykyä tiimityöhön, ja hyviä vuorovaikutustaitoja monikulttuurisessa ympäristössä
  • proaktiivista, joustavaa ja ongelmanratkaisuhakuista asennetta
  • vahvoja digitaitoja
  • kykyä käsitellä suuria tietokokonaisuuksia ja laatia kirjallisia yhteenvetoraportteja
  • kykyä työskennellä itsenäisesti dynaamisessa ympäristössä sekä hallita useita samanaikaisia tehtäviä ja työskennellä tehokkaasti
  • kykyä tunnistaa ja ratkaista nopeasti operatiivisia ongelmia ja kriittisiä tilanteita, joita projektin aikana saattaa ilmetä

Työpaikka sijaitsee Suomessa. Työhön kuuluu myös jonkin verran matkustamista Euroopassa, joten valitun henkilön on oltava valmis matkustamaan tarvittaessa hankkeen tapahtumiin.

Arvostamme

  • aikaisempaa kokemusta EU:n rahoittamien hankkeiden hallinnoinnista ja niihin liittyvästä raportoinnista
  • perehtyneisyyttä usean kumppanin tutkimuskonsortioihin, eurooppalaisiin puiteohjelmiin (esim. Horisontti Eurooppa, ERC, MSCA-DN) tai kansainvälisiin tieteellisiin tutkimushankkeisiin
  • tohtorintutkintoa tai tutkimuskokemusta soveltuvalta alalta
  • kykyä edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä kokemusta tutkimustulosten levittämisestä ja viestinnästä
  • yliopiston toimintatapojen tuntemusta ja ymmärrystä akateemisesta maailmasta

Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Pääset osaksi ammattitaitoista ja innostavaa yliopistoyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi ja arkesi toimivuudesta mm. joustavien työaikojen sekä hyvinvointipalvelujemme avulla.

  • Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ​​tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
  • Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
  • Työ ja vapaa-aikasi ovat tasapainossa – Joustava työaika ja laaja etätyömahdollisuus auttavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
  • Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!

Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.

Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research laatuleimaa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.

Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.

Turun yliopistossa on useita korkeatasoisia huippututkimuksen edellyttämiä tutkimusinfrastruktuureja. Katso lista Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureista ja lue lisää yritysyhteistyötä tukevista palvelututkimuksesta ja infrastruktuureista.

Palkkaus ja koeaika

Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän (YPJ) muun henkilöstön vaativuustason 9 mukaisesti. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on noin 3700-3900 euroa/kk.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 4.8.2026, klo 16.00 mennessä.

Hakijoiden on liitettävä hakemukseensa:

  • englanninkielinen motivaatiokirje (enintään yksi sivu)
  • ansioluettelo (enintään kaksi sivua)
  • tutkintotodistus suomen tai englannin kielellä
  • kahden suosittelijan yhteystiedot (nimi, työpaikka, sähköpostiosoite)

Tehtävän haastattelut pidetään 17.-18.8.2026.

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antaa professori Heli Harvala, heli.harvala(at)utu.fi. 

Hakua koskeviin teknisiin kysymyksiin liittyen voi ensisijaisesti lähettää viestiä osoitteeseen hr-kupittaa@utu.fi. Teknisiin kysymyksiin vastaavat myös henkilöstösihteerit Nelli Hyvärinen, nelli.e.hyvarinen(at)utu.fi, puh.050 323 9648 ja Petra Valkeinen, petra.valkeinen(at)utu.fi, puh. 050 406 9843. Teknistä apua on kuitenkin saatavilla heinäkuussa rajoitetusti.

Huomaathan myös, että vastauksissa saattaa olla viivettä heinäkuussa.

Haku alkaa ja päättyy

Biolääketieteen laitos

Biolääketieteen laitoksessa on kolme tutkimuksen yksikköä: infektiot ja immuniteetti, integratiivinen fysiologia ja farmakologia, sekä syöpätutkimus. Laitoksellamme tutkimus käsittää sekä biolääketieteellistä perustutkimusta että translationaalista tutkimusta, ja yksikköjako heijastaa tutkimuksemme painopistealueita. 

Lääketieteellinen tiedekunta on korkeatasoinen, kansainvälinen ja innovatiivinen biolääketieteen, kliinisen lääketieteen, hammaslääketieteen sekä terveys- ja hoitotieteiden tutkimus- ja koulutusorganisaatio sekä merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja terveyden edistämisen, sairauksien synnyn, diagnostiikan ja hoidon tutkimuksessa sekä terveysalan palvelu- ja koulutusjärjestelmän kehittämisessä. Tiedekunnassa annetaan tutkimukseen perustuvaa monialaista peruskoulutusta koulutusohjelmissa, joissa koulutetaan monipuolisesti ja kriittisesti ajattelevia asiantuntijoita. Tutkimus on monialaista ja sen tuloksena syntyy uutta tietoa, jonka päämääränä on väestön terveyden edistäminen ja potilaiden parempi hoito.

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tutustu avoimiin tehtäviimme

HR Excellence in Research Logo

Sähköposti: No-Reply-eRekry@utu.fi

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Ohjeet työpaikkahakemuksen jättämiseen

Logo

Tutkimuskoordinaattori DETECTIVE-hankkeeseen

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!