Tutkimuskoordinaattori
Turun yliopiston tutkimuksen toimialalla, innovaatiopalveluissa on haettavana tutkimuskoordinaattorin määräaikainen tehtävä. Tutkimuskoordinaattorin fyysinen työympäristö ja työn johto on INVEST tutkimuskeskuksessa. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian, viimeistään 1.8.2025 ja jatkuu 31.12.2026 asti.
INVEST tutkimuskeskus ja lippulaiva Ajattele, kyseenalaista, inspiroidu – Uusi hyvinvointivaltio Tutkimuksen lippulaiva "INVEST – Inequalities, Interventions and New Welfare State” tavoitteena on tarjota Suomelle ja muille yhteiskunnille nykyistä tasa-arvoisempi sekä taloudellisesti, väestöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpi hyvinvointivaltiomalli. Jo tehdyt tutkimukset osoittavat, että nykyinen suomalainen hyvinvointivaltio pystyy tehokkaasti vähentämään yksilöiden elämänkaaren alkuvaiheen aikana kokemia perheeseen liittyviä rakenteellisia ongelmia, kuten vanhempien alhainen koulutus, työttömyys tai köyhyys. Tästä huolimatta lapset ja nuoret ovat edelleen erityisen haavoittuvassa asemassa ei-toivottujen, odottamattomien elämäntapahtumien ja perheeseen kasautuneiden ongelmien vuoksi, joiden negatiivista vaikutusta muu kasvuympäristö voi vahvistaa.
Lippulaivahanke toteutetaan Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä. Monitieteinen hanke yhdistää sosiologiaa, sosiaalipolitiikkaa, väestötiedettä, psykologiaa ja psykiatriaa sekä näiden lähitieteitä.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!
Tehtävänkuvaus
Tutkimuskoordinaattorin tehtävät liittyvät INVEST-lippulaivan kotimaisten ja kansainvälisten tutkimushankkeiden (rahoittajina mm. Suomen Akatemia, NordForsk EU) hallinnolliseen tukemiseen, niiden toimintojen koordinointiin ja integrointiin osaksi INVEST tutkimuskeskusta. Tutkimuskoordinaattori fasilitoi INVESTin tutkimuksen teema-alueiden toimintaa. Lisäksi hänen tehtäviinsä sisältyy tapahtumajärjestelyjä, kansainvälisten tutkijavierailujen tukitehtäviä sekä muita tutkimusta ja sen vaikuttavuutta tukevia tehtäviä. Työtehtäviä voidaan painottaa valittavan henkilön osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Etsimämme henkilö
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää
- soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
- yliopistotoimintojen ja -hallinnon tuntemusta
- erittäin hyviä koordinointi-, organisointi- ja vuorovaikutustaitoja
- joustavaa ja oma-aloitteista otetta työntekoon
- erinomaista suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista hallintaa
- INVEST-lippulaivan tutkimusalojen tuntemusta
- valmiutta menestyä uudenlaisten yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyvien tehtävien hoitamisessa ja kehittämisessä
Eduksi katsotaan monipuolinen kokemus eri rahoitusmuodoista ja niissä tehtävistä tutkimus- ja vuorovaikutustoimista.
Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme. Kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta hakemaan avoimia tehtäviämme.
Tarjoamme
INVEST tutkimuskeskuksessa tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, monipuolisen ja itsenäisen työn, jossa tukenasi on osaava ja kannustava hallintotiimi sekä muu työyhteisö. Tutkimuskoordinaattorina Turun yliopistossa ja INVEST-tutkimuskeskuksessa sinulla on mahdollisuus kehittää osaamistasi tutkimushallinnon ammattilaisena. Turun yliopistossa on hyvät ja joustavat etätyömahdollisuudet.
Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.
Palkkaus ja koeaika
Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän vaativuustaso on 9, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 3 213,69 € kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on tehtävän alussa tyypillisesti noin 3406,51 - 3824,29 euroa kuukaudessa.
Tehtävissä voidaan noudattaa kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakuohjeet
Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 23.05.2025, klo 16.00 mennessä. Hakijoiden on liitettävä hakemukseensa:
- motivaatiokirje
- ansioluettelo
Lisätietoja antaa
Lisätietoja tehtävistä antaa Turun yliopiston innovaatiopalvelut-yksikön päällikkö Anne Marjamäki anne.marjamaki@utu.fi p. 040 565 8378 ja INVEST tutkimuskeskus ja lippulaivan projektipäällikkö Anu Lyytinen anu.lyytinen@utu.fi p. 050 309 0514.
Tutkimuksen toimiala -yksikkö
Turun yliopiston tutkimuksen toimiala on noin 80 asiantuntijan palvelu- ja kehittämisyksikkö, joka koostuu tutkimus-, innovaatio- ja tutkijanurapalveluista. Tuemme tutkijoita ja koordinoimme laajasti huippututkimuksen mahdollistavia palveluita, joihin sisältyvät mm. tutkimusrahoituksen, tutkijankoulutuksen, tutkimuksen edellytysten, monitieteisyyden ja tutkimuksen hyödyntämisen tuki.
Tutkijanura-yksikön kehittämistä ohjaa strategialähtöisyys ja palveluita kehitetään kiinteässä yhteistyössä tutkijakoulun, tutkijakollegiumien ja tiedekuntien kanssa.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!
Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.