Työmarkkinalakimies

Nyt olisi tilausta innostuneelle ja kehittymishaluiselle kollegalle!

Olemme tiiviiksi työyhteisöksi hioutunut huippuporukka ja haluamme Sinut mukaan luottopakiksi organisaatioomme. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävänkuvan sekä itsenäistä vastuuta ja näköalapaikan kuljetus- ja logistiikka-alan ykkösketjussa. Työyhteisömme osaaminen on huippua ja meillä työnteko voi oikeasti olla hauskaa. Tarjoamme roolin vakavaraisessa liitossa, jossa toiminta on tulevaisuuttakin ajatellen pitkäjänteisellä pohjalla. 

Sinun roolisi

Toimenkuvasi on monipuolinen ja siihen kuuluvat työehtosopimusneuvottelut AKT:n ja ERTO:n kanssa, työmarkkinatoimintaan liittyvä neuvottelutoiminta laajasti, jäsenneuvonta ja -tiedottaminen työsuhdeasioissa, erimielisyysasioiden ja oikeudenkäyntien hoitaminen sekä kouluttaminen. Oma mielenkiintosi ja taustasi ratkaisee sen, mitä muita työmarkkinatoiminnan moninaisia osa-alueita toimenkuvasi pitää sisällään. Osaava yhteisömme mahdollistaa myös sen, että pääset kartuttamaan ja kasvattamaan osaamistasi kanssamme yhdessä sparraillen ja tukea saaden.

Tehtävässä menestymistä tukee

Jotta pääset sujuvasti kiinni työn syrjään, Sinulla on juridista osaamista työoikeudesta mielellään muutaman vuoden ajalta ja soveltuva koulutustausta (OTK, OTM tai VT). Jo kertynyt työmarkkinakokemus, TES-osaaminen ja oikeudenkäyntikokemus ovat eduksi, mutta niitä pääset myös kehittämään ja kerryttämään kanssamme.  Sinulla on hyvät vuorovaikutukselliset ja viestinnälliset valmiudet niin neuvottelu- kuin kouluttamistilanteitakin ajatellen ja olet otteeltasi reipas, toimeen tarttuva ja palveluhenkinen. Pystyt työskentelemään ja tekemään päätöksiä nopeasti muuttuvissa tilanteissa paineenkin alla. Olet huumorintajuinen ja sinulla on erinomaiset yhteistyötaidot ja halu toimia osana yhteistyöllistä kulttuuriamme, kuitenkin itsenäistä vastuuta kantaen.  

Aloitus tehtävässä voidaan sopia joustavasti ja teemme töitä joustavasti lähi- ja etätyöskentelyä yhdistäen.

Hyppää kyytiin huumorintajuiseen porukkaamme!

Lisätietoja tehtävästä antavat MPS-konsultit Johanna Leskinen 17.9. klo 1o-11.30, puh. 020 746 9406 ja Johanna Korte 20.9. klo 11-12.30 puh. 020 746 9455. Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si hakupainikkeen kautta 27.9. mennessä.

Jätä tietosi alkaen ja viimeistään

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry, ALT

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry, ALT, (www.alt.fi) on maantiekuljetusalalla toimivien yritysten edunvalvonta- ja palveluorganisaatio työmarkkina-asioissa. Liiton jäseninä on tavaraliikenteen, linja-autoliikenteen, säiliöautoliikenteen ja ympäristöhuoltoalan yrityksiä sekä tavaraterminaaleja, KTK-yrityksiä ja taksivälityskeskuksia. Yhteensä jäsenyrityksiä on noin 700 ja ne työllistävät noin 25 000 henkilöä. Toimistomme sijaitsee Helsingissä Pohjois-Haagassa Nuijamiestentie 7:ssä

ALT solmii kuusi työntekijöitä koskevaa työehtosopimusta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n kanssa ja yhden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n kanssa

Sijainti: Nuijamiestentie 7, Helsinki

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä MPS-Yhtiöiden kanssa.

www.mps.fiMPS on suomalainen johtajuuden ja työsuhteen elinkaaren asiantuntija. Yli 45 vuoden kokemuksella tiedämme, että hyvä johtaminen ja motivoitunut henkilöstö ovat lähtökohta liiketoiminnan menestykselle. Autamme asiakkaitamme osaajien arvioinnissa ja löytämisessä sekä yksilöiden ja organisaatioiden kehittämisessä. Suomen toimistomme ovat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa

Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!