Työnjohtaja kiertotalousliiketoimintaan
Haemme GRK-konserniin vakituiseen työsuhteeseen
Työnjohtajaa Kiertotalousliiketoimintaan
Työnjohtaja työskentelee GRK:n kiertotalousliiketoiminnan tiimissä huolehtien työmaiden ja käsittelylaitoksien päivittäisistä työtehtävistä.
Työnjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa työmaiden ja käsittelylaitoksien vaakajärjestelmän ylläpito, kuormien ohjaaminen, materiaalien laadunhallinta, raportointi ja laskutusaineiston koostaminen. Lisäksi työ sisältää muita työmaan ja tuotannon monipuolisia tehtäviä.
Työnjohtajalta tarvitaan erityistä kiinnostusta työskennellä työmaiden ja käsittelylaitoksien ympäristössä. Työtehtävissä vaaditaan tarkkuutta, hyviä tietoteknisiä taitoja ja ymmärrystä projektinhallintaan liittyvissä tehtävissä sekä kykyä koostaa erilaisia raportteja.
Henkilönä etsimämme työnjohtaja on reipas, oma-aloitteinen ja sosiaalinen työntekijä, joka kykenee hoitamaan työnsä positiivisella asenteella. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti Etelä-Suomen työmailla ja käsittelylaitoksilla. Aikaisempi kokemus kiertotalousliiketoiminnasta ja vastaavanlaisista tehtävistä katsotaan hakijan eduksi.
GRK:lla pääset osaksi kiertotalousliiketoiminnan monipuolista tiimiä. GRK:n kiertotaloustiimi ylläpitää ja kehittää useita eri työmaita ja käsittelylaitoksia, joissa vastaanotetaan, käsitellään ja hyödynnetään kierrätysmateriaaleja. Meillä pääset tekemään monipuolisia työtehtäviä, kehittymään työntekijänä sekä olemaan tärkeä osa työmaiden ja käsittelylaitoksien päivittäisiä tapahtumia.
Mikäli kiinnostuit, haluamme kuulla sinusta! Hae tehtävää 20.10.2024 mennessä. Liitä mukaan hakemuksesi, palkkatoiveesi ja CV:si. Toimithan pikaisesti, sillä käynnistämme haastattelut jo hakuajan aikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa: aluepäällikkö Henna Välikangas, henna.valikangas@grk.fi puh. 0442569917.
Tarjoamme
- Laaja työterveyshuolto
- Sairaskuluvakuutus
- Kattavat työhyvinvointiedut
- Lasten harrastusten tukeminen.
GRK Suomi Oy
GRK on suomalainen rakennusalan konserni, johon kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa sekä GRK Eesti AS Virossa. Konsernissamme työskentelee noin 1000 ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2023 oli 546 miljoonaa euroa. Toimintamme on arvojemme mukaista: Me kannamme vastuun, Me emme pelkää, Me emme jahkaile, Me emme vain käy töissä ja Me onnistumme yhdessä.
Ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tutustu meihin osoitteessa www.grk.fi
Olemme innovatiivinen ja yrittäjähenkinen yhtiö, jossa aidosti arvostetaan osaamista, uusia ideoita sekä kykyä toteuttaa ne. Meillä saat vapautta, vastuuta ja haasteita hyvällä porukalla. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävänkuvan sekä mahdollisuuden kehittää ja syventää osaamistasi asiantuntevassa työyhteisössämme.