Työnjohtaja
Miltä kuulostaisi työskennellä erinomaisen työyhteisön ja reilun esihenkilön kanssa? Kiinnostaisiko toimiva arki ja kehittyminen merkittävien rakennuskohteiden parissa? Hienoa, meillä on sinulle paikka auki!
Etsimme SRV:lle nyt pääkaupunkiseudun asuntoliiketoimintaan työnjohtajaa. Meillä pääset osaksi ryhdikästä meininkiä ja reilua työporukkaa, joka arvostaa osaamistasi. Olisitko sinä etsimämme ammattilainen?
Mistä työssä on kyse?
Työnjohtajana toimit työmaa-arjen keskipisteessä ja vastaat rakennustöiden sujuvan etenemisen edellytyksistä. Oman vastuualueesi osalta huolehdit rakennushankkeen etenemisen aikataulusta, laadusta, kustannuksista, työn valvonnasta ja työmaan käytännön asioista työturvallisuudesta tinkimättä. Työturvallisuuteen suhtaudumme tinkimättömästi. Pääset osallistumaan merkityksellisten ja erilaisten asuntokohteiden toteuttamiseen ja kasvattamaan näin omaa ammattitaitoasi.
SRV:llä arki toimii, hommat hoituvat ja rakentamisen laatu pitää. Työpäiväsi sijoittuvat tavallisesti klo 7–15.30 välille. Olet tärkeässä roolissa kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa työskennellessä. Sinun ei tarvitse tehdä työtäsi yksin, sillä kollegat ovat ympärilläsi työmaalla ja toimistolla. Tulet huomaamaan nopeasti, että sinua arvostetaan, yhteistyö toimii ja omia näkemyksiä on turvallista tuoda esiin.
Mikäs SRV, kertoisitko lisää?
Tietysti! SRV on kotimainen, uudistushenkinen rakennusyhtiö, jolla on katse vahvasti sekä tulevaisuudessa että työntekijöidemme hyvinvoinnissa juuri nyt. Vastuullisuus ja yhteishengen vaaliminen ovat meille ykkösasioita työnantajana. Uudistamme alan työkulttuuria ja mahdollistamme työnjohtajillemme kiinnostavat työtehtävät.
Olemme rakentamassa kestävää ympäristöä, jossa kukoistaa myös ihminen. Uskomme, että voimme rakentaa viisaasti vain kysymällä ja kuuntelemalla. Se on tapamme toimia, ja erottaa meidät muista alan toimijoista – niin yhteistyökumppanina, työnantajana kuin yhteisönä. Tehtävämme on rakentaa yhdessä kumppaneidemme kanssa perustaa onnelliselle elämälle ja kestävälle yhteiskunnalle elinkaariviisailla rakennetun ympäristön ratkaisuilla.
Miksi minun kannattaa hakea töihin SRV:lle?
⭐️ Meillä et varmasti kyllästy, sillä osaamisesi kehittyy yhteiskunnallisesti merkittävien hankkeiden ja sopivan haastavien projektien parissa. SRV:llä pääset tekemään vastuullista ja palkitsevaa työtä rakennusalan huipulla ainutlaatuisten kohteiden ja ammattitaitoisten kollegoiden kanssa.
💪 Pääset osaksi porukkaa, jossa on helppo kysyä ja saada apua titteleistä huolimatta. Työntekijämme antavat kiitosta erinomaisesta työyhteisöstä ja esihenkilötyöstä. Meillä johdetaan ryhdikkäästi ja hyvässä hengessä – lupaukset pidetään ja hommat ratkotaan yhdessä turvallisuus huomioiden.
🚀 Sinun ei tarvitse jämähtää yhteen rooliin, sillä voit kokeilla myöhemmin eri tehtäviä, ottaa haltuun uusia vastuita tai kouluttautua. Esihenkilö kuuntelee toiveesi siitä, mihin haluaisit seuraavaksi.
🌭 Tulet varmasti viihtymään työkavereidesi kanssa. Arkea piristävät rennot lounas- ja kahvihetket, ja onnistumisia juhlistamme yhteisillä tapahtumilla – esimerkiksi urakkakakkua syömällä. Pääset osallistumaan koko SRV:n ja Asuntoliiketoiminnan yhteisiin tapahtumiin sekä viihdytyskerhon järjestämiin lajikokeiluihin ja kulttuuritapahtumiin.
💰 Kuukausipalkkasi tulee olemaan 3100-6000 euroa riippuen tulevan roolisi vastuista ja omasta kokemuksestasi. Lisäksi tarjoamme sinulle liikunta-, kulttuuri-, hieronta- ja terveysedun, lounasedun, puhelinedun, laajan työterveyden sekä vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutuksen. Tulet kuulumaan myös työmaan tuotantopalkkiojärjestelmän piiriin.
Mitä toivoisitte minulta?
Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä tai vastaavan työnjohtajan tehtävistä, ja sinulla on rakennusalan korkeakoulututkinto. Menestyt tässä tehtävässä varmasti, jos:
✅ Olet kollega, jonka kanssa on kiva tehdä töitä
✅ Sinulla on kyky kysyä ja kuunnella, se on perusta hyvälle yhteistyölle
✅ Sinulla on innostunut ote ja jatkuva halu parantaa ja kehittää osaamistasi ja toimintaasi
✅ Omaat positiivisen ja toimeen tarttuvan asenteen
Haluan tämän työn! Miten toimin?
Jos innostuit ja tunnistit itsesi etsimämme henkilön kuvauksesta, hae viimeistään 14.6.2026!
Jos haluat jutella tehtävästä tarkemmin, rekrytoiva esihenkilö Petri Santala vastaa kysymyksiisi mielellään numerosta 0505538589.
Miten haku etenee?
🔔 Hakuaika päättyy 14.6.2026, mutta käymme läpi hakemuksia jo hakuaikana.
💬 Viikoilla 25-26 tapaamme hakijoita pääkonttorilla Kalasatamassa Suomen ensimmäisessä toimistotornitalossa Horisontissa
🎯 Pyrimme tekemään rekrytointipäätökset kesäkuun
👋 Tavoitteenamme on, että uusi SRV:läinen aloittaisi heinäkuun aikana
Tarjoamme
- Vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutus
- Henkilöstökerho SRV Viihdytys
- Tulospalkkiojärjestelmä
- Lounasetu
- Liikunta-, kulttuuri-, hieronta- ja terveysetu
- Puhelinetu
SRV
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimintamme keskittyy kasvukeskuksiin Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 705,6 miljoonaa euroa. Noin 700 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 2 900 kumppanin verkoston.