Yliopisto-opettajan määräaikainen tehtävä / biokuvantamisen informatiikka, tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuva (kuva)datan analyysi
Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella on haettavana yliopisto-opettajan määräaikainen tehtävä, johon sisältyy seuraavat opetukseen liittyvät painoalueet: biokuvantamisen informatiikka, tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuva (kuva)datan analyysi. Tehtävä täytetään kolmeksi vuodeksi. Valitun hakijan toivotaan aloittavan tehtävässä 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävänkuvaus
Yliopisto-opettajan tehtävä sisältää monipuolisia opetustehtäviä biolääketieteen, lääketieteen ja hammaslääketieteen tutkinto-ohjelmissa. Opetustehtävät ja opintojaksovastuut sijoittuvat erityisesti perustutkintokoulutukseen mukaan lukien kansainväliset maisteriohjelmamme Master’s programme in Bioimaging ja Master’s programme in Drug Discovery and Development. Opetustehtäviin kuuluu mm. luentojen, tenttien, harjoitustöiden ja verkko-opetuksen suunnittelu ja toteutus. Opetustyö voi olla sekä suomen että englanninkielistä. Tehtävään sisältyy myös opinnäytetöiden ohjausta, opetuksen organisointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä, korkeatasoinen tutkimustyö sekä yliopistohallinnollisia tehtäviä. Valittavan henkilön edellytetään osallistuvan aktiivisesti alan tutkimukseen ja hakevan omaa tutkimusrahoitusta. Lue lisää opiskelusta lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Etsimämme henkilö
Yliopisto-opettajan kelpoisuusvaatimusten mukaan edellytämme
- tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
- hyvää opetustaitoa
Ansioita arvioidessamme otamme huomioon
- tehtäväalueen opetuksellisen ja tutkimuksellisen osaamisen
- pedagogisen koulutuksen
- taidon tuottaa oppimateriaalia ja antaa opetusta monipuolisesti
- viimeaikaisen julkaisutoiminnan alalla sekä muut akateemiset meriitit
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää
- kokemusta moderneista koneoppimismenetelmistä
- syvien neuroverkkojen ymmärrystä
- ohjelmointiosaamista erityisesti Python-ohjelmointikielen osalta ja relevanteista kehitysympäristöistä
- kokemusta biolääketieteellisestä kuvantamisesta
- innostunutta ja kehittävää työskentelyotetta opetukseen
- valmiutta kansainvälisten opiskelijoiden ohjaamiseen
- erinomaista suullista ja kirjallista englannin kielen taitoa
- vahvoja tiimityöskentelytaitojamonitieteellisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä
- hyviä organisointitaitoja ja paineensietokykyä (ajanhallintaa, useiden tehtävien samanaikainen hallintaa)
- valmiutta monimuoto-opetukseen ja digitaalisten oppimisympäristöjen kehittämiseen
Tehtävän kelpoisuusvaatimusten tulee täyttyä tehtävän hakuajan päättymiseen mennessä.
Hakijan eduksi voidaan katsoa
- tohtorintutkinto soveltuvalta alalta
- aikaisempi julkaisu-, opetus- ja ohjauskokemus alalta
- aikaisemmat näytöt tutkimusrahoituksen hankkimisesta
- kansainvälinen tutkimuskokemus
- kokemus suurteholaskenta- tai rinnakkaislaskentaympäristöistä
- suomen kielen taito
- näkemys tutkimuksen suuntaamisesta tehtävässä
- yliopiston ja lääketieteellisen tiedekunnan koulutusohjelmien tuntemus
- käytännön kokemus biolääketieteen alan opetuksesta/opetusvastuista ja tutkimuksesta
- omien tutkimusaiheiden yhteensopivuus biolääketieteen laitoksen tutkimuksen painopisteisiin
Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.
Tarjoamme
Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.
Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research logoa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.
Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.
Turun yliopistossa on useita korkeatasoisia huippututkimuksen edellyttämiä tutkimusinfrastruktuureja. Katso lista Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureista ja lue lisää yritysyhteistyötä tukevista palvelututkimuksesta ja infrastruktuureista.
Palkkaus ja koeaika
Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän vaativuustaso on 4–6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus on aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen tehtävän alussa noin 3197-4671 euroa/kk. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakuohjeet
Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 4.11.2026, klo 16.00 mennessä.
Hakijoiden tulee liittää hakemukseensa
- ansioluettelo (ks. ohjeet)
- julkaisuluettelo
- motivaatiokirje
- opetusportfolio (ks. ohjeet)
- tutkintotodistuksen kopio
- kahden suosittelijan yhteystiedot
- muut mahdolliset tehtävän täyttämiseen vaikuttavat asiakirjat
Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä antaa apulaisprofessori Pekka Ruusuvuori, pekka.ruusuvuori(at)utu.fi.
Hakuprosessia koskevissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä HR-asiantuntija Kristiina Nuutilaan, kristiina.nuutila(at)utu.fi.
Biolääketieteen laitos
Biolääketieteen laitoksessa on kolme tutkimuksen yksikköä: infektiot ja immuniteetti, integratiivinen fysiologia ja farmakologia, sekä syöpätutkimus. Laitoksellamme tutkimus käsittää sekä biolääketieteellistä perustutkimusta että translationaalista tutkimusta, ja yksikköjako heijastaa tutkimuksemme painopistealueita.
Lääketieteellinen tiedekunta on korkeatasoinen, kansainvälinen ja innovatiivinen biolääketieteen, kliinisen lääketieteen, hammaslääketieteen sekä terveys- ja hoitotieteiden tutkimus- ja koulutusorganisaatio sekä merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja terveyden edistämisen, sairauksien synnyn, diagnostiikan ja hoidon tutkimuksessa sekä terveysalan palvelu- ja koulutusjärjestelmän kehittämisessä. Tiedekunnassa annetaan tutkimukseen perustuvaa monialaista peruskoulutusta koulutusohjelmissa, joissa koulutetaan monipuolisesti ja kriittisesti ajattelevia asiantuntijoita. Tutkimus on monialaista ja sen tuloksena syntyy uutta tietoa, jonka päämääränä on väestön terveyden edistäminen ja potilaiden parempi hoito.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.