Vaikuttavuuskoordinaattori
Turun yliopiston Vaikuttavuus-yksikössä on haettavana toistaiseksi voimassa oleva vaikuttavuuskoordinaattorin tehtävä. Tehtävä sijoittuu Vaikuttavuuden tehtäväkokonaisuuteen, jonka osana työskentelet tiiviissä yhteistyössä kotimaista ja kansainvälistä sidosryhmäyhteistyötä ja vaikuttavuutta kehittävien kollegojen kanssa. Työsuhde alkaa helmikuussa 2026 tai sopimuksen mukaan.
Vaikuttavuuskoordinaattorina varmistat yliopiston varainhankinnan sujuvan arjen ja laadukkaan lahjoittajakokemuksen sekä olet mukana lahjoittajaviestinnän toteutuksessa. Ylläpidät yliopiston lahjoittajarekisteriä ja verkkolahjoittamisjärjestelmää sekä varainhankinnan intra- ja verkkosivuja. Lisäksi tehtäviisi kuuluu lahjoituskohteiden valmistelu, lahjoitusten käsittely ja lahjoitusraporttien koostaminen. Koordinoit varainhankinnan tapahtumien järjestelyjä ja vastaat lahjoittajien kyselyihin.
Etsimämme henkilö
Odotamme sinulta hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta koordinaatiotehtävistä. Lahjoitustietojen käsittely vaatii lisäksi tarkkuutta ja huolellisuutta sekä valmiutta työskennellä datan, järjestelmien ja rekisterien kanssa. Tehtävässä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytämme erinomaista suomen ja hyvää englannin kielen taitoa.
Työskentelet oma-aloitteisesti ja itsenäisesti ja viestit sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Arvostamme lisäksi kokemusta varainhankinnan tukitehtävistä, lahjoittajaviestinnästä ja asiakkuuksien hoidosta sekä ymmärrystä yliopistomaailmasta. Kokemus CRM- tai alumnijärjestelmistä katsotaan eduksi.
Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.
Tarjoamme
Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Pääset osaksi ammattitaitoista ja innostavaa yliopistoyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi ja arkesi toimivuudesta mm. joustavien työaikojen sekä hyvinvointipalvelujemme avulla.
- Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
- Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
- Työ ja vapaa-aikasi ovat tasapainossa – Joustava työaika ja etätyömahdollisuus auttavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
- Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!
Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.
Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.
Palkkaus ja koeaika
Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän vaativuustaso on 8. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on tehtävän alussa noin 3028,70 – 3400,14 euroa/kk.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakuohjeet
Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 15.1.2026, klo 16.00 mennessä.
Hakijoiden on liitettävä hakemukseensa:
- motivaatiokirje
- ansioluettelo
Lisätietoja antaa
Lisätietoja antaa vaikuttavuuspäällikkö Laura Kopu, laura.kopu@utu.fi, puh +358 50 465 0391. Soittoajat ke 7.1. klo 12-13 ja to 8.1. klo 13-15.
Sähköistä hakujärjestelmää ja hakuprosessia koskeviin tiedusteluihin vastaa henkilöstöasiantuntija Katja Saarinen, 046 921 9669, katja.saarinen@utu.fi.
Vaikuttavuus -yksikkö
Vaikuttavuuden tehtäväkokonaisuus tukee yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja sidosryhmäsuhteita alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti tarjoamalla tukipalveluja koko yliopistoyhteisölle.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.