Väitöskirjatutkija psykoterapiataitojen kehittymiseen ja arviointiin liittyvään tutkimukseen
Haemme Jyväskylän yliopiston Psykologian laitokselle VÄITÖSKIRJATUTKIJAA 24 kk määräaikaiseen työsuhteeseen alkaen 1.8.2026 tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme mielenkiintoisen työn, mukavan ja kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden olla mukana tekemässä kansainvälisesti uraauurtavaa tutkimusta.
Tehtävä on mahdollista ottaa vastaan kokoaikaisena tai osa-aikaisena (80 % työaika. Mikäli tehtävään valitaan osa-aikaista työaikaa toivova henkilö, työsuhteen pituutta voidaan vastaavasti kasvattaa.
Tutkimuksesta
PROCEED: Prosessipohjainen kompetenssin arviointimenetelmä näyttöön perustuvien koulutuskäytänteiden edistämiseksi.
Vaikka psykologisten hoitomenetelmien vaikuttavuudesta on saatavilla paljon tutkimustietoa, psykoterapeuttien ja muiden mielenterveyden ammattilaisten taitojen kehittymistä näiden menetelmien käyttämiseen on tutkittu verrattain vähän. Tieteellistä näyttöä koulutuksen aikana tapahtuvasta terapeuttisten taitojen kehittymisestä ei juurikaan ole saatavilla. Tämä Suomen Akatemian rahoittama tutkimus keskittyy terapeutin taitojen arvioimiseen prosessipohjaisen psykoterapian viitekehystä soveltaen. Tutkimuksessa kehitetään menetelmää terapeuttisten taitojen kehittymisen seuraamiseen. Uuden arviointimenetelmän toimivuutta arvioidaan sen perusteella, erotteleeko menetelmä kokemattomat opiskelijat kokeneemmista ammattilaisista ja onko menetelmä riittävän herkkä koulutuksen aikana tapahtuvan taitojen kehittymisen tunnistamiseen. Lisäksi tutkimus selvittää, onko terapeutin taitavuus yhteydessä hoitotulokseen. Tuloksia voidaan hyödyntää näyttöön perustuvien koulutuskäytänteiden luomiseksi ja kehittämiseksi.
Etsimämme henkilö
Väitöskirjatutkija tekee ensisijaisesti psykologian alaan kuuluvaa väitöskirjatutkimusta tutkimuksessa kerättävästä aineistosta. Tutkimuksen aineistonkeruu on alkanut syksyllä 2025 ja jatkuu aina vuoteen 2027. Väitöskirjatutkijan odotetaan hakevan aktiivisesti jatkorahoitusta väitöskirjatyön edistämiseen määräaikaisen työsuhteen aikana.
Väitöskirjatutkija työskentelee yhdessä tutkimusryhmän kanssa, johon kuuluu tutkimuksen johtaja, tutkijatohtori, yliopistonlehtori sekä tutkimuksen kotimaiset ja kansainväliset yhteistyökumppanit. Väitöskirjatutkijan tehtävät painottuvat väitöskirjaan tähtäävään tutkimukseen ja jatkokoulutukseen, ja hänelle voidaan osoittaa vähäisessä määrin myös laitoksen opetustehtäviä ja muita alaan liittyviä tehtäviä. Tehtävässä edellytetään hyvää englannin kielen suullista sekä kirjallista taitoa jatko-opinto-oikeudelle asetettujen vaatimusten mukaisesti, sekä erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa rekrytointiin liittyvien tutkimusviestintätehtävien vuoksi.
Väitöskirjatutkijalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (psykologian tai soveltuvan lähitieteenalan maisterin tutkinto) ja jatkotutkinnon opiskeluoikeutta Jyväskylän yliopistoon. Mikäli tehtävään valitulla hakijalla ei ole ennestään jatko-opinto-oikeutta, sitä haetaan hakuajat huomioiden erillisellä hakemuksella.
Tehtävää voivat hakea myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat, joiden maisterin tutkinto on hakuvaiheessa vielä kesken. Maisterin tutkinnon tulee kuitenkin olla valmis työsopimuksen alkaessa.
Työ edellyttää oma-aloitteista työskentelyotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Lisäksi tehtävässä vaaditaan organisointikykyä, huolellisuutta ja hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Väitöskirjatutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen edellyttää vahvaa kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja valmiutta kehittää omaa osaamistaan.
Eduksi katsotaan:
- Kiinnostus psykoterapiaprosessien ja menetelmien tutkimiseen.
- Kvantitatiivinen tutkimusosaaminen, tilastomenetelmien hallinta sekä tietotekniset taidot
- Kliininen kokemus, erityisesti kokemus kognitiivisten käyttäytymisterapioiden toteuttamisesta
- Aiempi kouluttautuminen tai muu perehtyneisyys kognitiivisiin käyttäytymisterapioihin ja prosessipohjaiseen terapiaan
- Aiempi tai meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus
- Aiempi kokemus tutkimustyöstä ja tieteellisten artikkeleiden valmistelusta
- Aiempi kokemus viestintään ja tiedottamiseen liittyvistä tehtävistä
- Muu kokemus tieteellisestä viestinnästä
Tarjoamme
Tule osaksi innostavaa ja lämminhenkistä yhteisöämme!
Tarjoamme mielenkiintoisen työn, mukavan ja kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden olla mukana tekemässä kansainvälisesti uraauurtavaa tutkimusta. Väitöskirjatutkijalle tarjotaan mahdollisuus päästä esittelemään tutkimustaan sekä kotimaisissa että ulkomaisissa konferensseissa.
Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Väitöskirjatutkijan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 2–4 mukaan. Palkkasi työsuhteen alussa on noin 2700 euroa kuukaudessa. Väitöskirjatyön edistyessä palkkaa tarkistetaan yliopistojen työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävään ensimmäistä kertaa valittaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakeminen
Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää pdf-tiedostoina (jokaisen liitetiedoston nimessä on oltava dokumentin nimi ja hakijan nimi (esim. Hakemuskirje_Mirja_Meikalainen):
- Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje).
- Vapaamuotoinen hakemuskirje (1-1.5 sivua), jossa kerrot, miksi haet paikkaa ja miksi olisit hyvä väitöskirjatutkija tähän tutkimukseen. Kerro lyhyesti myös tutkimusintresseistäsi sekä mahdollisista julkaisuista tai tieteellisistä esityksistä.
- Mikäli toivot ottaa tehtävän vastaan osa-aikaisena, liitä hakemukseen erillinen lyhyt kuvaus siitä, miten osa-aikaisuus toteutuisi.
- Tutkintotodistus (korkein tutkinto).
Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 15.5.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa tutkimuksen johtaja Katariina Keinonen katariina.keinonen@jyu.fi. Hakuprosessiin liittyvät kysymykset voi osoittaa HR Partner Elina Korhoselle elina.a.korhonen@jyu.fi. Jatko-opintojen opinto-oikeuden hakemiseen liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä jatko-opintosuunnittelijoiden puoleen doctoral-studies-edupsy@jyu.fi.
Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.
Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Kaikissa valinnoissa huomioidaan tiedekunnan huolellinen ja sisäinen harkinta. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.
Psykologian laitos
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on vahvoilta juurilta ponnistava ja rohkeasti kestävää tulevaisuutta rakentava tutkimus- ja koulutusyksikkö. Tiedekunnan missiona on Oppiminen ja hyvinvointi kestävän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajana. Opettajankoulutuksessa sekä psykoterapeuttikoulutuksessa tiedekunta on maan kärkitoimijoita.
Tiedekunnan korkeatasoisen ja kansainvälisesti tunnetun tutkimuksen vahvuuksia ovat oppiminen, opetus ja vuorovaikutus. Tutkimuksen viisi painopistettä ovat: Koulutus, opetus ja interventiot; Oppimisen psykologinen ja neurokognitiivinen perusta; Vuorovaikutteiset ja teknologiset oppimisympäristöt; Lapsuus, perhe, vuorovaikutus ja hyvinvointi sekä Hyvinvointi, oppiminen ja vuorovaikutus työssä. Tiedekunnassa koordinoitavia infrastruktuureja ja verkostoja ovat mm. monitieteinen aivotutkimus (CIBR), ihmistieteiden metodikeskus (IHME), psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, monitieteinen perhe- ja lapsuustutkimus sekä oppimisen ja opetuksen tutkimus. Tiedekunnassa toimii myös Suomen Akatemian rahoittamat Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippututkimusyksikkö (www.interlearn.fi) ja EDUCA Koulutuksen tulevaisuus -lippulaiva (educaflagship.fi).
Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena. Työhakemuksen täyttämiseen on kuitenkin aikaa 6 tuntia ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta hakuajan päättymiseen asti.