Vanhempi pelastaja, Rauman paloasema

Haemme vanhempaa pelastajaa (entinen nimike ylipalomies) Rauman paloasemalle 1.10.2025 alkaen. 

Vanhempi pelastaja suorittaa pelastustoimen ja ensihoidon tehtäviä ja vastaa osaltaan välittömästä hälytysvalmiudesta kaikkiin tehtäviin kaikkina aikoina. Vanhempi pelastaja osallistuu lisäksi onnettomuuksien ehkäisytyöhön suorittamalla asuinrakennusten ja niihin rinnastettavien kohteiden palotarkastuksia sekä antamalla turvallisuuskoulutusta kuntalaisille. Vanhempi pelastaja huolehtii paloaseman yleisestä järjestyksestä ja logistiikasta sekä ohjaa asemapalveluohjelman toteutumista. 

Kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen 407/2011 § 6:n mukainen kelpoisuus. Lisäksi edellytetään BC-luokan ajokortti/ajo-oikeus, sekä pelastajalta vaadittavaa hyväksyttyä savusukelluskelpoisuutta.

Eduksi luetaan laivuripätevyys. 

Palkkaus- ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät HYVTES, liite 7 Teknistä alaa koskevan sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka 2548,18 € (+ 41% kokonaispalkka). Viran ensisijainen sijoituspaikka on Rauman paloasema. Vanhemmat pelastajat toimivat poikkeusluvan mukaisessa työajassa, jossa säännöllisen työvuoron pituus on enintään 24 tuntia ja säännöllinen työaika keskimäärin 42 tuntia viikossa. 

Vakituiseen tai yli vuoden mittaiseen virkasuhteeseen valittu ohjataan työterveyshuollon terveystarkastukseen virkasuhteen alussa. Ennen valintaa hakijan tulee antaa suostumus turvallisuusselvityksen hankkimiseen. Valinnassa noudatamme 6 kuukauden koeaikaa. 

Lisätietojen antajat:

Asemamestari Marko Toivio, marko.toivio@sata.fi, p.044 701 7387

Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.
Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi

Haku alkaa ja päättyy

Satakunnan Hyvinvointialue

Meillä työskentelee noin 9 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme myös laajasti tukipalveluita, ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Liity osaavaan joukkoomme!

Sata-alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista.

Sähköposti: rekrytointi@sata.fi
Sijainti: Kodisjoentie 23, 26660 Rauma
Logo

Vanhempi pelastaja, Rauman paloasema

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!