Varainhankinnan asiantuntija, sisällöntuotanto

Punainen Risti tuo iloa, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta – tule joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä!

Suomen Punainen Risti hakee varainhankinnan linjaan, yksityislahjoittamisen yksikköön varainhankinnan asiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään toteuttamaan varainhankinnallista sisällöntuotantoaVarainhankinta mahdollistaa ihmisten auttamisen silloin kun hätä on suurin, niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa

Työtehtävät

Sinulla on päävastuu varainhankinnan sisällöntuotannon prosessien ja sisältötyyppien kehittämisestä sekä brändinmukaisesta toteuttamisesta. Toimit sisäisesti yhteyshenkilönä varainhankinnan sisällöntuotannossa.

Tehtävänäsi on suunnitella ja toteuttaa Punaisen Ristin varainhankinnan sisältöjä. Olet vahva kirjoittaja, joka kykenee tuottamaan nopeasti vaikuttavia sisältöjä esimerkiksi uutiskirjeisiin, eri mainoskanaviin ja nettisivuille. Osaaminen video- ja valokuvauksesta sekä editoinnista katsotaan eduksi.

Tuotat säännöllisille tukijoille sitouttavaa viestintää, jossa kerrot työmme tuloksista ja vaikuttavuudesta. Osallistut markkinointikampanjoiden toteutukseen, asiakaspolkujen suunnitteluun ja teet nopeasti ja tarkasti sisältöjä hätäapukeräyksiin. Vastaat Punaisen Ristin yleisuutiskirjeen toteuttamisesta ja kehittämisestä.

Tehtävässä tarvitset erinomaista suomen kielen taitoa ja hyvää englannin kielen taitoa. Sujuva ruotsi ja muu kielitaito katsotaan eduksi.

Määräaikainen työsuhde alkaa mahdollisimman pian ja päättyy 30.9.2026.

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: määräaikainen työsuhde (perhevapaan sijaisuus)

Etsimämme henkilö

Toivomme sinulta

Onnistuaksesi tehtävässä edellytämme sinulta soveltuvaa koulutusta, erinomaisia yhteistyötaitoja ja useamman vuoden kokemusta monikanavaisesta sisällöntuotannosta. Osaat käyttää tai ottaa tarvittaessa sujuvasti haltuusi uusia ohjelmia, kuten Microsoft Dynamics 365 ja Canva Pro. Aiempi kokemus varainhankinnasta katsotaan merkittäväksi eduksi.

Työskentelytavoiltasi olet aikaansaava, joustava, oma-aloitteinen ja idearikas. Työyhteisön jäsenenä haluat olla aktiivisesti mukana rakentamassa hyvää ilmapiiriä ja positiivista työkulttuuria.

Sinulle on luontevaa ja mielekästä hyödyntää dataa työsi tuloksellisuuden todentamiseksi. Jatkuva vaihtoehtoisten ratkaisujen testaaminen on ominaista työskentelytyylillesi.

Toimintaamme ohjaavat Punaisen Ristin periaatteet, joihin valittavan henkilön tulee sitoutua. Arvostamme työyhteisön moninaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. 

Tarjoamme sinulle

Pääset hyödyntämään osaamistasi mielenkiintoisessa ja monipuolisessa tehtävässä järjestömme tärkeässä auttamistyössä. Työskentelet tunnetun brändin parissa ja pääset yhdistämään työssäsi luovan tekemisen ja tuloksellisuuden sekä näet konkreettisesti työsi tuloksia.

Henkilöstökyselyidemme mukaan työntekijämme arvostavat erityisesti merkityksellistä ja innostavaa työtä sekä yhdenvertaista työyhteisöä, jossa tuemme toisiamme. Haluamme, että jokainen työntekijä kokee olevansa tervetullut ja arvostettu omana itsenään, olevansa osa työyhteisöä ja tulevansa kuulluksi.

Henkilöstömme hyvinvointia ja jaksamista tuemme tarjoamalla lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä monipuoliset työterveyshuollon palvelut. 

Työpaikka sijaitsee Helsingissä, os. Tehtaankatu 1a. Tehtävässäsi on mahdollisuus työskennellä osittain myös etänä. 

Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. 

Kiinnostuitko?

Tule mukaan lämminhenkiseen työyhteisöömme tekemään ammatillisesti innostavaa ja merkityksellistä työtä! 

Jos haluat liittyä osaksi avun ketjuamme ja mukavaa työyhteisöämme - toimi nyt! Lisätietoja tehtävästä antaa yksityislahjoittamisen yksikön päällikkö Hilkka Korte (p.  040 193 1609) 15.8. klo 9-10, 20.8. klo 15-16 ja 22.8. klo 10-11.

Lähetä sähköinen hakulomake viimeistään 28.8.2025.

Punainen Risti, keskustoimisto

Suomen Punainen Risti on humanitaarinen avustusjärjestö, yksi kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 192 kansallisesta yhdistyksestä. 

Tehtävämme on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa, ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Kannustamme ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan.

Punaisessa Ristissä työskentelee useiden toimialojen asiantuntijoita ja ammattilaisia monilla erilaisilla työ- ja koulutustaustoilla, sekä Suomessa että maailmalla.

Puhelin: 020 701 2000
Sijainti: Tehtaankatu 1 a
Logo

Varainhankinnan asiantuntija, sisällöntuotanto

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!