Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Pilke Hepokattiin

Pilke Hepokatti musiikkipäiväkoti , Lehtipojantie 1, 80140 Joensuu
Hae tähän työpaikkaan

Etsimme nyt osa-aikaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Pilke musiikkipäiväkoti Hepokattiin Joensuun Noljakkaan. Tehtävä sopii sinulle, jos haluat hyödyntää osaamistasi, kehittää ja ideoida uutta sekä jättää oman persoonallisen jälkesi hyvän päivän syntymiseksi lapsille ja työkavereillesi. Etsimme osa-aikaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen sopivan henkilön löydyttyä - 31.12.2026 ajalle. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana ja valinta tehdään sopivan henkilön löydyttyä, joten älä jää vatuloimaan! 

Meillä Hepokatissa musiikki on osa päivittäistä arkea. Musiikki on meille muutakin kuin soittoa ja laulua. Se on myös hiljaisuutta, liikettä, muotoja ja värejä. Tavoitteenamme on sytyttää lapsissa innostuksen kipinä musiikin ja äänien maailmaan tutkimalla, ihmettelemällä ja ennen kaikkea kuuntelemalla. Me Hepokatissa haluamme pitää huolen, että tänne on aina hyvä tulla ja täällä turvallista olla; tutkien, ihmetellen, kuunnellen ja musisoiden! 

Nyt etsimme marraskuussa 2026 heti sopivan tekijän löydyttyä alkavaan määräaikaiseen työsuhteeseen Laulutähtien ryhmään (3-4v.) varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa osaksi meidän mahtavaa työyhteisöä! Laulutähtien tiimistä löytyy kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, eli pääset osaksi osaavaa tiimiä. Eduksi katsomma aijemman työkokemuksen varhaiskavatuksesta sekä kokemuksen tuen tarpeisten lasten kanssa toimimisesta.

Meillä pääset toteuttamaan ja kehittämään omia visioitasi ja omaa osaamistasi lämminhenkisessä ja kannustavassa työyhteisössä. Tukea työhösi saat niin omalta tiimiltäsi kuin koko talon työyhteisöltä. Meillä pääset tekemään arjestanne tiiminne kanssa oman näköistä. Uusien työntekijöiden perehdytys tehdään yhteistyössä päiväkodin johtajan, omien tiimiläisten sekä päiväkodin huoltajan toimesta. Koko työyhteisö auttaa ja neuvoo mielellään uusia työkavereita. Varhaikasvatuksen lastenhoitajalta odotamme koulutuksen tuomaa pätevyyttä tehtävää, mutta huomiomme myös alalle soveltuvan koulutuksen loppusuoralla olevat.

Tarjoamme sinulle:

  • ammattitaitosi arvostusta ja mahdollisuuden kehittyä työssäsi
  • esihenkilöiden ja työyhteisön tuen
  • monenlaisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia sekä erilaisia urapolkuja
  • painotteista varhaiskasvatusta musiikin parissa
  • joustavat, työtä tukevat oppimisympäristöt ja työvälineet
  • mahdollisuuden ammatilliseen verkostoitumiseen

 

Kerromme täällä lisää, millaista on työskennellä Pilke-päiväkodissa. Sieltä voit myös lukea varhaiskasvatuksen opettaja Anun tarinan. Lue lisää Pilkkeestä työnantajana täältä.

 

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lastenohjaaja tai lähihoitaja sisältäen lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman) tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja ja päivähoitaja. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mom. mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.

Jos luit juuri itsestäsi, hae meille - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme!

Huomioimme järjestelmän sekä sähköpostin kautta tullet sähköiset hakemukset.

Odotamme hakijalta seuraavia asioita:

  • suomen kielen taito

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: määräaikainen

Pilke Hepokatti musiikkipäiväkoti

Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.

Logo

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Pilke Hepokattiin

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!