Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Pilke liikuntapäiväkoti Laajalahteen

Pilke Laajalahti liikuntapäiväkoti , Kivennavantie 21, 02130 Espoo
Hae tähän työpaikkaan

Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä. 

 

Etsimme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa, jolla on intoa kehittää toimintaa yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa. Tällä hetkellä päiväkodissamme on kolme ryhmää, mutta resurssit mahdollistavat neljännenkin ryhmän. Pilke Laajalahdessa on tilaa ja mahdollisuuksia luoda uutta. Pääset vaikuttamaan siihen, millaiseksi arki ja oppimisympäristöt muodostuvat.

Päiväkotimme on liikuntapainotteinen ja tavoitteenamme on liikunnan riemun ja liikunnallisen elämäntavan löytäminen. Tarjoamme lapsille ohjattua ja tavoitteellista liikuntaa säännöllisesti sekä harjoittelemme ja tuemme motorisia taitoja laaja-alaisesti.

Tuemme lasten päivittäistä ja omaehtoista liikkumista järjestäen oppimisympäristön liikunnan kannalta houkuttelevaksi ja innostavaksi, esimerkiksi liikuntavälineet ovat helposti lasten saatavilla. Osallistamme myös lapsia oppimisympäristön ja liikunnan suunnitteluun ja käytämme liikuntaa oppimisen tukemiseen.

Myös liikuntapainotteisen varhaiskasvatuksen toimintaan kuuluvat luonnollisesti joka päivä monipuoliset päiväkodin aktiviteetit, kuten ulkoilu, lauluhetket, kädentaidot ja leikki – lepohetkiä unohtamatta. 

Tarjoamme työympäristön, jossa saat olla mukana viemässä päiväkotia kohti uusia tavoitteita. Tämä on paikka sinulle, jos haluat nähdä työsi vaikutuksen ja olla osana muutosta!

 

Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kohdata lapset aidosti. Työtapamme on ratkaisukeskeinen ja kannustamme kokeilemaan uutta. Pilkkeen päiväkodeissa työt on jaettu lasten kanssa toimivien aikuisten kesken niin, että kaikilla on aikaa keskittyä omaan työhönsä ja tehdä se niin hyvin kuin mahdollista. 

 

Tästä olemme tarkkoja

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lastenohjaaja tai lähihoitaja sisältäen lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman) tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja ja päivähoitaja. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mom. mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.

 

Me haluamme tarjota sinulle

  • Kuukausipalkan 2449,58-2649,79€ /kk (1.8.2025 alkaen 2449,58-2649,79€) kokemuksesi mukaan,
  • Innostavan, ketterän ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,
  • Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,
  • Mahdollisuuden työskennellä painotteisessa varhaiskasvatuksessa mm. kielten, liikunnan, tieteen ja musiikin parissa,
  • Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakki, polkupyörä-, hieronta- sekä virike-etu. Katso lisää täältä.

 

Jos luit juuri itsestäsi, pistä hakemus tulemaan - olisi ilo saada sinut hyvän päivän tekijöiden joukkoomme!

 

Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?

 

Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan – se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia. Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.

 


Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen

Pilke Laajalahti liikuntapäiväkoti

Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.

Logo

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Pilke liikuntapäiväkoti Laajalahteen

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!