Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 2-5vuotiaiden ryhmään Touhula TaikaVekaraan, Ouluun

Touhula TaikaVekara on ympäristö- ja luontopainotteinen päiväkoti Oulun Ahvenojalla ihanien retkimaastojen läheisyydessä. TaikaVekarassa seikkaillaan ja liikutaan luonnossa ja tutustutaan Vihreä lippu- toiminnan kautta ympäristöystävällisiin toimintatapoihin. Oletko sinäkin iloinen ja positiivinen varhaiskasvatuksen ammattilainen, joka lähtee luontaisesti mukaan lasten arjen pieniin ihmetyksiin ja tutkimuksiin? Olethan innostunut toteuttamaan pienryhmä- ja kokopäiväpedagogiikkaa yhdessä tiimiläisten kanssa yli ryhmärajojen? Tervetuloa mukaan joustavaan, iloiseen ja huumorintajuiseen työporukkaamme!

Emme lupaa ruusutarhaa, mutta sitäkin enemmän mahdollisuuksia oman työn arviointiin ja kehittämiseen. Saat toteuttaa Touhulan arvojen mukaista pedagogiikkaa yhdessä tiimiläisten kanssa ja pääset käyttämään vahvuuksiasi. Tueksesi saat Touhulan pedagogiset työkalut, työyhteisön vahvan tuen sekä johtajan kuuntelevat korvat ja turvallisen olkapään.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana edistät päiväkodin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yhteistyössä työyhteisösi ja perheiden kanssa. Meillä Touhulassa pääset vaikuttamaan työhösi, sillä annamme aktiivisuudelle ja uusille ideoille tilaa. Päiväkodin teeman mukainen toiminta mahdollistaa sinulle vahvuuksiesi hyödyntämisen ja työssä kehittymisen. Meille on tärkeää yhdessä tekeminen, toistemme tukeminen, huumori ja lapsilähtöisyys kaikessa tekemisessämme.

Meille on tärkeää, että lapsi tuntee Touhula TaikaVekaran paikaksi, johon on hyvä tulla joka päivä. Uskomme että onnistumme tässä, kun kasvattajilla on taito ymmärtää lasta sekä kohdata hänet sekä hänen perheensä. Toivomme sinulta kykyä ohjata lapsia sensitiivisesti osallisuuteen, yhteisöllisyyteen sekä innostaa uuden oppimiseen. On sanomattakin selvää, että jokainen lapsi ansaitsee tulla huomatuksi yksilönä. Sen vuoksi pienryhmätoimintamme on pitkälle vietyä. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana pääset vaikuttamaan pedagogiseen toimintasuunnitelmaan sekä toteuttamaan Touhula Rytmin mukaista varhaiskasvatusta, tuoden myös omia ideoitasi ja vahvuuksiasi esille.

Olisitko sinä juuri se lämminhenkinen kasvattaja, joka olisi valmis heittäytymään kanssamme seikkailuun?

 

Tehtäväsi varhaiskasvatuksen lastenhoitajana:

Lastenhoitajana olet tärkeä osa tiimiä, joka luo lapsille turvallisen, innostavan ja oppimista tukevan arjen. Osallistut lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen yhdessä tiimin, perheiden ja koko työyhteisön kanssa. Tehtäväsi ytimessä on:

  • Pedagogiikan toteuttaminen: Osallistut laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin osana tiimiä, hyödyntäen omia vahvuuksiasi. Toteutat pienryhmä- ja kokopäiväpedagogiikkaa Touhula Rytmin mukaisesti.
  • Vastuu omasta pienryhmästä: Vastaat oman pienryhmäsi toiminnasta ja osallistut pedagogiseen dokumentointiin sekä lapsen varhaiskasvatussuunnitelmien laadintaan yhdessä tiimin kanssa.
  • Oppimisympäristöstä huolehtiminen: Varmistat, että lapsiryhmän oppimisympäristö on monipuolinen, turvallinen ja siisti.
  • Myönteinen asiakaskokemus: Rakennat luottamusta ja avointa vuorovaikutusta perheiden kanssa. Luot myönteistä tunneilmapiiriä, joka välittyy jokaisessa kohtaamisessa.

 

Odotamme sinulta:

  • Varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuutta.
  • Kykyä rakentaa avointa ja ammatillista vuorovaikutusta kaikkien sidosryhmien kanssa.
  • Vastuullista työotetta ja uskallusta kokeilla uusia toimintatapoja, kehittäen aktiivisesti omaa ammattiosaamista.
  • Lain mukaista rikosrekisteriotetta sekä tartuntatautilain mukaista selvitystä.

 

Me huolehdimme sinusta:

Koska teet maailman tärkeintä työtä, haluamme huolehtia hyvinvoinnistasi. Työntekijänä olet oikeutettu mm:

  • Työterveyshuoltoon Pihlajalinnassa
  • Epassi-etuun (200 €/vuosi)
  • Työhyvinvointirahaan yhteisiä virkistys- ja tyhypäiviä varten (80 €/vuosi)
  • Kattavaan perehdytykseen
  • Laadukkaisiin pedagogisiin työvälineisiin
  • Monipuolisiin koulutusmahdollisuuksiin ja täydennyskoulutusstipendeihin
  • Kannustavaan ja kokeilunhaluiseen toimintakulttuuriin, jossa sinä pääset ideoillasi vaikuttamaan

Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kuukausipalkka sijoittuu välille 2415,76 - 2712,33 euroa kuukaudessa. Lopullinen palkka määräytyy aiempien työkokemusvuosien ja erityisosaamisen perusteella.

 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen ja osa-aikainen 1.4-29.5.2026. (huhtikuussa 50%, toukokuussa 80%)

Touhula Taikavekara

Puhelin: 010 325 8713
Sähköposti: niina.salmi@touhula.fi
Sijainti: Satulatie 1, Oulu
Logo

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!