Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien sijaisuudet 2025

Sijaisuuksia tarjolla varhaiskasvatuksen ammattilaisille!

Etsimme

VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJIA

eri mittaisiin ympärivuotisiin sijaisuuksiin Jyväskylän kaupungin päiväkoteihin. Suurin tarve sijaisille on kevään, syksyn ja talven aikana pidempikestoisissa sijaisuuksissa (kesäajalle on tarjolla sijaisuuksia vain harvakseltaan). 

Lastenhoitajana työskentelet tiimissä ja sinulla on vaihtelevia hoito- ja kasvatustehtäviä. Osallistut myös yksikön varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen sekä kehittämiseen. Sijaisuuksien kautta keräät työkokemusta ja voit tutustua varhaiskasvatuksen eri toimintayksiköihin. Osa sijaisuuksista sijoittuu vuorohoidon päiväkoteihin. 

Työyhteisöissämme on hyvä yhteishenki ja energia. Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden viihtyä ja kehittyä työssäsi varhaiskasvatuksen lastenhoitajana.

Mitä odotamme sinulta?

Kelpoisuusvaatimuksena lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 28§:n mukainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja), sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava soveltuva tutkinto. Sijaisuuksia voit tehdä myös, jos opiskelet varhaiskasvatusalaa TAI mikäli sinulla on aiempaa työkokemusta päiväkotityöstä JA kiinnostus varhaiskasvatusalaa kohtaan.

Mikäli edellä mainitut kelpoisuusehdot osaltasi täyttyvät, voit jättää sijaishakemuksen ja otamme yhteyttä, mikäli sijaistarpeemme ja osaamisesi kohtaavat. Varmistathan, että yhteystietosi ovat ajan tasalla mahdollisia yhteydenottojamme varten. 

Kerro hakemuksessasi erityisesti siitä, millaista varhaiskasvatuksen osaamista sinulla on ja millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut. Kerro myös mahdollisista rajoitteista työaikojen ja työn keston osalta. Mikäli tilanteesi muuttuu, etkä myöhemmin enää pysty toimimaan sijaisuuksissa, voit perua jättämäsi hakemuksen. 

Voit myös liittää hakemuksellesi todistuksen opinnoistasi / opintorekisteriotteen / tutkintotodistuksen, mutta huomioithan, että peität liitetiedostosta henkilötunnuksesi. 

Ennen sijaisuuden aloittamista tulee sijaisuuten valitun esittää nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. 
 
TERVETULOA MEILLE TÖIHIN!

Haku alkaa ja päättyy

Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

 

 

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.

Jyväskylä on strategiansa mukaisesti kasvava ja kansainvälinen sivistyskaupunki. Jyväskylässä jokaisella on mahdollisuus oppia ja kehittyä kaikissa elämänvaiheissa. Varhaiskasvatus haluaa olla innovatiivinen edelläkävijä sekä varhaiskasvatuksen sisällön että palvelujen tuottamisen kehittämisessä vastaten lasten ja perheiden tarpeisiin sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin. Jyväskylä tarjoaa mielenkiintoisia ympäristöjä kasvatus- ja koulutusalan kehittämistyölle ja tutkimukselle. Jyväskylän laajan koulutustarjonnan ansiosta meillä on osaava ja pätevä henkilökunta. 

Puhelin: 0000000000
Sähköposti: rekrytointi@jyvaskyla.fi
Logo

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien sijaisuudet 2025

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!