Vastikevalvoja

Haemme joukkoomme määräaikaista vastikevalvojaa hoitamaan asumisoikeusasuntojemme vastikevalvontaa sekä muita vastikereskontran tehtäviä.

Päätehtävänäsi on vastikesaatavien seuranta, kulutussaatavien laskutus sekä maksuerittelyjen toimittaminen asukkaille. Vastaat myös asiakaspalvelusta edellä mainittujen asioiden osalta. Varmistat osaltasi onnistuneen asiakaskokemuksen tarjoamisesta asiakkaillemme palvelemalla heitä ystävällisesti ja ammattitaitoisesti.

Vastuualueellesi kuuluvat myös kuukausittaiset täsmäytykset sekä tarvittavien dokumenttien toimittaminen tilinpäätökseen. Pyrit aktiivisesti kehittämään työtapoja sekä niihin liittyviä prosesseja, joiden avulla voimme tarjota parhaita mahdollisia ratkaisuja ja palveluita asiakkaillemme. Lisäksi pääset osallistumaan uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoon.

Onnistuaksesi tehtävässä, toivomme sinulta aiempaa kokemusta vuokra- tai vastikevalvonnan tehtävistä. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus, esimerkiksi tradenomin tutkinto. Työskentelytapasi on järjestelmällinen sekä tehokas ja työskentelet huolellisesti myös paineen alla. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitosi ovat hyvät ja kommunikoit sujuvasti suomen sekä englannin kielellä. Kokemus asumisoikeustoimialasta ei ole välttämätön, mutta se katsotaan eduksi.

Työskentelet yhdessä viiden kollegasi kanssa tiimissä, joka vastaa vastikevalvonnasta, saatavien perinnästä sekä maksuliikenteestä. Talousyksikössämme on yli 20 talouden ammattilaista, jotka auttavat sinua aina tarvittaessa. Teet tiivistä yhteistyötä myös muiden konsernin eri toimintojen, kuten asumisneuvonnan sekä asiakaspalvelun kanssa.

Tarjoamme erinomaiset mahdollisuudet kehittymiseen sekä merkityksellisen roolin vastuullisessa kiinteistöliiketoiminnassa. Käytössäsi ovat kattavat henkilöstöetumme, kuten tavallista laajemmat työterveyspalvelut sisältäen mm. hammashuollon ja vakuutukset sekä hieronta-, kulttuuri- ja liikuntaedut. Etuihin sisältyy myös käyttöoikeus toimitilojemme kuntosalille sekä loma-asuntoomme Siuntion Pickalassa. Tarjoamme joustavan työajan sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön. Uudistuneet toimitilamme sijaitsevat Espoon Tapiolassa.

Kutsumme sinut luomaan innostavaa yrityskulttuuria kanssamme. Tutustu meihin tarkemmin verkkopalvelussamme asuntosaatio.fi.  

Kiinnostuitko? Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä rekrytointiyritys Experiksen kanssa. Lähetäthän meille hakemuksesi ja ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 25.9.2023 mennessä. Tutustumme hakemuksiin ja otamme yhteyttä jo jo hakuajan aikana. Tehtävä on määräaikainen sijaisuus, joka kestää vuoden 2024 loppuun saakka. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.

Lisätietoja: Experiksen rekrytointikonsultit: Terhi Airas: terhi.airas@fi.experis.com, puh. 040 7000 204 ja Liisa Jenkins: liisa.jenkins@fi.experis.com, puh. 050 527 3453.

 
Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: määräaikainen

Asuntosäätiö

Meillä Asuntosäätiössä työskentelee ainutlaatuinen joukko ihmisiä, yhteisenä tavoitteenaan luoda onnellisia ja hyviä koteja. Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta yksi asia pysyy: koti on tärkein. Uskomme, että onnelliset kodit ja laadukas asuminen kuuluvat kaikille.  

Meillä työskennellään asumisen elinkaaren jokaisessa vaiheessa aina maanhankinnasta ja rakennuttamisesta siihen, kun asiakkaamme löytävät kodin, muuttavat sisään ja asuvat tyytyväisinä hyvin hoidetuissa kiinteistöissämme.  

Asiakas on tekemisemme keskiössä. Jotta voimme tarjota parasta asumista elämän eri vaiheisiin, tarvitaan monipuolista, yli ammattirajojen tehtävää yhteistyötä ja erilaisia osaajia. Meillä töitä tehdään innostavalla, uteliaalla ja hyväntuulisella asenteella. Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme, ja haluamme kehittyä yhdessä koko henkilöstömme kanssa parhaaksi työpaikaksi – matka on vielä kesken, mutta tavoitteenamme on olla joka päivä eilistä parempi. 

Sähköposti: rekry@asuntosaatio.fi

Logo

Vastikevalvoja

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!