Vastuuohjaaja / Yrityskylä Kaakkois-Suomi

Hei sinä, joka haluat työskennellä lasten ja nuorten ohjauksen parissa!

Talous ja nuoret TATin Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu Yrityskylä toimii valtakunnallisesti yhdeksällä alueella ja tavoittaa lukuvuosittain lähes 90 000 oppilasta ympäri Suomea. Yrityskylä toimii yhteistyössä kaupunkien, kuntien, yritysten, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.

 

Haemme uusia vastuuohjaajia Yrityskylä Kaakkois-Suomeen lukuvuodelle 2021-2022

Yrityskylässä työskentelee lähes 100 osa-aikaista vastuuohjaajaa ympäri Suomen. Vastuuohjaajillamme on merkittävä rooli kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten Yrityskylä-päivän onnistumisessa. Pääset työskentelemään osaksi Yrityskylän rentoa porukkaa, jossa saa pitää hauskaa merkityksellisen työn parissa. 

Vastuuohjaajana keskeisimpiä tehtäviäsi on ohjata oppilaita, ylläpitää oppimisympäristöjä ja niiden materiaaleja sekä huolehtia niiden siisteydestä. Lisäksi toimit Yrityskylä-päivien juontajana sekä huolehdit yhdessä muiden työntekijöiden kanssa, että päivä etenee aikataulun mukaisesti. 

Pääset tekemään työtä innovatiivisissa oppimisympäristöissä, joissa jokainen päivä on erilainen. Vastuuohjaajana saat arvokasta ohjauskokemusta sekä opit epävarmuuden sietämistä.

Etsimme sinua, oma-aloitteista vastuuohjaajaa, joka pystyy toimimaan joustavasti Yrityskylä-päivän aikana. Asenteesi on lapsilähtöinen ja toimit mielelläsi lasten ja nuorten kanssa sekä kykenet motivoimaan heitä uusien asioiden pariin. Osaat reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

TAT on työnantaja, joka haluaa edistää työelämän monimuotoisuutta ja toivomme, että hakijoiden joukossa olisi kaiken ikäisiä, sukupuolisia, kielisiä, kulttuuritaustaisia ja vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Työntekijöiden kielitaidolta odotamme, että hän osaa lukea oppilaiden tehtäviä ja ohjata oppilaita tehtävien tekemisessä suomen kielellä. 

 

Työsuhde

Etsimme vastuuohjaajia Yrityskylä Kaakkois-Suomen oppimisympäristöihin Lappeenrantaan lukuvuodeksi 2021-2022 määräaikaiseen työsuhteeseen. Vastuuohjaajat työskentelevät sekä ala- että yläkoulun oppimisympäristöissä. 

Työaika vaihtelee kolmesta seitsemään tuntiin päivässä klo 8-16 välillä. Työskentelet lukuvuoden 2021-2022 aikana sopimuksen mukaisen tuntimäärän verran, 1-5 vuoroa viikossa, lukuun ottamatta koulujen loma-aikoja, jolloin Yrityskylät ovat kiinni. Työ sopii sinulle, joka haluat tehdä reilusti vuoroja (4-5 vuoroa / vk) sekä sinulle, joka haluat joustavan työn (1-2 vuoroa / vk) esimerkiksi opiskelun oheen. Työvuorojen määrästä sovitaan jokaisen vastuuohjaajan kanssa erikseen. Työstä maksetaan sopimuksen mukainen palkka.

Huomioithan, että lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä.

Paikat täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä.

Lisätiedot: Aluekoordinaattori, Linnea Koskimies, linnea.koskimies@tat.fi / 044 2522801

Hakuaika alkaa:
Työsuhteen tyyppi: osa-aikainen, määräaikainen

Talous ja Nuoret TAT

Talous ja nuoret TATin tavoitteena on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja haluaa toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Teemme töitä nuorten työelämä- ja taloustaitojen eteen yhdessä koulujen, yliopistojen, yritysten, kuntien ja säätiöiden kanssa.

Sähköposti: rekry@tat.fi
Sijainti: Hyrymäenkatu 2

Osoite kartalla

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!