Verkkosuunnittelija

Haluatko olla mukana rakentamassa uutta tulevaisuutta tiede ja sivistys edellä? Oletko oman alasi asiantuntija, jolle oppiminen ja kehittyminen on sydämen asia? Kaipaatko työyhteisöä, jossa arvostetaan osaamistasi ja ihmisyyttäsi?

Tule digipalveluihin

Verkkosuunnittelijaksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Toivoisimme saavamme sinusta uuden jäsenen innovatiiviseen, osaavaan ja yhteisölliseen tiimiimme. Teemme tiiminä, yhdessä tiivistä yhteistyötä myös koko vastuualueemme, digipalveluiden eri tiimien kanssa.

Haemme IT infrapalveluihin verkkosuunnittelijaa. Tehtävänä on toimia verkkopalvelut-tiimin jäsenenä, vastuullisena verkon ja verkkoon liittyvien järjestelmien ylläpitäjänä. Verkkosuunnittelijan tehtävässä painottuvat yliopiston verkon ylläpito- ja muutostoimet, uusien palvelujen käyttöönotto ja verkon hallintaan liittyvien automaatioiden ja ratkaisujen toteutus.

Hakuaika alkaa:

Etsimämme henkilö

Verkkosuunnittelijalta edellytetään osoitettua osaamista kytkentätekniikoista, verkkoprotokollista ja tietoliikenteen tietoturvasta. Lisäksi edellytyksenä on vähintään 3 vuoden työkokemus osoitetuista osaamisalueista. Tehtävässä toimiminen edellyttää vahvaa ongelmanratkaisukykyä, teknistä toteutussuunnittelua, järjestelmäkuvauksia sekä osaamisen jatkuvaa kehittämistä ja syventämistä.

Eduksi katsotaan tietotaidot laajan organisaatioverkon ylläpidosta, tietoverkko-tekniikoiden sertifioinneista, kokemus Ethernet- ja reititystekniikoista, verkon toiminnan varmentamisen tekniikoista, verkkojärjestelmien integraatioista sekä muusta tietojärjestelmäsuunnittelusta.

Koska olet hyvä tyyppi, sinulla varmasti löytyy myös tiimityöskentelytaitoja, oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta ja asiakaspalvelutaitoja, sekä kykyä kommunikoida sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti suomen ja englannin kielillä.

Tarjoamme

Hyvä ja turvallinen työpaikka - Työskennellessäsi meillä pysyt alan kehityksen kärjessä ja saat itsellesi vakaan ja luotettavan työnantajan.
Jatkuvasti kehittyvä työympäristö - Eteenpäin katsominen ja kehittyminen työssä on meille tärkeää ja siksi kehitysaskeleita otetaan sitä mukaan, kun kehitettävää löydetään. Uudistuminen ja ajan hengessä pysyminen on toimintamme pohja.
Mahdollisuus kehittää itseäsi - Työssä kehittyminen on meillä ehdoton kunnia-asia! Jokainen meillä saa edellytykset kehittyä omassa työssään erilaisten koulutusten parissa. Tämän lisäksi sinulla on mahdollisuus jatkuvaan kouluttautumiseen, henkilökunnalle mahdollistettujen avoimen yliopiston ilmaisten opintojen kautta. Voit opiskella avoimessa yliopistossa täysin veloituksetta.

Hyvä työterveyshuolto -  Meille työntekijän hyvinvointi on yksi tärkeimpiä asioita työnantajana.

Avulias, ammattitaitoinen ja tiivis työtiimi - Ketään ei jätetä yksin, vaan yhdessä tekemällä päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulemaan. Meillä on kasassa huipputiimi,

Työn ja vapaan tasapaino – Liukuva työaika mahdollistaa joustavan työskentelyn etätyömahdollisuuden lisäksi. Työn ja vapaan tasapainoa haluamme lisätä myös tarjoamalla mahdollisuuden liikkua 2 tuntia työajalla. Kuulostaako hienolta? Sitä se on.

Lisätietoja antaa: Miska Sulander, IT infrapalvelujen päällikkö, puh. 050 3365401, email: miska.sulander@jyu.fi

Kiinnostuitko? Kun haet tehtävää, liitäthän sähköiseen hakulomakkeeseen:

1)  Ansioluettelon (cv)

2)  Motivaatiokirjeen (=hakemus)

3)  Muu liite, jos sinulla on meille vielä enemmän kerrottavaa osaamisestasi.

Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi viipymättä sähköisellä hakulomakkeella.  Haastattelemme hakijoita haun aikana ja teemme valinnan heti soivan henkilön löydyttyä.

Vaikka kaikkiin edellytyksiin et ehkä voinut vastata kyllä, kannatta sinun jättää hakemuksesi, mikäli sinulla on jotakin osaamista em. edellytyksistä, katsomme hakemuksia avoimin mielin.

Tehtävää ensimmäistä kertaa valittaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yliopistopalvelut, digipalvelut

Jyväskylän yliopiston Digipalvelut on osa yliopistopalveluja. Jyväskylän yliopiston Digipalvelut on vuonna 2007 perustettu digipalveluyksikkö, jossa työskentelee lähes 100 alan ammattilaista. Digipalvelut vastaa yliopiston digistrategian toimeenpanosta, SaFe-pohjaisen kehitysmallin koordinoinnista, sovelluskehityksestä ja ylläpidosta,  asiakastuesta, IT-infrastruktuurin kehittämisestä, tietoturvasta ja kokonaisarkkitehtuurista

Jyväskylän yliopisto on 2800 asiantuntijan ja 14 300 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Olemme savuton ja tuoksuton työpaikka. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.​

Puhelin: (014) 260 1211
Sijainti: Seminaarinkatu 15

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Logo

Verkkosuunnittelija

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!