Voimalaitoskemian asiantuntija

Tampereen Energian kaukolämpöverkko lämmittää yli 200 000 ihmisen kodin Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä. Nyt etsimme joukkoomme voimalaitoskemian asiantuntijaa, joka huolehti siitä, että asiakkaamme saavat lämpöä vuoden jokaisena päivänä. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.

Työyhteisössämme Tampereella on paikka voimalaitoskemian asiantuntijalle, joka osaltaan huolehtii tuotantoprosessimme prosessikemiallisen toiminnan laadusta.

Arkesi koostuu erilaisista laboratorioanalyyseista, mittauksista, näytteidenotosta ja analysoinnista sekä niihin liittyvästä dokumentoinnista. Saat sinulle nimetyn vastuualueen, jonka vuosisuunnittelusta, päivittäisestä toiminnasta, budjetoinnista ja kehittämisestä vastaat. 

Tehtävä on uusi, ja sitä voidaan jonkin verran räätälöidä toiveidesi ja osaamisesi mukaan!

Pääset hyvin alkuun, kun sinulla on

  • soveltuva ammattikorkeakoulututkinto
  • useamman vuoden kokemus voimalaitosalalta tai vastaavasta tuotantoympäristöstä ja tehtävistä.

Odotamme sinulta tarkkuutta ja oma-aloitteisuutta. Pystyt löytämään ratkaisuja ja viemään asioita eteenpäin, vaikka kaikkiin tilanteisiin ei olisi valmiita vastauksia. Arvostamme erityisesti kokemusta vesikemiasta sekä kykyä toimia ongelmatilanteissa; pystyt tekemään päätöksiä esimerkiksi niissä hetkissä, kun jokin prosessissa ei toimi oikein.

Mitä on tiedossa?

Tulet osaksi osaavaa ja kokenutta tiimiä, johon kuuluu lisäksesi kolme muuta energia-alan huippuammattilaista. Teet tiivistä yhteistyötä myös koko tuotanto- ja jakeluyksikkömme kanssa. Tukikohtasi sijaitsee Naistenlahden voimalaitoksellamme.

Jaksamisestasi huolta pitävät muun muassa lounas- ja kulttuuriedut, kattava työterveys sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät lisäetuudet Tampereen kaupungin vakuutuskassan kautta. Unohtamatta sitä, että työlläsi on aito merkitys kotikaupunkimme vastuullisessa lämmittämisessä.

”Markkina on muuttunut aiempaa vikkelämmäksi. Meille se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy pysyä perässä ja mukautua muutoksiin joustavasti. Olemme tehneet rohkeita valintoja oikeilla hetkillä, ja siinä olemme edelläkävijä.”
– Jari, käynnissäpitopäällikkö

 

Lisätiedot ja hakeminen

Voimalaitoskemian insinöörimme Laura Herranen (041 506 2777) kertoo mielellään tehtävästä lisää. Lauran tavoitat viikon 41 ajan, ja sen jälkeen kysymyksiisi on valmiina vastaamaan käynnissäpitopäällikkömme Jari Perälä (050 570 2213).
Hakuprosessista voit tiedustella HR:n Annukka Harjulalta (050 337 7984).

Jos sen sijaan heti uumoilet olevasi etsimämme osaaja, hae tehtävää viimeistään 23.10.2024 täyttämällä sähköinen hakemus oheisen hakulinkin kautta.

Huomioithan, että Tampereen Energia -konsernin yhtiöissä työsuhteen edellytyksenä on suojelupoliisin / viranomaisen antama hyväksytty turvallisuusselvitys. Lisäksi valitulle henkilölle tehdään työhöntulotarkastus työsuhteen alkaessa.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Tampereen Energia on vahva alueellinen 135-vuotias energia-alan toimija. Konsernissamme työskentelee yhteensä lähes 400 työntekijää, ja liikevaihtomme on yli 300 miljoonaa euroa. Suurena energiayhtiönä vaikutamme toiminnallamme päivittäin satojen tuhansien ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Siksi olemme päättäneet olla hiilineutraali vuoteen 2030 ja hiilinegatiivinen vuoteen 2040 mennessä. Lue lisää vuoden 2024 vastuullisuusraportistamme.

Haku alkaa ja päättyy

Tampereen Energia Oy

Olemme energiakumppani.

Tampereen Energia on rohkea energiakonserni. Tuotamme ja jakelemme kotimaista, uusiutuvaa energiaa ja tuomme asiakkaidemme koteihin, työpaikoille ja julkisiin tiloihin tehokkaampia tapoja käyttää ja säästää energiaa.

Vahvalla osaamisellamme sekä kehittyneillä teknologiaratkaisuillamme autamme asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään – helposti, varmasti ja paikallisesti. 

Olemme myötävoima hyvään tulevaisuuteen.

Puhelin: 020 630 3001
Sijainti: Voimakatu 17, 33100 Tampere
Logo

Voimalaitoskemian asiantuntija

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!