Vuokrahallintoasiantuntija OP Osuuskunnan Toimitilapalveluille Jyväskylään

Olemme OP Pohjolan henkilöstökumppani. Tehtävämme on tukea henkilöstömme ja OP Pohjolan menestystä saattamalla yhteen juuri oikeat työt ja tekijät. Henkilöstövuokrauksen kautta meillä työskentelee OP Pohjolassa ja eri alueilla läpi Suomen noin 300 alansa osaajaa monenlaisissa rooleissa aina asiakasneuvojasta IT-asiantuntijan tehtäviin.   

Etsimme OP Osuuskunnan Toimitilapalveluille Jyväskylään vuokrahallintoasiantuntijaa kokoaikaiseen, määräaikaiseen työhön 30.9.2026 saakka. Toivomme, että pääset aloittamaan tehtävässä sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Tehtävästä
Työskentelet vastikelaskutuksen ja reskontran parissa. Teet maksusuunnitelmien päivitystä taloyhtiöiden päivittäessä vastikkeita sekä hoidat Toimitilapalveluiden asiakaspankkien laskutusta.

Vastuullasi on myös työpistekorvaussopimusten hoitaminen sekä uutena tiimiin tulevana tehtävänä Vastuu Groupiin linkittyvä Valvoja-palvelun koordinointi.

Teet tiivistä yhteistyötä oman tiimisi lisäksi Toimitilapalveluiden muiden tiimien ja osuuspankkien kanssa työhösi kuuluvissa selvitystehtävissä.

Etsimämme osaaja
Olet yhteistyötaitoinen tiimipelaaja ja monipuolisten asiakaskohtaamisten taitaja. Työskentelet oma-aloitteisesti ja itseohjautuen nopeasti uutta tietoa omaksuen. Sinulla on into oppia uutta ja ymmärrät oman työsi merkityksen osana laajempaa kokonaisuutta. Kykenet työskentelemään ajoittaisen aikataulupaineen alla ja osaat priorisoida omia työtehtäviäsi.

Toivomme, että sinulla on kokemusta reskontran tehtävistä tai olet päässyt työskentelemään taloyhtiöiden talouden prosessien äärellä – etenkin kokemus vastikkeista katsotaan eduksi.

Hyvä järjestelmäosaaminen on edellytys tehtävässä menestymiselle. Aikaisempi Baswaren osaaminen on etu, ilahdumme, jos olet aiemmin työskennellyt SAP-ympäristössä. Työssäsi tarvitset sujuvaa suomen kielen ja hyvää englannin kielen taitoa, ruotsin osaaminen on ehdottomasti plussaa.

Hae tehtävään jo tänään!
Vuokrahallintoasiantuntijana pääset osaksi aikaansaavaan ja yhteen hiileen puhaltavaan asiantuntijatiimiä. Älä siis mieti kauempaa, vaan laita hakemuksesi ja CV:si tehtävään tulemaan jo tänään. Voimme edistää rekrytointia jo hakuajalla ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävä sijoittuu Jyväskylään ja tiimi tekee säännöllisesti lähityötä yhdessä. Hybridimalli ja liukuva työaika tukee työn ja vapaa-ajan sujuvaa yhteensovittamista.

Valittu henkilö tulee työsuhteeseen Tribedoon kokoaikaiseen, määräaikaiseen työsuhteeseen syyskuun 2026 loppuun saakka. Toivomme sinun pääsevän aloittamaan sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Me Tribedossa tuemme henkilöstömme hyvinvointia mm. ePassin lounas- ja hyvinvointietuudella sekä Mehiläisen työterveyspalveluilla, jotka ovat käytössä heti työsuhteen ensimmäisestä päivästä alkaen. 

Lisätietoja tehtävästä saat sähköpostitse rekrytoinnista vastaavalta Tribedon henkilöstökonsultilta Jaanalta sähköpostitse jaana.puhakka-tanke@op.fi.

Tehtävässä edellytetään erityistä luottamusta, ja työhön valitulle henkilölle teetetään huumausainetestaus. Myös luottotiedot sekä yritysyhteydet ja eturistiriidat tarkistetaan. 

Haku alkaa ja päättyy
Työsuhteen tyyppi: Kokoaikainen määräaikainen työsuhde

Tribedo

Tribedo toimii OP Pohjolan luotettavana henkilöstökumppanina, joka yhdistää oikeat osaajat ja tehtävät finanssialalla. Olemme tukeneet asiakkaamme OP:n menestystä jo vuodesta 2001. Alkuvuosista olemme ponnistaneet pitkälle: vuonna 2024 liikevaihtomme ylsi lähes 53 miljoonaan euroon. Tänään Tribedossa työskentelee jo noin 900 ammattilaista eri puolilla Suomea. Osaajamme ja erikoisasiantuntijamme toimivat erilaisissa finanssialan asiakaspalvelu-, toimistotyö- ja IT-tehtävissä.

Tribedolaisuuden ytimessä ovat tutkitusti toimiva työyhteisömme ja hyvä ilmapiirimme, työtehtäviemme merkityksellisyys, sekä työn joustavuus ja kehittymismahdollisuutemme.

Meille Tribedossa monimuotoisuus ja erilaiset näkökulmat ovat rikkaus. Kannustamme kaikkia eritaustaisia henkilöitä hakemaan tehtäviimme ja tuomaan mukanaan ainutlaatuisen osaamisensa. Tule mukaan työyhteisöön, jossa kuljetaan yhteistä tavoitetta kohti merkityksellisien tehtävien parissa.

Ota yhteyttä:

Sijainti: Kauppakatu 22