Yliteknikko

Turun yliopiston valtakunnallisen PET-keskuksen teknisiin palveluihin haetaan yliteknikkoa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävä alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.

Tehtävänkuvaus

Yliteknikon tehtäviin kuuluu isotooppi- ja radiolääkeaineiden tuotannossa tarvittavien komponenttien ja laitteiden valmistaminen ja testaaminen sekä dokumentoiminen laatujärjestelmän mukaisesti. Hakemamme henkilö sijoittuu automaatio/validointiryhmään, joka palvelee koko PET keskusta. Tarve on erityisesti palvella radiokemian laboratorion laitteistosuunnittelun toteutusta, ylläpitoa, huoltoa ja dokumentointia. Lisäksi tehtäviin kuuluu komponenttien ja materiaalien hankinta ja tilaaminen.

Etsimämme henkilö

Tehtävään valittavalta edellytetään esimerkiksi insinöörin (AMK) koulutusta tekniikan alalta tai muuta soveltuvaa tutkintoa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää yleisimpien työmenetelmien (mukaan lukien CNC-koneet, 3D-tulostus) hallintaa sekä Autocad-osaamista. Arvostamme lisäksi elektroniikan opintoja tai kokemusta vastaavista tehtävistä. Kokemus automaatio- tai muusta ohjelmoinnista on eduksi.

Edellytämme lisäksi

  • Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Oma-aloitteisuutta, vastuullista työotetta ja huolellisuutta. 

Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Pääset osaksi ammattitaitoista ja innostavaa yliopistoyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi ja arkesi toimivuudesta mm. joustavien työaikojen sekä hyvinvointipalvelujemme avulla.

  • Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ​​tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
  • Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
  • Työ ja vapaa-aikasi ovat tasapainossa – Joustava työaika ja laaja etätyömahdollisuus auttavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
  • Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!

Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.

Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research laatuleimaa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.

Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.

Turun yliopistossa on useita korkeatasoisia huippututkimuksen edellyttämiä tutkimusinfrastruktuureja. Katso lista Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureista ja lue lisää yritysyhteistyötä tukevista palvelututkimuksesta ja infrastruktuureista.

Palkkaus ja koeaika

Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän, muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustason 7 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 2 587,48 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on tehtävän alussa noin 2846 - 3079 €/kk.

Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 4.9.2026, klo 16.00 mennessä.

Hakemukseen tulee liittää CV ja motivaatiokirje (enintään yksi sivu) sekä mahdolliset muut liitteet, joilla voi olla merkitystä tehtävän täytön osalta.

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antaa laboratorioinsinööri Esa Kokkomäki, esa.kokkomaki@utu.fi.

Hakuprosessissa avustaa henkilöstöasiantuntija Mirjami Jaakkola, mirjami.a.jaakkola@utu.fi.

Palkka: 2846.00 - 3079.00 €/Kuukausittain
Haku alkaa ja päättyy

PET-keskus

Valtakunnallinen PET-keskus on Turussa toimiva Åbo Akademin, Turun Yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan välinen kansallinen positroniemissiokuvantamiseen keskittynyt tutkimuskeskus, joka tarjoaa kuvantamispalveluja muun muassa akateemiseen tutkimukseen, kliiniseen diagnostiikkaan ja lääketutkimuksiin.

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tutustu avoimiin tehtäviimme

HR Excellence in Research Logo

Sähköposti: No-Reply-eRekry@utu.fi

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Ohjeet työpaikkahakemuksen jättämiseen

Logo

Yliteknikko

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!