Yöohjaaja / Lähihoitaja
Haluatko työskennellä nuorten parissa? Haemme Janakkalan toimipaikkaan yöohjaajaa vaikeasti vammaisten asumisen yhteisö Emmiinaan. Pääset tekemään ihmisläheistä ja arvokasta työtä hyvässä työyhteisössä.
Yöohjaajan tehtävänä on opiskelijoiden yörauhan turvaaminen ja tarvittaessa hoidollisten toimien antaminen ma-pe välisinä öinä klo. 21-07 välisenä aikana. Asumisen yhteisö Emmiinassa asuu noin 10 opiskelijaa ja toimipaikassa työskentelee yöaikana muitakin yöohjaajia.
Arvostamme kehittävää ja itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja tiimitaitoja sekä kykyä työskennellä erilaisissa toimintaympäristöissä ja tilanteissa. Hyvät edellytykset toimia tehtävässä antaa sosiaali- ja tai terveysalan kouluasteen tai AMK tutkinto tai muu soveltuva tutkinto sekä työkokemus vastaavista tehtävistä. Eduksi katsotaan kokemus erityisryhmien ohjaamisesta.
Palkkaus on yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukainen. Tehtävässä on 6 kk koeaika. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Kiinnostuitko? Laita hakemuksesi meille tänään, mutta kuitenkin viimeistään 23.2.2025 mennessä. Hakemuksia käsitellään sitä mukaan kun niitä tulee. Kerro hakemuksessasi osaamisestasi, taustastasi ja mielenkiinnon kohteistasi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Joni Hinkkala, p. 0504204208, joni.hinkkala@kiipula.fi.
Tämä on meidän yhteinen duuni! Tervetuloa mukaan joukkoon!
Tarjoamme
- Liikunta- ja kulttuuri (ePassi)
- Lounasetu (ePassi)
- Hyvinvointi (ePassi)
- Ajasta ja paikasta riippumaton työterveyshuolto
Kiipulan ammattiopisto, Janakkala
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä yhdessä alan ammattilaisten kanssa? Me Kiipulassa tarjoamme sinulle paikan, jossa merkityksellinen työ ja hyvät työsuhde-edut kohtaavat.
Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Järjestämme valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Meille hakevalla opiskelijalla tulee olla opiskeluun liittyvä erityisen tuen tarve. Opinnot suunnitellaan yksilöllisesti ja opintoja tehdään pienryhmissä, tekemällä ja työssä oppien.
Kiipulan ammattiopisto toimii viidessä maakunnassa, nyt jo yhdeksällä paikkakunnalla. Ammattiopistoa ylläpitää Kiipulasäätiö. Kokonaisuuteemme kuuluu ammattiopiston lisäksi Kiipulapalvelut, Kiipula Gardens sekä Avire Oy. Palveluksessamme on noin 520 alan ammattilaista. Olemme savuton työpaikka.
Kiipulassa unelmana on yhdenvertainen ja esteetön yhteiskunta, jossa työn tekeminen ja hyvä elämä ovat mahdollisuutena kaikille. Toimimme vastuullisesti ja olemme siitä ylpeitä! Olemmekin saaneet Yhteiskunnallinen yritys -merkin.
Arvomme ovat aikaansaavuus, ihmisyys ja kumppanuus. Toivomme, että toimintamme on lähellä omia arvojasi ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Löydät lisää toiminnastamme verkkosivuiltamme.
Millaista on työskentely Kiipulassa?
Tutustu työntekijätarinoihimme ja -videoihimme Meidän yhteinen duuni -sivulla. Sivulta löydät myös lisätietoa arvoistamme ja työsuhde-eduistamme.