Sosionomi
Kiinnostaako sinua merkityksellinen työ kuntoutuksessa? Tule meille työkaveriksi!
Etsimme uutta sosionomi kollegaa toteuttamaan ammatillisen kuntoutuksen palveluita Kajaanin tiimiimme. Tulet pääsääntöisesti työskentelemään työkokeiluiden ja työhönvalmennuksen parissa. Työkokeilu ja työhönvalmennus ovat suunnattu työikäisille 16-64 -vuotiaille nuorille ja aikuisille, joilla sairaus tai vamma on aiheuttanut työ- tai opiskelukyvyn heikentymistä. Työnkuvaasi kuuluu tukea asiakkaitamme yksilöllisesti työtehtävän, ammattialan tai opiskelualan valintaan liittyvissä asioissa. Työnkuvaan kuuluu lisäksi työskentelyä ammatillisessa kuntoutusselvityksessä eli AKSE:ssa ja Taito-kuntoutuksessa. Työtä tehdään toimitiloissamme Kajaanin keskustassa sekä asiakkaiden toimintaympäristöissä Kainuun alueella.
Tiimissämme työskentelee eri kuntoutusalojen ammattilaisia. Moniammatillisessa tiimissä opimme toinen toisiltamme ja toteutamme laadukasta kuntoutusta asiakkaidemme parhaaksi. Lähiesihenkilösi on kuntoutuksen ammattilainen ja huolehtii siitä, että arkiset asiat toimivat, jolloin sinä voit keskittyä asiakastyöhön. Tuemme työhyvinvointiasi panostamalla valmentavaan johtamiseen. Haluamme mahdollistaa osaamisesi kehittymisen tarjoamalla sinulle henkilökohtaisen vuosittaisen koulutusbudjetin. Arvostamme asiantuntijuuttasi ja luotamme sinuun.
Haluamme, että onnistut työssäsi ja tarjoamme sinulle:
- Kattavan perehdytyksen sekä esihenkilön tuen.
- Vakituisen kokoaikaisen työsuhteen kuukausipalkalla.
- Laajennetun työterveyshuollon lisäksi monipuoliset ja laadukkaat työsuhde-edut, joiden sisältöihin pääset itse vaikuttamaan. Voit valita usean sadan euron arvoisen etuuspaketin eri vaihtoehdosta. Tämän lisäksi meillä on tarjolla monipuolisesti henkilöstöalennuksia.
- Mittavan henkilökohtaisen vuosittaisen koulutusbudjetin.
- Viikoittaiset sisäiset koulutukset ja Suomen laajimman kuntoutuksen koulutuskalenterin Profession kautta.
- Lomakertymät ja muut työsuhteen ehdot yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää:
- Sosionomin tutkintoa sekä Valviran laillistusta.
- Ajokorttia sekä oman auton käyttömahdollisuutta.
- Joustavaa ja voimavaralähtöistä työotetta sekä positiivista asennetta.
- Riittäviä it-taitoja, jotta kirjalliset tehtävät sujuvat jouhevasti. Käytössämme on helppokäyttöinen asiakastietojärjestelmä, jonka käyttöön perehdytämme.
- Tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, sillä asiakkaidemme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää.
- Tehtävään valitun on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote
Tehtävä edellyttää vähintään kahden vuoden työkokemusta ammatillisen kuntoutuksen palveluista tai muista työllistymiseen tähtäävistä palveluista sekä työnantajayhteistyöstä valmistumisen jälkeen viimeisen 5 vuoden ajalta.
Hae tänään ja liity Coronarian tiimiin!
Työpaikka on haettavissa Coronarian nettisivujen kautta osoitteessa: https://ats.talentadore.com/apply/ammatillinen-kuntoutusohjaaja/DGy6LP
Lisätietoja tehtävästä antavat palvelupäällikkö Päivi Heikkinen puh. 040 198 1586 tai paivi.e.heikkinen@coronaria.fi sekä rekrytointiasiantuntija Rosa Silvennoinen puh. 050 475 6498 tai rosa.silvennoinen@coronaria.fi.
Coronaria
Coronaria on 100 % suomalainen terveys- ja hyvinvointipalveluihin erikoistunut konserni. Alusta saakka meitä on ohjannut halu haastaa vallitsevat toimintamallit ja tuottaa terveydenhuollon ja hyvinvoinnin palveluita, josta hyötyvät kaikki: asiakkaat saavat parempaa hoitoa, henkilöstö voi paremmin ja yhteiskunta säästää rahaa.
Meille ihmisestä huolehtiminen ja terveyden edistäminen ovat tärkeimmät lähtökohdat terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Tuotamme monipuolisesti perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palveluita. Toimintamme on ISO 9001 laatusertifikaatin mukaisia.
Meitä coronarialaisia on jo 3 600 ja liikevaihtomme oli vuonna 2024 noin 413 miljoonaa euroa. Olemme Suomen 5. suurin terveys- ja hyvinvointialan yritys. Coronaria on osa Cor Group-konsernia, johon kuuluvat muun muassa Silmäasema, Kuntokeskus Liikku, Professio ja Mectalent.