Kaupallistamis- ja vaikuttavuusasiantuntija
Jyväskylän yliopisto hakee tutkimus- ja innovaatiopalveluihin kaupallistamis- ja vaikuttavuusasiantuntijaa 2.1.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Teemme Jyväskylän yliopistossa vaikuttavaa, avointa ja eettisesti korkealaatuista tutkimusta. Korkeatasoiset tutkimuspalvelumme ja tutkimusinfrastruktuurimme tukevat sekä kansallisten että kansainvälisten tutkimushankkeiden toteuttamista.
Mihin haluamme sinut mukaan
Innovaatiotoimintamme tavoitteena on vauhdittaa tutkimukseen perustuvien spinout-yritysten syntyä ja varmistaa, että ne saavat tarvittavan rahoituksen liiketoimintansa kehittämiseen. Haluamme edistää tutkimuslähtöisten startup-yritysten syntymistä ja kasvua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Tehtävä sijoittuu yliopistopalvelujen tutkimus- ja innovaatiopalvelujen vastuualueelle, joka auttaa tutkijoita ja tutkimusryhmiä tutkimusrahoituksen hakemisessa, tukee tutkimustulosten hyödyntämistä ja kaupallistamista sekä kehittää yliopiston tutkimustoiminnan edellytyksiä.
Etsimämme henkilö
Haemme palveluhenkistä asiantuntijaa, jolla on kokemusta korkeakoulussa tai tutkimusorganisaatiossa työskentelystä, täydentävän tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tutkimuksen kaupallistamisesta.
Asiantuntijana tuet tutkijoita tutkimushankkeiden valmistelussa ja tutkimustulosten hyödyntämisessä. Tuet kaupallistamisprosessien läpivientiä ideasta tai tutkimustuloksesta täysin rahoitetuksi spinout-yhtiöksi. Vastaat kaupallistamispolun rakentamisesta ja sen toteuttamisesta tiiviissä yhteistyössä tutkijoiden sekä muiden sidosryhmäyhteistyötä tekevien yliopistolaisten kanssa.
Keskeinen osa työtäsi on varmistaa, että lupaavat aihiot saavat tarvittavan rahoituksen esimerkiksi Business Finlandin R2B-rahoituksen, EU-rahoitusinstrumenttien tai muun Proof of Concept -tyyppisen rahoituksen kautta. Ennen yhtiöittämistä huolehdit siitä, että liiketoimintasuunnitelma on sijoituskelpoinen, ja tuet rahoitussuunnitelman valmistelussa sekä sen toteutuksessa.
Tehtävässä painottuu hankkeiden vaikuttavuus (impact) -osioiden ja kaupallistamispolkujen (commercialisation pathway) kuvaaminen sekä toteuttaminen yhdessä tutkijoiden kanssa. Menestyksekkäiden hankkeiden rakentaminen vaatii osaamista tutkimuksen kaupallistamisesta ja taloudellisen potentiaalin tunnistamisesta. Työtehtäviisi kuuluu myös yhteistyökumppanien etsiminen, verkostoyhteistyö, konsortioissa toimiminen, kaupallistamisen tukeminen sekä kaupallistamisen ja vaikuttavuuden edellytysten kehittäminen.
Olet proaktiivinen, oma-aloitteinen ja yhteistyökykyinen. Sinulla on hyvä arviointikyky ja olet hyvä hahmottamaan kokonaisuuksia ja etsimään tutkijalle lisäarvoa tuottavaa tietoa, jota osaat yhdistää eri tietolähteistä. Olet hyvä tiimipelaaja, mutta toimit myös itsenäisesti ja omaa työtäsi ajatuksella johtaen.
Odotamme sinulta:
- ylempää korkeakoulututkintoa
- kokemusta tutkimuksen kaupallistamisesta
- Business Finlandin R2B-prosessin tuntemusta
- erinomaista suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
- vahvoja viestintä-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Eduksi katsomme:
- tutkimuskokemuksen
- yliopistokokemuksen
- erilaisten PoC (Aka, ERC) ja EIC instrumenttien tuntemuksen
- startup-kokemuksen
- kokemuksen venture capital -rahoituksesta
Tarjoamme
Tarjoamme monipuolisen ja kiinnostavan tehtävän, jossa pääset työskentelemään eri tieteen alojen tutkijoiden rinnalla kansainvälisessä akateemisessa yhteisössä. Pääset osaksi innostavaa ja kehittämisorientoitunutta työyhteisöä, jossa tukenasi ovat paitsi tutkimus- ja innovaatiopalveluiden vastuualueen lähikollegat, myös asiantuntevat kollegat muilla yliopistopalveluiden vastuualueilla sekä yliopiston eri yksiköissä.
Monipuolinen henkilöstökoulutuksemme tarjoaa sinulle mahdollisuuden jatkuvaan oman osaamisen kehittämiseen. Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla hyvän työterveyspalvelun ja huippuluokan liikuntapalvelut ja -edut. Voit käyttää työajastasi kaksi tuntia viikossa liikunnan harrastamiseen. Liukuva työaika ja mahdollisuus osittaiseen etätyöhön tukevat työn ja vapaa-ajan välistä tasapainoa.
Asiantuntijan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön tehtävien vaativuustason MV09-MV10 mukaan. Palkkasi on noin 3700-4800 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakeminen
Hakemuksiin tulee liittää pdf-muodossa:
- Ansioluettelo (CV).
- Vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua).
Lisätietoja antaa tutkimuspalvelujohtaja Leena Sivula, leena.sivula@jyu.fi tai puhelimitse (040 805 5116) 21.10.2025 13.00-14.00 ja 28.10.2025 klo 9.30-10.30.
Lähetä hakemuksesi 30.10.2025 mennessä sähköisellä lomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon. Haastattelut järjestetään 14.11.2025.
Hakemusprosessimme on läpinäkyvä ja ammattimainen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.
Tutkimus- ja innovaatiopalvelut
Tutkimus- ja innovaatiopalvelut auttaa tutkijoita ja tutkimusryhmiä tutkimusrahoituksen hakemisessa, tukee tutkimustulosten hyödyntämistä ja kaupallistamista sekä kehittää yliopiston tutkimustoiminnan edellytyksiä.
Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 900 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.