Tutkijatohtorin / erikoistutkijan määräaikainen tehtävä Suomen ESO-keskuksella

Suomen ESO-keskuksella on avoinna tutkijatohtorin/erikoistutkijan kolmen vuoden määräaikainen tehtävä. Aloitus ajankohta on sovittavissa, kuitenkin viimeistään 1.9.2027.

Suomen ESO-keskus (FINCA) on kansallinen tutkimuslaitos, joka vastaa Suomen yhteistyöstä Euroopan eteläisen observatorion (ESO) kanssa, tekee ja koordinoi korkeatasoista tähtitieteellistä tutkimusta sekä ESOon liittyvää teknologista kehitystyötä; osallistuu tutkijakoulutukseen; ja edistää suomalaisten yliopistojen välistä yhteistyötä tähtitieteessä.

ERC-rahoitteinen BlackHolistic-hanke pyrkii tuottamaan "värillisiä" elokuvia mustista aukoista ja tutkimaan niiden astrofysiikkaa eri mittakaavoissa. Kansainvälinen BlackHolistic-tiimi rakentaa parhaillaan Afrikan ensimmäistä millimetriaaltoalueen radioteleskooppia, Africa Millimetre Telescopea (AMT), joka liittyy Event Horizon Telescope -verkostoon, mutta tekee myös muita itsenäisiä havaintoja. FINCA:ssa BlackHolistic-hanketta johtavat yhdessä Elina Lindfors ja Talvikki Hovatta.

Tehtävänkuvaus

Tutkimus keskittyy relativististen suihkujen fysiikkaan. Suihkut syntyvät aineen kerääntyessä supermassiivisten mustien aukkojen ympärille aktiivisten galaksien ytimissä (AGN). Relativistiset suihkut ovat maailmankaikkeuden energisimpiä pitkäikäisiä ilmiöitä. Niiden yleisyydestä huolimatta monet perustavanlaatuiset kysymykset niiden fysiikasta ovat yhä avoinna. Emme esimerkiksi ymmärrä hyvin niiden synty- ja kiihdytysmekanismeja.

Tehtävänäsi on kehittää työkaluja, joilla numeerisista simulaatioista saatavia tähtitieteellisiä havaittavia suureita (esim. valokäyriä) voidaan tilastollisesti verrata uusiin havaintoihin kaikilla sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksilla sekä uusimpiin astrofysikaalisten neutriinojen havaintoihin (multi-messenger observations).

BlackHolistic on kansainvälinen tutkimushanke, ja teet tiivistä yhteistyötä professori Sera Markoffin tutkimusryhmän kanssa (University of Cambridge & University of Amsterdam). Suomen ryhmässä on useita väitöskirjatutkijoita ja postdoc-tutkijoita sekä aktiivinen toimintaympäristö Turun yliopistossa ja Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa. Sinut työllistää muodollisesti Turun yliopisto, mutta voit valita ensisijaiseksi työskentelypaikaksesi joko Turun yliopiston tai Metsähovin radio-observatorion.

Edellytämme sinulta

  • Tohtorin tutkinto tähtitieteessä, astrofysiikassa tai fysiikassa (tutkijatohtorin tehtävä). Ylempi korkeakoulututkinto (erikoistutkija), jos tohtorintutkintosi on loppuvaiheessa.
  • Vahva tausta säteilyprosessien ja tieteellisen laskennan parissa
  • Kokemusta multi-messenger havainnoista ja tähtitieteellisestä data-analyysista
  • Näyttöä tieteellisistä julkaisuista korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa lehdissä
  • Ammattitasoiset viestintä- ja esitystaidot englanniksi
  • Oma-aloitteisuus ja kyky työskennellä itsenäisesti

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksista on säädetty Turun yliopiston johtosäännössä.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Pääset osaksi ammattitaitoista ja innostavaa yliopistoyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi ja arkesi toimivuudesta mm. joustavien työaikojen sekä hyvinvointipalvelujemme avulla.

  • Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ​​tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
  • Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
  • Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!

Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.

Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research laatuleimaa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.

Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.

Turun yliopistossa on useita korkeatasoisia huippututkimuksen edellyttämiä tutkimusinfrastruktuureja. Katso lista Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureista ja lue lisää yritysyhteistyötä tukevista palvelututkimuksesta ja infrastruktuureista.

Palkkaus ja koeaika

Tehtävän aloitusajankohta voidaan sopia valitun henkilön kanssa, tehtävä alkaa kuitenkin viimeistään 1.9.2027. Tehtävä on määräaikainen ja kestää kolme vuotta.


Palkkaus määräytyy yliopistojen yleisen työehtosopimuksen mukaisesti opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasojen ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Tutkijatohtorin tai erikoistutkijan tehtävä sijoittuu vaativuustasoille 5-6 ja lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Tässä tehtävässä aloittavan tutkijatohtorin/erikoistutkijan palkka on aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen n. 3600-3800 €/kk työsuhteen alkaessa.

Palkka määritellään työsopimusta laadittaessa. Tehtävissä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. 

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi yliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta 6.11.2026 klo 16.00 (Europe/Helsinki) mennessä. Linkki hakulomakkeeseen on hakuilmoituksessa (”Hae tätä työpaikkaa”) www.utu.fi/tyopaikat.

Hakemukseen tulee liittää:

  • CV
  • Julkaisuluettelo
  • Motivaatiokirje (max. 2 sivua)
  • Tutkintotodistukset
  • Suosituskirje vähintään kahdelta henkilöltä, jotka tuntevat hakijan työtaustan. Suosittelijaa pyydetään lähettämään kirje suoraan henkilöstöasiantuntija Saija Marjastolle (saija.marjasto(at)utu.fi).

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme. Kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta hakemaan avoimia tehtäviämme.

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antaa erikoistutkija Talvikki Hovatta, talvikki.hovatta(at)utu.fi tai dosentti Elina Lindfors, elilin(at)utu.fi.

Hakuprosessiin liittyviin kysymyksiin vastaa henkilöstöasiantuntija Saija Marjasto, saija.marjasto at utu.fi.

Haku alkaa ja päättyy

Suomen ESO-keskus

Suomen ESO-keskus harjoittaa ja koordinoi korkeatasoista tähtitieteen eri alueiden tutkimusta Suomessa yhdessä Euroopan eteläisen observatorion (ESO) kanssa sekä edistää ESO:on liittyvää teknologista kehitystyötä.

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tutustu avoimiin tehtäviimme

HR Excellence in Research Logo

Sähköposti: No-Reply-eRekry@utu.fi

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Ohjeet työpaikkahakemuksen jättämiseen

Logo

Tutkijatohtorin / erikoistutkijan määräaikainen tehtävä Suomen ESO-keskuksella

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!