Väitöskirjatutkijan/projektitutkijan määräaikainen tehtävä aurinkoenergiatekniikan alalle
320 000 asukkaan Turun seutu on merkittävä kaupunkiseutu ja Suomen johtava teknologisen kehityksen ja talouskasvun keskus. Tällä Lounais-Suomessa sijaitsevalla entisellä pääkaupungilla on rikas kulttuurihistoria ja se on portti maailman kauneimpaan saaristoon. Turun yliopisto on maailmanluokan tutkimusyliopisto, joka tarjoaa mielenkiintoisia haasteita ja ainutlaatuisen näköalapaikan kansainväliseen tutkimukseen ja korkeakoulutukseen Suomessa. Turun yliopisto on korkeimmalle rankattu suomalainen yliopisto Helsingin ulkopuolella.
Haemme yhtä määräaikaista väitöskirjatutkijaa/projektitutkijaa yliopistonlehtori Sami Jouttijärven johtamaan SnowPower-tutkimusprojektin osahankkeeseen, jonka rahoituskausi kattaa vuodet 2026-2029 (https://tiedejatutkimus.fi/fi/results/funding/86435). Tehtävän aloitus on maaliskuussa 2026 tai sopimuksen mukaan ja väitöskirjatutkijan tehtävän päättymispäivä on 31.12.2029. Projekti yhdistää lumifysiikan, meteorologian ja energiatekniikan tutkimusta lumen heijastaman auringonsäteilyn mittausten ja mallinnuksen kehittämiseksi ja edelleen aurinkoenergian tuotannon tehostamiseksi. Turun yliopisto kehittää aurinkopaneeleille kertyvän lumen aiheuttaman aurinkoenergian tuotannon hävikin mallinnusta. Tuloksia sovelletaan aurinkopaneelien energian tuoton simuloimiseen lumisissa olosuhteissa, ja edelleen sen määrittämiseen, mikä on optimaalinen aurinkopaneelien asennustapa, joka maksimoi tuotetun sähkön taloudellisen arvon ja minimoi ylläpitokustannukset. Näin ollen projekti edistää aurinkoenergian tuotannon kasvua Suomessa ja nopeuttaa siirtymää uusiutuvaan energiaan lumisilla alueilla.
Tehtävään valittu henkilö tulee tekemään pääosin laskennallista tutkimusta aurinkoenergiatekniikan alalla sekä tekee väitöskirjan SnowPower-projektin puitteissa. Tehtävään voidaan rekrytoida myös projektitutkija, jolla on DI- tai maisteritason tutkinto ja joka hankkii jatko-opinto-oikeuden rekrytoinnin jälkeen. Tehtävään voidaan myös harkita palkattavaksi DI- tai maisteritason loppuvaiheen opiskelijaa, joka tekee gradun tai diplomityön ja tämän jälkeen aloittaa väitöstutkimuksen samassa projektissa. Tällöin nimike on tutkimusavustaja. Tehtävä sijoittuu Teknillisen tiedekunnan Kone- ja materiaalitekniikan laitokselle Solar Energy Materials and Systems -tutkimusryhmään. Rakennamme monipuolista ja luovaa tiimiä, jolla on kyky huippuosaamiseen.
Päivittäiset työtehtävät koostuvat aurinkoenergiajärjestelmien tuotannon mallintamisesta sekä lumen vaikutuksen analysoinnista. Tehtävään valittu henkilö tekee tiivistä yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen kanssa SnowPower-projektin puitteissa sekä muiden Solar Energy Materials and Systems -tutkimusryhmän laskennallista työtä tekevien tutkijoiden kanssa liittyen aurinkosähkön tuotannon mallintamiseen ja lumen vaikutuksen analysointiin.
Valitulla hakijalla tulee olla kiinnostusta ja/tai kokemusta aurinkoenergiajärjestelmien mallintamisesta, koneoppimismenetelmien käyttämisestä sekä data-analyysistä. Tausta voi olla materiaalitekniikasta, fysiikasta, sähkötekniikasta, tietojenkäsittelytieteestä tai muulta sopivalta alalta. Sen lisäksi, että aikaisempi koulutus ja työhistoria soveltuvat tähän tutkimustehtävään, arvostamme myös erinomaista akateemista näyttöä (keskiarvo; valmistumisaika). Edellytämme myös hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Aikaisempi ohjelmointikokemus katsotaan eduksi.
Etsimämme henkilö
Johtosäännön mukaan väitöskirjatutkijan / projektitutkijan tehtävään otettavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja väitöskirjatutkijalta hyväksyttyä tutkimussuunnitelmaa. Lisäksi edellytetään korkeakoulututkinnon suorittamisen yhteydessä tai muutoin osoitettua kykyä ja motivoitumista jatko-opintoihin ja tohtorin tutkinnon suorittamiseen tutkimussuunnitelman mukaisesti. Ylempi korkeakoulututkinto tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Lisäksi sinulta odotetaan sujuvaa kirjallista ja suullista englannin kielen osaamista. Projektitutkija tulee hakemaan jatko-opiskeluoikeutta Turun yliopistolta (käytännössä keväällä 2026), joten huomioi, että sinun tulee täyttää paikan saamiseen liittyvät kriteerit. Lue lisää Turun yliopiston teknologian tohtoriohjelmasta https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/teknologian-tohtoriohjelma-3-4-v. Projektitutkijan työsuhde on määräaikainen, kestäen siihen asti, kunnes hakijan oletetaan saavan jatko-opinto-oikeuden (kevään 2026 haussa 1.8.2026). Tehtävien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty Turun yliopiston johtosäännössä: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/organisaatio.
Paikkaa voivat myös hakea pian valmistumassa olevat DI- tai maisterintutkinnon opiskelijat, jolloin tehtävänimike on tutkimusavustaja. On mahdollista tehdä diplomityö/gradu tutkimusavustajana. Sinun tulee täyttää jatko-opinto-oikeuden hakukriteerit tutkimusavustajana / projektitutkijana toimimisen aikana siten, että olet pätevä hakemaan jatko-opinto-oikeutta (katso hakukriteerit yllä väitöskirjatutkijan kohdalla, esim. pakollinen englannin kielen taito). Valittu hakija on kiinnostunut ja halukas jatkamaan väitöskirjatutkijana heti, kun hän täyttää muodolliset kriteerit. Tutkimusavustajan sopimuksen kesto on 6 kuukautta. Jos soveltuva tutkinto saadaan suoritettua näiden 6 kuukauden aikana, sopimukset päivitetään oikeaan tehtävänimikkeeseen ja tehtävänmukaiseen palkkaan.
Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.
Tarjoamme
Materiaalitekniikan yksikkö tarjoaa nuoren ja dynaamisen yhteisön. Tuemme tiimipelaajia saavuttamaan parhaan potentiaalinsa ja annamme mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Tuemme pyrkimyksiäsi saavuttaa huippuosaaminen ja olemme sitoutuneet huolehtimaan työhyvinvoinnistasi ja arjen toimivuudesta.
- Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
- Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
- Työ ja vapaa-aikasi ovat tasapainossa – Joustava työaika ja laaja etätyömahdollisuus auttavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
- Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!
Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen.
Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää erinomaisen työnantajan HR Excellence in Research laatuleimaa merkkinä yliopiston sitoutumisesta tutkijoiden aseman ja työolosuhteiden jatkuvaan kehittämiseen Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan tavoitteiden mukaisesti.
Turun yliopisto sijoittuu kansainvälisissä yliopistorankingeissa erittäin hyvin ja on useilla aloilla maailman yliopistojen parhaimmiston joukossa. Korkealaatuinen perustutkimus, monitieteinen tutkimusprofiili sekä tiivis yhteistyö tutkimusinfrastruktuureiden osalta luovat pohjan kansainväliselle huippututkimukselle. Lue lisää sijoittumisestamme kansainvälisissä yliopistorankingeissa.
Turun yliopistossa on useita korkeatasoisia huippututkimuksen edellyttämiä tutkimusinfrastruktuureja. Katso lista Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureista ja lue lisää yritysyhteistyötä tukevista palvelututkimuksesta ja infrastruktuureista.
Voit seurata materiaalitekniikan yksikköä LinkedInissä (https://www.linkedin.com/company/materials-engineering-utu/) ja Instagramissa (https://www.instagram.com/mateng_utu/).
Palkkaus ja koeaika
Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön mukaisesti. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on väitöskirjatutkijan/projektitutkijan tehtävän alussa noin 2510 euroa/kk. Jos tehtävään palkataan tutkimusavustaja, palkka on noin 2280 euroa/kk. Väitöskirjatutkijan tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika, projektitutkijan ja tutkimusavustajan tehtävissä on kolmen (3) kuukauden koeaika.
Hakuohjeet
Hakemukset tulee jättää viimeistään keskiviikkona 14.1.2026 (klo 16:00, UTC+02) yliopiston sähköisellä hakulomakkeella. Linkki järjestelmään on ilmoituksen alussa kohdassa (”Täytä hakemus”). Ilmoitus on luettavissa osoitteessa: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/tule-meille-toihin/avoimet-tehtavat.
Hakemukseen on liitettävä CV (sisältäen mahdollisen julkaisuluettelon), tutkintotodistukset (sisältäen opintosuoritusotteen), ja motivaatiokirje. Lisää motivaatiokirjeeseen kahden suosittelijan nimet ja yhteystiedot. Hakemuksessasi voit kertoa tarkemmin opinnoistasi, tulevaisuuden suunnitelmista sekä soveltuvuudestasi tutkimushankkeeseen. Kirjoita sähköinen hakemuksesi liitteineen suomeksi tai englanniksi.
Lisätietoja antaa
Lisätietoja tehtävästä antaa materiaalitekniikan yliopistonlehtori Sami Jouttijärvi (sami.jouttijarvi(at)utu.fi). Lisätietoja hakuprosessiin ja hakemiseen liittyen antaa henkilöstöasiantuntija Janna Salminen (janna.j.salminen(at)utu.fi).
Kone- ja materiaalitekniikan laitos
Kone- ja materiaalitekniikan laitos on uniikki yhdistelmä konetekniikan, materiaalitekniikan ja tuotantotalouden uutta tutkimusta ja opetusta. Visionamme on luoda trendejä. Huomioimme yhteisön, yritysten, yhteiskunnan ja ympäristön tarpeita ohjatessamme aktiivisesti toimintaamme opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteistyössä.
Teknillinen tiedekunta on Turun yliopiston uusin tiedekunta, joka aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2021. Tiedekunnassamme on kolme laitosta: tietotekniikan laitos, bioteknologian laitos sekä kone- ja materiaalitekniikan laitos. Meillä on yli 2000 perus- ja jatkotutkintoa suorittavaa opiskelijaa ja noin 400 työntekijää, joista 50 on professoreita. Tiedekuntamme on kansainvälinen sekä monikulttuurinen ja moninainen työyhteisö.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.