Yliopistonlehtori, aikuiskasvatustiede ja kasvatustiede

 

Kasvatustieteiden laitos hakee aikuiskasvatustieteen ja kasvatustieteen yliopistonlehtoria 1.8.2026 alkaen. Tehtävä on toistaiseksi voimassa. 


Yliopistonlehtorin tehtäviin kuuluu aikuiskasvatustieteen ja kasvatustieteen opetus- ja ohjaustehtävät, tutkimusperustainen pedagoginen kehittämistyö sekä osallistuminen kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Työhön sisältyy myös aikuiskouluttajan pedagogisten opintojen koordinoiminen, kehittäminen ja opetus.  

 

Etsimämme henkilö

Tehtävässä edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen alalta sekä näyttöjä kasvatustieteiden laitoksen aikuiskasvatustieteen/kasvatustieteen tutkimuksen vahvuusalueille sijoittuvasta tutkimuksesta: 1) digitaaliset ja teknologia-avusteiset oppimisympäristöt, 2) oppiminen työssä ja aikuiskoulutuksessa sekä 3) perhe ja lapsuus. Lisäksi edellytetään opettajan kelpoisuutta (60 op pedagogiset opinnot) sekä kykyä ja valmiutta opettaa suomeksi ja englanniksi.   

Lisäksi eduksi katsotaan seuraavat asiat: 

  • näytöt sekä määrällisten että laadullisten tutkimusmenetelmien osaamisesta ja kehittämistyöstä, 
  • kokemus korkeakoulupedagogisesta kehittämistyöstä, 
  • väitöksen jälkeinen tutkimus- ja julkaisutoiminta, 
  • näytöt täydentävän tutkimusrahoituksen hakemisessa, 
  • kokemus kansainvälisestä tutkimus- ja koulutusyhteistyöstä, 
  • kokemus yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja 
  • kokemus aikuiskouluttajan tehtävistä. 

Yliopistonlehtorin tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Hyvä englannin kielen taito ja kyky antaa opetusta englannin kielellä katsotaan hakijalle eduksi. Opetuskielenä painottuu suomi, mutta myös englantia käytetään. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Haku alkaa ja päättyy

Tarjoamme

Tule osaksi innostavaa ja lämminhenkistä yhteisöämme!

Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen. Teemme merkityksellistä työtä ja vaalimme sivistystä. Monitieteisessä yliopistossamme saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen ja laadukkaaseen akateemiseen koulutukseen. Meille jokaisen hyvinvointi on tärkeää, ja tarjoamme kampuksella sekä sen läheisyydessä erinomaiset puitteet aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämäntapaan.

Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 6–7 mukaan. Palkkasi on noin 4200–5500 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.

Hakeminen

Haussa edellytetään, että ORCID‑profiilisi (https://orcid.org) on ajan tasalla ja julkaisusi näkyvät julkisina (Set visibility: Everyone). 

Hakemuksiin tulee liittää englanninkielisinä pdf-muodossa:

  1. Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje).
  2. Lyhyt vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua) sisältäen tutkimusintressisi, uratavoitteesi ja aiemman kokemuksesi sekä ansiosi suhteessa tämän tehtävän pätevyyteen.
  3. Numeroitu julkaisuluettelo Suomen Akatemian mallin mukaan kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
  4. Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy julkiset linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5). 
  5. Tutkimussuunnitelma: lyhyt kirjallinen selostus (enintään 4 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.  
  6. Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla).

Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 10.5.2026. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon. 

Lisätietoja antaa Kasvatustieteiden laitoksen johtaja Tarja Ladonlahti,  +358405767754, tarja.ladonlahti@jyu.fi  

Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.

Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Kaikissa valinnoissa huomioidaan tiedekunnan huolellinen, sisäinen harkinta ja ulkopuolisten asiantuntijoiden antamat arviot. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.

 

Kasvatustieteiden laitos

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on vahvoilta juurilta ponnistava ja rohkeasti kestävää tulevaisuutta rakentava tutkimus- ja koulutusyksikkö. Tiedekunnan missiona on Oppiminen ja hyvinvointi kestävän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajana.  Opettajankoulutuksessa sekä psykoterapeuttikoulutuksessa tiedekunta on maan kärkitoimijoita.

Tiedekunnan korkeatasoisen ja kansainvälisesti tunnetun tutkimuksen vahvuuksia ovat oppiminen, opetus ja vuorovaikutus.  Tutkimuksen viisi painopistettä ovat: Koulutus, opetus ja interventiot; Oppimisen psykologinen ja neurokognitiivinen perusta; Vuorovaikutteiset ja teknologiset oppimisympäristöt; Lapsuus, perhe, vuorovaikutus ja hyvinvointi sekä Hyvinvointi, oppiminen ja vuorovaikutus työssä. Tiedekunnassa koordinoitavia infrastruktuureja ja verkostoja ovat mm.  monitieteinen aivotutkimus (CIBR), ihmistieteiden metodikeskus (IHME), psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, monitieteinen perhe- ja lapsuustutkimus sekä oppimisen ja opetuksen tutkimus (CLT).  Tiedekunnassa toimii myös Suomen Akatemian rahoittama Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippututkimusyksikkö (www.interlearn.fi)

Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.

Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15

Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena. Työhakemuksen täyttämiseen on kuitenkin aikaa 6 tuntia ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta hakuajan päättymiseen asti.

Logo

Yliopistonlehtori, aikuiskasvatustiede ja kasvatustiede

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!