Yliopistonopettaja, johtaminen
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE) hakee Yliopistonopettajaa, johtaminen 1.9.2026 - 31.5.2030 määräajaksi. Määräaikaisuuden syy on sijaisuus.
Johtamisen yliopistonopettajan tehtäviin kuuluu opetus ja tutkimus henkilöstöjohtamisen, ihmisten johtamisen ja vastuullisen johtamisen alueilla. Tehtäviin kuuluu lisäksi kandidaatin tutkielmien ohjaus, tutkimusrahoituksen hankkimiseen osallistuminen sekä muut opetus- ja tutkimustehtävät. Yliopistonopettajan tehtävä on opetuspainotteinen. Yliopistonopettajan tehtävänä on osallistua aktiivisesti johtamisen oppiaineen pedagogiseen kehittämistyöhön.
Etsimämme henkilö
Yliopistonopettajalta edellytetään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja tehtävässä tarvittava opetustaito, jota arvioitaessa otetaan huomioon opetus- ja ohjauskokemus, pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky.
Eduksi katsomme tohtorin tutkinnon tai käynnissä olevat jatko-opinnot johtamisen tai soveltuvalta alalta, kyvyn opettaa aineopintotasoisia laadullisia ja/tai määrällisiä tutkimusmenetelmiä, pedagogisen koulutuksen, työkokemuksen kautta hankitun taidon ja halun rakentaa ja kehittää oppiaineen työelämäsuhteita, verkko-oppimisympäristöjä, opetusmateriaaleja sekä osaamista erilaisissa opetusmuodoissa (hybridi, monimuoto, digitaalisuus).
Yliopistonopettajan tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Tässä yliopistonopettajan tehtävässä opetuskielenä on pääasiassa suomi, joten valittavalta henkilöltä edellytetään kiitettävää suomen kielen taitoa. Tehtävään valittavalta yliopistonopettajalta edellytetään myös hyvää englannin kielen taitoa. Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tarjoamme
Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen. Pääset osaksi kansainvälistä ja monitieteistä yhteisöämme, jossa jokaisen hyvinvointi on tärkeää. Tarjoamme kampuksella ja sen läheisyydessä hyvät puitteet liikkuvaan ja hyvinvoivaan elämäntapaan.
Yliopistonopettajan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 5 mukaan. Palkkasi on noin 3600–4100 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
Hakeminen
Hakemuksiin tulee liittää englanninkielisinä pdf-muodossa:
- Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje).
- Lyhyt vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua) sisältäen tutkimusintressisi, uratavoitteesi ja aiemman kokemuksesi sekä ansiosi suhteessa tämän tehtävän pätevyyteen.
- Numeroitu julkaisuluettelo Suomen Akatemian mallin mukaan kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
- Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy julkiset linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5).
- Tutkimussuunnitelma: lyhyt kirjallinen selostus (enintään 4 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.
- Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla).
Lähetä hakemuksesi10.4.2026 mennessä sähköisellä lomakkeella. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta huomioon.
Lisätietoja antaa oppiaineen vastuuprofessori Monika von Bonsdorff monika.e.vonbonsdorff@jyu.fi, .
Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.
Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Kaikissa valinnoissa huomioidaan tiedekunnan huolellinen ja sisäinen harkinta. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa (Jyväskylä University School of Business and Economics, JSBE) tehdään korkeatasoista tutkimusta sekä tarjotaan siihen perustuvaa laadukasta kauppa- ja taloustieteen tutkinto- ja johtamiskoulutusta. Missiomme mukaisesti JSBE tukee kilpailukykyistä digitaalista ja kestävää murrosta liiketoiminnassa ja taloudessa. Lisäksi tarjoamme asiantuntijuuttamme laajasti liike-elämän, talouden ja yhteiskunnan käyttöön ja annamme oman panoksemme yliopistolähtöisen yrittäjyyden sekä innovaatiotoiminnan kehittämiseen.
JSBE:llä on toiminnalleen kansainväliset AACSB- ja BGA akkreditoinnit. Executive MBA-tutkinnollamme on AMBA-akkreditointi. JSBEn tutkimus on arvioitu Shanghain Academic Ranking of World Universities sijoille 401-500 sekä Times Higher Education ranking-listoilla sijoille 251-300.
JSBE on aktiivinen, kansainvälinen ja yhteisöllinen yksikkö elinvoimaisessa ja kansainvälisessä Jyväskylän yliopistossa. Henkilöstöä on yhteensä noin 120, joista professoreja noin 25, ja opiskelijoita 1500. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaa JSBE:ssä vuosittain noin 200 opiskelijaa ja tohtorinväitöksiä on noin 10.
Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena. Työhakemuksen täyttämiseen on kuitenkin aikaa 6 tuntia ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta hakuajan päättymiseen asti.