3 yliopistonlehtoria / yliopistonopettajaa, ohjelmistotekniikka ja datatiede

 

Informaatioteknologian tiedekunta hakee yliopistonlehtoreita / yliopistonopettajia ohjelmistotekniikan ja datatieteen aloille 1.1.2027 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Tehtävät ovat toistaiseksi voimassa olevia.  

Informaatioteknologian tiedekunta on yksi suurimmista IT-alan akateemisista kouluttajista Suomessa, vahva tieteellisessä tutkimuksessa ja korkealle tunnustettu maailman yliopistojen akateemisissa luokituksissa. Ohjelmistotekniikka ja datatiede ovat keskeinen osa tiedekunnan toimintaa. Haemme yliopistonopettajia tai yliopistonlehtoreita:  

  • ohjelmoinnin ja ohjelmistokehityksen alalle (2 paikkaa)  

  • datatieteen ja tekoälyn alalle (1 paikka) 

Yliopistonopettajan tehtäviin kuuluvat opetustehtävät, opiskelijoiden akateemiseen opiskeluun tähtäävien taitojen kehittäminen, ohjelmistotekniikan koulutuksessa tarvittavan opetus- ja verkkomateriaalin tuottaminen sekä muut esihenkilön kanssa sovittavat tehtävät.   

Yliopistonlehtori ohjaa lisäksi opinnäytteitä, kehittää opetusta ja opintojaksoja tutkimusperustaisesti, toimii tarvittaessa koulutusohjelmien vastuutehtävissä, tekee tieteellistä tutkimusta osana tiedekunnan tutkimusryhmiä, sekä muita esihenkilön kanssa sovittavia tehtäviä. 

Informaatioteknologian tiedekunnan koulutusohjelmiin voit tutustua täällä.  

Etsimämme henkilö

Yliopistonopettajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja tehtävässä tarvittavaa opetustaitoa, jota arvioitaessa otetaan huomioon opetus- ja ohjauskokemus, pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky.   

Yliopistonlehtorilta edellytetään soveltuvaa tohtorintutkintoa, julkaisuin osoitettuja näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä, kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä.  

Lisäksi edellytetään tietotekniikan ammattitaitoa sekä perehtyneisyyttä toimenkuvan mukaisiin tekniikoihin ja opetukseen. Arvostamme valmiutta jatkuvasti laajentaa omaa osaamista informaatioteknologian kehittyessä, hyviä yhteistyötaitoja sekä näyttöjä opetuksen kehittämisestä. 

Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky ja muut tehtävään soveltuvat ansiot. 

Yliopistonlehtorin ja yliopistonopettajan tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään  yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa.  Edellytyksenä on hyvä suomen tai englannin kielen taito. Tehtävää täytettäessä käytetään 6 kuukauden koeaikaa. 

Tarjoamme

Tule osaksi innostavaa ja lämminhenkistä yhteisöämme!

Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen. Teemme merkityksellistä työtä ja vaalimme sivistystä. Monitieteisessä yliopistossamme saat mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen tutkimukseen ja laadukkaaseen akateemiseen koulutukseen. Meille jokaisen hyvinvointi on tärkeää, ja tarjoamme kampuksella sekä sen läheisyydessä erinomaiset puitteet aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämäntapaan.

Palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen.

Yliopistonopettajan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 5 mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa. Tehtävän kokonaispalkka on arviolta noin 3700-4200 euroa kuukaudessa riippuen valittavan henkilön osaamisesta ja kokemuksesta.

Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 6 mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa. Tehtävän kokonaispalkka on arviolta noin 4500-5000 euroa kuukaudessa riippuen valittavan henkilön osaamisesta ja kokemuksesta.

Tarjoamme hyvät työolosuhteet tutkijoille ja noudatamme Tutkijanuran ja -aseman kehittämisen (HRS4R) periaatteita. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Euroopan komission julkaisemaan Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin ja säännöstöön tutkijoiden työhönotosta (englanninkielinen lyhenne Charter & Code). Jyväskylän yliopisto on sitoutunut tasapuolisuuteen, johdonmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen valintapäätöksissä ja noudattaa vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallisia suosituksia. Jyväskylän yliopisto on sitoutunut vastuullisen tutkijanarvioinnin DORA-julistukseen ja noudattamaan CoARA-periaatteita.

Hakeminen

Kumpaankin tehtävään hakiessa hakemuksiin tulee liittää englanninkielisinä pdf-muodossa:

1. Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (ks. TENK:n ohje).

2. Lyhyt vapaamuotoinen hakemuskirje (enintään 2 sivua) sisältäen tutkimusintressisi, uratavoitteesi ja aiemman kokemuksesi sekä ansiosi suhteessa tähän tehtävään.

3. Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla).

Yliopistonlehtorin tehtävään liitetään lisäksi:

4. Numeroitu julkaisuluettelo Suomen Akatemian mallin mukaan kaikista niistä tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään. Huomioithan, että ORCID‑profiilisi (https://orcid.org) on ajan tasalla ja julkaisusi näkyvät julkisina (Set visibility: Everyone). 

5. Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy julkiset linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5). 

6. Tutkimussuunnitelma: lyhyt kirjallinen selostus (enintään 4 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.  

Odotamme hakemustasi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 30.9.2026 mennessä.

Lisätietoja tehtävien sisällöistä antaa professori Tuomo Rossi (tuomo.j.rossi@jyu.fi, +358504285298). Hakuprosessista sekä työsuhteen ehdoista lisätietoja antaa HR Partner Elina Korhonen (elina.a.korhonen@jyu.fi, +358406605137). 

Hakemusprosessimme on läpinäkyvä, ammattimainen ja kansainvälinen. Tiedotamme hakijoita avoimesti prosessin edistymisestä sen eri vaiheissa. Arvostamme tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme kelpoisuuden täyttäviä hakijoita hakemaan tehtäviä.

Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Palkka: 3700 - 5000 €/Kuukausittain
Haku alkaa ja päättyy

Informaatioteknologian tiedekunta

Informaatioteknologian tiedekunta – Tulevaisuus tehdään täällä

Tervetuloa Suomen suurimpaan ja ensimmäiseen informaatioteknologian tiedekuntaan – paikkaan, jossa teknologia kohtaa ihmisen, ja ideat muuttuvat innovaatioiksi. Meillä rakennetaan digitaalista tulevaisuutta tutkimuksen, koulutuksen ja tiiviin yhteistyön kautta.

Tiedekuntamme yhdistää ainutlaatuisella tavalla teknologian, informaation, liiketoiminnan ja ihmisen näkökulmat. Monitieteinen lähestymistapamme näkyy kaikessa toiminnassamme – niin opetuksessa kuin tutkimuksessa. Pitkäjänteinen tutkimus ja vahvat kumppanuudet yritysten ja yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa takaavat, että vaikutuksemme ulottuu kampukselta koko maailmaan.

Tutkimuksemme keskittyy neljään keskeiseen alueeseen: laskennallinen tiede, ohjelmistotekniikka, tietojärjestelmätiede sekä koulutusteknologia ja kognitiotiede. Koulutustarjontamme kattaa perinteiset luonnontieteet ja kauppatieteet, ja viime vuosina olemme laajentaneet valikoimaa uusilla, työelämälähtöisillä tekniikan alan ohjelmilla.

Sijaitsemme upealla Mattilanniemen kampuksella, aivan Jyväsjärven rannalla – luonnon rauhassa, mutta lähellä kaupungin sykettä. Täällä syntyy tulevaisuuden osaajia ja ratkaisuja, jotka muuttavat maailmaa.

Tutustu meihin tarkemmin verkkosivuillamme – erityisesti tutkimustoimintaamme ja opetussuunnitelmiimme. Tule mukaan rakentamaan digitaalista huomista!

Jyväskylän yliopiston 2800 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Yliopistona olemme savuton ja tuoksuton työpaikka, joka on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.

Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15, Jyväskylä

Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena. Työhakemuksen täyttämiseen on kuitenkin aikaa 6 tuntia ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta hakuajan päättymiseen asti.

Logo

3 yliopistonlehtoria / yliopistonopettajaa, ohjelmistotekniikka ja datatiede

Oletko varma, että haluat peruuttaa tämän hakemuksen?

Muutoksia tallennetaan
Muutoksia tallennetaan
Tallennettu!